Lähdin kalaan

Uistin molskahti matalassa kaaressa lumpeiden keskelle. Vavan nytkähdys lupasi paljon. Kelasin siimaa rystyset valkoisina.

"Liisa, tule auttamaan!"

Tiesin, että se oli hauki. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mitä keskelle mökin pihaa kiskomalleni kalalle pitäisi tehdä. Viehe oli yhä sen ammottavassa kidassa.

Kymmenenvuotias pikkusiskoni Liisa oli yöpuvussakin minua rohkeampi. Itse en uskaltanut koskea sätkivään, limaiseen otukseen. Tiesin kyllä, että se pitäisi tappaa.

Sen jälkeen en ole käynyt kalassa.

Berghamnin saari on osa Länsi-Suomen lääniä, kuten Tamperekin. Siihen päättyvät yhtäläisyydet. Kolmen lossin ja yhden laivamatkan päässä Turun ulkosaaristossa sijaitsevalla kalliosaarella eletään eri maailmassa.

Saarella on asuttu yli 500 vuotta. Asukkailla ei ole ollut peltoa viljeltäväksi, joten menneinä vuosisatoina verot on maksettu kaloina. Niiden perässä mekin olemme tulleet.

Olen lyöttäytynyt innokkaan perhokalastajaporukan matkaan. Viileät syysvedet ovat kuulemma otollista aikaa saada hauki. Se on hyvä, sillä minun kalaonneni on ruosteessa. Takana on 15 vuoden tauko.

"Hei katsotaan Kahden kilon siika YouTubesta", huikkaa kalastustarvikemyyjä Pekka Otamo, 22.

Edes ympärillä vellova meri ei suojaa langattoman todellisuuden kaikkialle tunkevilta lonkeroilta. Jokin viipyilevä pala ikiaikaista tunnelmaa Berghamnin kallioilla kuitenkin on.

"Täydellinen uppoutuminen ja irtautuminen", kuvailee toimitusjohtaja Samuli Tursas, 28, tunnetta, jonka kalastaessa voi saavuttaa.

"Eihän kalareissulla voi olla masentunut", jatkaa Otamo.

Hörpimme kahvia ja pohdimme, miksi Tursas ja Otamo halusivat matkustaa Oulusta Berghamniin kahlaamaan kylmässä merivedessä.

"Miksi emme olisi tulleet? Onnea on auringon nousu rannassa vapa kädessä", naurahtaa Tursas.

"Ei mistään muusta saa samanlaista kokemusta: vain mies, luonnonvoimat ja kalat", osallistuu keskusteluun tamperelainen mestarikalastaja Juho-Matti Paavola, 28.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun toimitusjohtaja Tursas on lähtenyt merta edemmäs kalaan.

Hänen perhonsa ovat viuhuneet Berghamnin lisäksi esimerkiksi Meksikossa, Uudessa-Seelannissa ja USA:ssa Yellowstonen kansallispuistossa. Siellä mukana oli myös Paavola.

"Kalastaessa pääsee näkemään erilaisia paikkoja ja maisemia. Se on osa viehätystä. Nyt jo mietin, minne seuraavaksi suuntaisin."

Uhkapeli on peliä, jossa asetetaan panokseksi jotain materiaalisesti arvokasta ilman varmuutta pelin lopputuloksesta.

Kalastaja asettaa panokseksi ainoastaan oman aikansa ja välineisiin käyttämänsä varat. Silti hedelmäpelissä ja kalojen narraamisessa on jotain perustavaa laatua olevaa samankaltaisuutta. Molemmissa jahdataan voittoa.

"Vähän harmittaa, koska ei ole tullut enempää saalista. Tähtään koko ajan päävoittoon, meritaimeneen", analysoi Juho-Matti Paavola laihaa haukimäärää.

Kun kymmenien, ellei satojen, tyhjien heittojen jälkeen kala nappaa kiinni, riemun tunne täyttää kalastajan. Se ylittää hedelmäpelin kilinästä aiheutuvan tunteen monin verroin - ja saa yrittämään uudestaan.

"Jäin koukkuun 13-vuotiaana Teno-joella. Se oli kuin juopolla, joka korkkaa ekan pullon", nauraa Pekka Otamo.

Ymmärrän Otamoa. Berghamnin rantakivillä minuunkin tarttuu pala koukkua.

Kala on terveellistä. Sen säännöllinen syöminen vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä ja tekee hyvää aivoille. Vapa kädessä heiluessa saa paljon hyötyliikuntaa. Mutta ennen kaikkea touhu virkistää sielua.

Kalastaminen antaa syyn pysähtyä. Se antaa luvan seisoa rannalla ja tuijottaa horisonttiin. Heitto, kelaus, heitto ja kelaus. Yksinkertainen liikesarja, kohisevat aallot ja hitaasti liikkuvat pilvet vaivuttavat mielen levolliseen transsiin.

Paitsi että kalastusreissu muistuttaa uhkapeliä, se muistuttaa erämaavaellusta. Molemmissa ollaan luonnon armoilla, poissa näyttöpäätteiden, neonvalojen ja posliinipönttöjen ääreltä. Kaupunkilaisen pikkumaiset arkihuolet hiipuvat pois ja tilalle tulee jotain todellisempaa.

Kun syömme juuri savustuspöntöstä otettua haukea, sitä joka nousi kaislikon reunasta, tunnelmassa on alkukantaista riemua.

"Takaheitto-Taskinen on niin kova kalamies, että hänen perhoonsa tarttuu kala vaikka taaksepäin nakatessa", lohkaisee Pekka Otamo.
Nauramme makeasti.

Syysmyrskyn hakatessa saunamökin kattoa nukun parhaat yöunet moneen viikkoon.

Sainko reissussa kalaa? Kerran hauki nappasi vieheeseen. Kelasin rystyset valkoisena. Siima sotkeutui kaislikkoon, ja otus pääsi karkuun. Olin siitä salaa tyytyväinen. Eihän rohkea pikkusiskoni ollut Berghamnissa mukana.

Seppo Honkanen,
teksti ja kuva