Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Nokan kopautus: Missä ovat rivijäsenten perusoikeudet?

Alli on pohtinut tällä viikolla perusoikeuksia. Alli on käsittänyt, että on perusoikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Kuitenkin Allikin kuuluu ylioppilaskuntaan, ja siinä ei ole edes Allilla nokan koputtamista.

On mukavaa, kun rivijäsenet maksavat kokouspullat ja ylioppilaskunnan hallitukselle kuulemma kokouspalkkiotkin. Ja ison luokkakokouksen, kun Suomen ylioppilaskuntien poliittiset broilerit ja elävät kuolleet kerääntyvät SYL:n liittokokoukseen tappelemaan, mitä ikuisuuskysymyksiä SYL seuraavana vuonna ajaa. Tänä vuonna rivijäsenet maksavat myös Tamyn vuosijuhlista osansa. Siellä samat tyypit laulavat frakeissa lammaslambadaa, vaikka hurskas toive vuosi toisensa jälkeen on, että kaikki tulisivat kustantamiinsa juhliin.

Ylioppilaskunta aina valittaa, kuinka koulutuksen tulee olla maksutonta. Silti se kantaa pakkojäseniltään veroa, jonka kantamiseen sillä ei olisi mitään velvollisuutta. Alli nauttii hedelmistä, mutta kansanvalistajan roolissaan kokee velvollisuudekseen ravistella maksavia jäseniä hereille vaatimaan perusoikeuksiaan.



Alli Nokka kiukuttelee edustajiston kulisseissa

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (4)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Kati Rajala (30.10.10, kello 18:20)

    Ylioppilaskunta ei ole yhdistys vaan lailla säädetty julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnalle on lailla säädetty myös tehtäviä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua yliopistolain 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.

    Ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on:

    1) nimetä opiskelijoiden edustajat 3 luvussa tarkoitettuihin yliopiston toimielimiin;

    2) nimetä opiskelijoiden edustajat opintotukilain (65/1994) 9 §:n mukaiseen yliopiston opintotukilautakuntaan; sekä

    3) osallistua tarvittaessa kansanterveyslain (66/1972) 14 §:ssä ja sairausvakuutuslain (1224/2004) 13 luvun 11–14 §:ssä säädettyjen opiskelijan perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen.

    Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, lukuun ottamatta tilauskoulutukseen osallistuvia opiskelijoita, kuuluvat lain mukaan ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunnan tehtävien hoitamista rahoitetaan lain mukaan mm. ylioppilaskunnan jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla.

    Juridisesti "pakkojäsenyys" ei ole aivan poikkeuksellista
    yhteiskunnassamme, sillä onhan jokaisen kuuluttava myös johonkin kuntaan, jonka toimintaa rahoittaa maksamallaan kunnallisverolla.

    On tervettä arvioida kriittisesti ylioppilaskunnan toimintaa. Voidaan helposti kyseenalaistaa, onko tarpeen järjestää joka 5. vuosi Tamyn vuosijuhlat. Yhtä hyvin voidaan myös kyseenalaistaa jäsenmaksuvaroin julkaistavan Aviisin tekeminen sekä palkkioiden maksaminen sen avustajille, kuten Nokalle, kumpikaan kun ei ole ylioppilaskunnan lakisääteistä toimintaa.

    Kati Rajala
    Tamyn pääsihteeri, joka kannustaa kriittiseen ja valveutuneeseen keskusteluun

  2. Ei minun pussistani kiitos (01.11.10, kello 15:05)

    Jos jotain lähdetään kyseenalaistamaan, niin helpoiten voidaan kyseenalaistaa se, että Ylioppilaskunta laittaa rahaa kehitysyhteistyöhön! Siis voi herranjestas, kerätään väkisin rahaa opiskelijoilta ja pumpataan ne jonnekin hävityksen kuiluun, josta opiskelijat eivät hyödy penniäkään.

  3. Toni (03.11.10, kello 20:26)

    Taidanpa vuosijuhlissa kohottaa lasillisen pakkojäsenyydelle.

  4. Ilkka Tiensuu (06.11.10, kello 19:05)

    Väite kehitysyhteistyön maksattamisesta jäsenmaksuvaroilla on sitkeästi elävä urbaanilegenda. Projektin kulut katetaan opiskelijoiden vapaaehtoisilla lahjoituksilla sekä UM:n hanketuella. Viime keväänä hyväksytyssä uudessa hankesuunnitelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että hankkeesta ei aiheudu Tamylle myöskään minkäänlaisia piilokuluja kirjanpidon tms. kautta.

    Myös puheet "hävityksen kuilusta" ovat puutaheinää. Kehyhankkeen varojen käytöstä ja niillä saavutetuista tuloksista raportoidaan säännööllisesti. Rahat eivät mene teille tietymättömille ja niillä saavutetaan konkreettisia tuloksia.

    - Ilkka Tiensuu, Tamyn tämän vuoden hallituksen järjestö- viestintä- ja kehitysyhteistyövastaava

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto