Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Osoite muuttuu, kotiseutu säilyy

Pohjalainen osakunta on Tampereen yliopiston ainoa oikea osakunta

Typossa pohjalaishenkiset voivat tutustua toisiinsa vaikkapa lautapelien äärellä. Kuvassa Johanna Lehto (vas.), Maria Laine, Aliisa Mäkynen, Anniina Lahti-Kala ja Jenna Hautala.
Typossa pohjalaishenkiset voivat tutustua toisiinsa vaikkapa lautapelien äärellä. Kuvassa Johanna Lehto (vas.), Maria Laine, Aliisa Mäkynen, Anniina Lahti-Kala ja Jenna Hautala.

Te tiedätte, missä on Oravainen! Tämän takia tykkään Typon tapahtumista", Johanna Lehto nauraa ihastuneena.

Hän ei ole yksin. Typon eli Tampereen yliopiston pohjalaisen osakunnan tutustumisillassa on väkeä myös muun muassa Isojoelta, Alavudelta ja Vimpelistä.

Pikkukuntien kasvatit tunnistaa toisinaan yliopistolla siitä, että he naureskelevat entiselle kodilleen kovaan ääneen. Viimeistään teini-iässä kotikunta muuttui tuppukyläksi, josta oli pakko päästä pois hinnalla millä hyvänsä.

Typon iltamissa istujat kuulostavat kuitenkin aidosti ylpeiltä kotiseudustaan. Monen puheessa kuuluu pohjalainen nuotti, ja jo alkuillasta intoudutaan muistelemaan lapsuuden traktorimatkoja.

Toiminnan takana ei silti ole mitään palavaa maakunta-aatetta, vaan kyse on lähinnä hengailusta lautapelien ja pohjalaistoverien parissa.

"Odotin juuri sitä, mitä tämä on ollutkin: hauskaa illanviettoa ja hyvää seuraa", kertoo ensikertalainen Otto Mäkelä.


"Nyt voitte ottaa pohojalaasittain mittaa kaikista", puheenjohtaja Anniina Lahti-Kala esittelee lautapelejä pilke silmäkulmassa. Muita merkkejä pohjalaisesta uhosta ja puukkojunkkariperinteestä ei näy.

Kerhon kotisivuilla Typolaiset poseeraavat puukirveiden kanssa, mutta tutustumisillan tunnelma on leppoisa. Taustamusiikki on poppia ja Nightwishiä, ei maakuntalauluja tai edes Lauri Tähkää. Yhtään viinapulloakaan ei satu silmään.

"Kyllä pohjalaisuuteen kuuluu pieni uhokin, sellainen hyväntahtoinen mittely kaveripiirissä. Mutta ei se ole pääasia", Lahti-Kala vakuuttaa.

Lahti-Kala ja varapuheenjohtaja Maria Laine kertovat, että pohjalaisuutta kuvaavat myös avoimuus ja rehellisyys. Kauhajoella kasvaneen kaksikon mielestä tyypillistä pohjalaista ei edusta kansanlaulusta tuttu Isontalon Antti, vaan keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.

"Pitkämäki on rehti ja kova tekemään töitä, eikä hän ole esillä juorulehdissä. Kotiseuturakaskin hän on varmasti", Laine kuvailee.


Kotiseuturakkaus rakentuu asuinpaikkaan liittyvistä ihmissuhteista, mieleenpainuvista muistoista ja arkielämän kuvioista. Myös kotiseudulla olevat nähtävyydet tai muut tunnetut paikat voivat herättää ylpeyttä: meilläpä on tällaisia!

"Entiseen kotiseutuun voi henkisesti olla hyvinkin juurtunut, vaikka asuisi muualla. Ihmiset muuttuvat ja paikat vaihtuvat, mutta sidokset kestävät - tosin niiden laatu voi hieman muuttua", kertoo hallintotieteiden tohtori Anne Tuhkunen.

Hän on tutkinut syrjäseuduilla asuvien nuorten muuttohalukkuutta ja suhdetta asuinpaikkaan. Runsaasta 1?200 tutkimushenkilöstä vajaa kolmasosa oli suomalaisia. Heistä yli kahdeksan kymmenestä kertoi aikovansa muuttaa pois kotiseudultaan. Siitä huolimatta monet tunsivat ylpeyttä juuristaan, ja varsinkin kotipaikkakunnan sosiaaliset suhteet olivat nuorille tärkeitä.

Usein omat juuret alkavat tuntua merkityksellisiltä vasta pois muuttamisen jälkeen. Näin kävi Anniina Lahti-Kalalle ja Maria Laineellekin.

"Jos olen pitkään poissa Pohjanmaalta, tulee sellainen tunne, että on päästävä taas käymään siellä. Onneksi Pohjanmaa on aika lähellä", Laine kertoo.


Typo perustettiin juuri koti-ikävän lievittämiseksi ja pohjalaishenkisten yhteen kokoamiseksi. Kerhon hallitus piti ensimmäisen kokouksensa viime vuoden marraskuussa.

Yliopiston edellinen pohjalaisyhdistys kuivahti vuosikymmenen lopussa kokoon jäsenpulan vuoksi: vanhat aktiivit valmistuivat, eikä tilalle löytynyt uusia. Vielä 2000-luvun puolivälissä yliopistolla toimivat myös Savo-Karjalainen ja Turkulainen osakunta. Nekin sammuivat ydinporukan jättäessä yliopiston.

Nykyään Typo on Tampereen yliopiston ainoa toimiva maakuntakerho. Sillä ei päihitetä edes turkulaisia: heillä maakuntakerhoja on neljä, Oulun ja Itä-Suomen yliopistolaisilla saman verran ja jyväskyläläisillä viisi.

Helsingin yliopisto on kuitenkin kuningas. Sen viisitoista lakisääteistä osakuntaa omistaa keskustakiinteistöjä, järjestää vuosijuhlia ja tarjoaa jäsenilleen niin stipendejä kuin vuokra-asuntojakin.

"Osakunnan perustaminen alkoi osittain vitsistä, mutta olimme me vähän kateellisiakin helsinkiläisille", Maria Laine myöntää nauraen.


Pelkän kateuden voimin ei opiskelijajärjestöä pidetä hengissä, vaan sisua on tarvittu roppakaupalla. Tiedottamisessa riittää työtä, budjetilla ei taloja ostella ja alussa ilmoitustaulukin varastettiin pariin otteeseen yliopiston seinältä.

Nyt Typon tapahtumat ovat jo vakiintuneet kuukausittaisiksi, ja osanottajia on ollut enimmillään parikymmentä. Hallituskin on kasvanut neljästä aktiivista yhteentoista.

Myös teekkarien pohjalaisosakunnan kanssa on lyöty jussipaidat yhteen. Esimerkiksi TTY:ssa pidetyissä turnajaisissa saatiin teekkareista täpärä voitto.

"Syksyllä aiomme pitää pohjalaisen perinneillan. Siellä leivotaan kropsuja, katsotaan ehkä jokin elokuva ja saunotaan. Lähdemme myös yhteiselle risteilylle muiden pohjalaisten osakuntien kanssa, ja tulevaisuudessa haluaisimme tehdä ekskursion Pohjanmaalle", Laine ja Lahti-Kala suunnittelevat.

Pohjalaisuus ei ole pääsyvaatimuksena kerhoon, vaan moni on päätynyt mukaan esimerkiksi pohjalaisen seurustelukumppanin tai kaverien innostamana.

"Pohjalaisuus on lähinnä keino koota ihmiset yhteen. Tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa", Laine sanoo.


Typon puuhanaiset kertovat, että pohjalaisen on yleensä helppo tutustua toiseen pohjalaiseen.

"Pohjanmaahan on aika pieni, joten yhteisiä tuttuja löytyy aina", Lahti-Kala kertoo.

"Pohjalaisuus yhdistää niitäkin, jotka eivät välttämättä muuten ystävystyisi. Mutta toimeen tullaan kyllä muidenkin kanssa!" Laine korostaa.

Molemmat muuttaisivat mielellään opiskelun jälkeen takaisin kotikonnuilleen.

"Pohjanmaalta tuntee paikkoja, ihmisiä ja kulttuuria", Lahti-Kala selittää.

Anne Tuhkusen mukaan suurin osa pikkupaikkakuntien kasvateista ei kuitenkaan palaa takaisin opintojen jälkeen. Syynä on usein se, ettei vanhalta kotiseudulta löydy töitä.

"Moni haastattelemistani nuorista halusi silti palata kotiseudulleen viimeistään eläkeiässä. Itse asun Lempäälässä, mutta minulla on edelleen vahva sidos synnyinpaikkakuntaani Liperiin", Tuhkunen kertoo.


Onneksi myös uuteen kotikuntaan kiintyy ajan mittaan. Siteet rakentuvat etupäässä uusien tuttavuuksien, harrastusten ja kiinnostuksen kohteiden sekä arkisten kokemusten avulla.

Muualle asettuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että vanha kotiseutu unohtuisi. Monet pitävät säännöllisesti yhteyttä kotikonnuilleen, viettävät siellä lomia ja välittävät aikoinaan oppimansa perinteet myös lapsilleen.

"Jos kotiseutuun on ollut hyvä suhde, niin kyllä se sidos kantaa myöhemminkin elämässä", Tuhkunen sanoo.

Anu-Elina Ervasti, teksti ja kuvat

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto