Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Suomessa opiskellaan pisimpään

Suomessa asuu maailman neljänneksi koulutetuin kansa

Suomessa korkeakoulutus kestää pisimpään maailmassa eli 4,6 vuotta. Lisäksi suomalaiset ovat neljänneksi koulutetuimpia maailman kansoista eli 25-64-vuotiasista suomalaisista 35 prosentilla on korkeakoulututkinto. Asiat selviävät Ruotsin korkeakouluviraston syksyllä julkaisemasta raportista.

"Akateemiset löytävät paremmin töitä, joten korkea koulutusaste on positiivinen asia", Tamyn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Kaisa Myllylä sanoo.

Saman suuntainen on myös tuore koulutusjärjestelmien vertailuraportti, jonka taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on koonnut suurimmaksi osaksi vuoden 2006 tiedoista. Raportin mukaan yli 40 prosenttia Suomen 20-29-vuotiaista nuorista aikuisista oli vuonna 2006 vielä opiskelemassa. Se on OECD-maista korkein osuus keskiarvon ollessa 25 prosenttia. Suomen prosenttiosuus on kasvanut rajusti, sillä vuonna 1995 se oli vielä alle 30 prosenttia. Myös muissa Pohjoismaissa opinnot kestävät kauan, mutta esimerkiksi Britanniassa samasta ikäluokasta enää 17 prosenttia opiskeli.

"Opiskelu on kasvun aikaa. On ihana, että suomalaisilla opiskelijoilla on aikaa kasvaa ja kehittyä akateemisiksi asiantuntijoiksi. Sieltä ne innovaatiot tulevat", Myllylä sanoo.


Maailman korkein sijoitus johtuu pitkälti siitä, että korkeakoulutus aloitetaan Suomessa melko vanhana. Kun esimerkiksi 19-vuotiaista yhdysvaltalaisista melkein puolet oli jo korkeakoulussa, suomalaisista samanikäisistä nuorista aikuisista korkeakoulussa oli vain viidennes. Korkeakoulutuksen keskimääräinen aloittamisikä maailmalla on 20 vuoden paikkeilla.

"Henkilökohtainen kokemukseni on, että myöhemmin tietää paremmin, mitä haluaa tulevaisuudeltaan", Tamyn koulutuspoliittinen sihteeri Maija Mattila sanoo.

Opiskelun kustannusten vertailuissa Suomi edustaa kutakuinkin keskitasoa. Esimerkiksi bruttokansantuotteesta koulutuksen kustannukset olivat kuusi prosenttia. Korkeakoulutuksen osuus oli puolestaan 1,7 prosenttia. OECD-tutkimuksesta uutisoi aikaisemmin Helsingin Sanomat.



Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Tero Koskela, kuva

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto