Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Länsi kuoli jo

The Bad Ass Brass Band ja The Irrationals puhaltavat idän nimeen

The Bad Ass Brass Band toivoo, ettei itää ryöstöviljellä.
The Bad Ass Brass Band toivoo, ettei itää ryöstöviljellä.

Länsimainen musiikki on kuulemma kuollut.

"Siitä ei pysty ammentamaan enää yhtään mitään. Katseet kääntyvät itään. Toivottavasti itää ei ryöstöviljellä, ettei sekin muutu valtavaksi latteudeksi", julistaa saksofonisti Pentti Luomakangas, joka johtaa The Bad Ass Brass Bandia.

Johtajaa bändi tarvitseekin, koska siihen kuuluu peräti 14 soittajaa.

"Lisää ei enää oteta ainakaan vakiokokoonpanoon, mutta ympärillä pyörii solisteja ja muita artisteja."

Sellaisia kuten Pharaoh Pirttikangas, Vuk, Marjo Leinonen ja Joose Keskitalo, joka tuotti syyskuussa ilmestyneen debyyttilevyn. Kesällä yhtye kiersi Lappia Ismo Alangon sekä räppäreiden Asan ja Amocin kanssa.

Tästä voi päätellä, ettei ryhmä tööttää puritaanisesti perinnebalkania, vaikka tyylisuunnan yhteydessä yhtyeestä usein puhutaankin.

"Rajoja ei ole. Musiikkia käsitellään kuin muovailuvahaa. Emme imitoi historiaa vaan tuomme mukaan oman näkemyksemme."

Kappaleet pohjaavat juurimusiikkiin, jazziin, klezmeriin ja perisuomalaiseen iskelmään sekä avantgardeen. Punk-hengellä puhalletaan "aina avaruuksiin asti".

Vaikka mustalaismusiikkia ja punkkia yhdistää täysillä heittäytyvä asenne, on ensin mainitussa yksi merkittävä ero: soittajat ovat virtuoosimaisia ammattilaisia. Punkissa katsotaan eduksi, jos ei osaa.

Tosin Bad Ass Brass Bandin muusikoita on nähty myös Kadotetuissa ja Maukka Perusjätkän rinnalla.

Luomakankaan mukaan he ovat akustinen marssiorkesteri, joka voi esiintyä yhtä lailla kadulla kuin klubilla. Paikasta riippumatta tavoitteena ovat karnevaalit New Orleansin - tai mustalaishäiden - tapaan. Esiaste Torvikollektiivi olikin tuttu näky antimilitaristisissa mielenosoituksissa.


Toinen Tampere Jazz Happeningissa soittava ja Balkanin suunnalta ammentava ryhmä The Irrationals oli alkujaan tuottaja-dj Totte "Gabro" Rautiaisen ja räppäri Tyko "Tykopaatti" Haapalan duo. Myöhemmin mukaan liittyi "oikeita soittajia", kuten Auteur Jazzin saksofonisti Antti Hynninen, joka soittaa myös festivaalilla esiintyvässä Ricky-Tick Big Bandissa.

Bad Ass Brass Bandin tavoin mustalaismusiikki on yhtyeelle määreenä liian kapea. Irrationalsia on kuvailtu "Balkanin gangsta-dancehalliksi paketoituna pophistoriikin kansiin".

Balkanin alueen sijaan molemmat soittavat kuvitteellisen maan kansanmusiikkia. Tosin Hynninen listaa vaikutteiksi Raptorin, Motörheadin ja Guns NÂ’ Rosesin. Mikä maa sellainen olisi?

Balkanilaismusiikissa Hynnistä ja Luomakangasta kiehtovat erityisesti rikas rytmiikka ja anglosaksisesta poikkeava instrumentaatio. Kitaran, basson ja laulun sijaan pääosiin nousevat jouset ja varsinkin torvet.

"Voiko saksofoni haljeta volyymista", Luomakangas pohtii.

Balkan onkin helpompi määritellä instrumentaalisesti kuin maantieteellisesti.

Siksikin Bad Ass Brass Band ja Irrationals kuulostavat juuri nyt äärimmäisen muodikkailta. Genre-karavaani osui kohdalle kuin tilauksesta. Kyytiin ei hypätty muiden perässä.

Samoja Balkan-vaikutteita voi kuulla myös Palefacessa ja Jätkäjätkissä sekä iskelmällisessä Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeessä. Jaakko Laitisen mukaan: "kun yhdistää Suomen ja Balkanin junttimusiikit, niin siitä syntyy arvostettua taidetta."


Marko Ylitalo, tekstit


Balkan on trendikästä

Oopperalaulajana menestynyt Marko Putkonen levytti Hortto Kaalo -yhtyeensä kanssa italialaista, ranskalaista ja itäeurooppalaista romanimusiikkia kultalevymyyntiin asti jo 40 vuotta sitten, mutta kansainvälinen trendi-ilmiö tyylisuunnasta tuli vasta 1990-luvulla.

Silloin syntyi turbo-folk, jossa vitaalia torvimusiikkia maustettiin elektronisilla biiteillä. Balkan on paitsi niemimaa myös geopoliittinen alue Kaakkois-Euroopassa. Siirtolaisten mukana musiikki levisi Berliiniin, sieltä Pariisiin ja ympäri Eurooppaa.

Vientiä edisti Emir Kusturican ohjaama Underground-elokuva (1996). Arvostettu Goran Brekovic kirjasi soundtrackin nimiinsä, vaikka sillä kuullaan myös traditionaalisia sävellyksiä.

Balkan-buumi saavutti Pohjolan kunnolla muutama vuosi sitten. Helsingissä Pietu Pietiläinen eli dj Levy pyörittää umpisuosittuja Balkan Fever -klubi-iltoja Borzin Panbethchin kanssa. Pietiläinen innostui musiikista nähtyään Undergroundin Tukholmassa ensi-iltavuonna.

Pääkaupungista löytyy toinenkin teemaklubi: Boom Shakalaka. Klubeilla soi niin sanottu mustalaismusiikki oli se sitten Venäjältä, Balkanilta, Turkista, Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä.

Noviiseille Pietilainen suosittelee saksalaista Shantelia, joka esiintyi elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla. Balkan-diskon kärkinimi johtaa Bucovina Club Orkestariaansa - diaspora-soundista vaskibändiä.

"Se on sisäsiistiä listahitti-balkania. Jos haluaa enemmän verta lauteille, niin kannattaa tutustua romanialaiseen Fanfare Ciocarliaan sekä serbialaisiin Boban ja Marko Markoviciin."

Viimeksi mainitut isä ja poika vakuuttivat viime kesänä Ilosaarirockissa. Suurimmat nimet esiintyvätkin nykyään useammin ulkomailla kuin kotimaissaan. Hääkeikoille ei aika enää riitä.



Tampere Jazz Happening 4.-7.11. Klubilla, Pakka-huoneella ja Telakalla. Koko ohjelmisto: www.tamperemusicfestivals.fi/jazz
The Irrationals esiintyy festivaalin avajaiskonsertissa 3.11. ja The Bad Ass Brass Band & dj Levy päätöskonsertissa 7.11. Klubilla. Molempiin on vapaa pääsy.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto