Yksin joukossa

Opiskelijaelämä on tuntikausien maailmanparantamista alakuppilassa, kirpparireissuja parhaan ystävän kanssa ja pikkutunneille venyviä haalaribileitä. Toiset lukevat näistä jälkeenpäin Facebookista - jos heillä on kavereita edes siellä.

Ne, jotka eivät löydä luentosaleista omaa porukkaa tai luottoystävää, eivät kuitenkaan juuri mainosta tilannettaan. Yksinäisyys nolottaa.

Ei tarvitsisi, sillä muutkin kärsivät samasta ongelmasta. YTHS:n kyselyiden mukaan yksinäisyys vaivaa lähes joka kolmatta uutta opiskelijaa. Tampereella yli puolet viime vuoden fukseista kaipasi lisää mahdollisuuksia viettää aikaa muiden kanssa ja puhua omista asioistaan.

"Huolestuttavia lukuja", YTHS:n neuvontapsykologi Marjo Kokko toteaa ja tietää niihin montakin syytä.

Tavallisimmin yksinäisyys painaa muualta muuttaneita ykkösvuotisia. Heillä on usein ollut suuret odotukset yhteisöllisestä opiskelijaelämästä. Jos fuksiporukasta ei löydykään samanhenkisiä kavereita, pettymys on suuri.

Varsinkin koulukiusatuiksi joutuneet jäävät helposti joukon ulkopuolelle. Moni ajattelee jo etukäteen, ettei varmasti pääse tälläkään kertaa porukoihin. Yksinään istujaa ei hoksata kysyä mukaan rientoihin, ja eristäytymisen kierre on valmis.

"Seuraavina opiskeluvuosina on vielä vaikeampaa mennä porukoihin mukaan. Tunne, että kaikilla muilla on jo ystävänsä, jumittaa helposti yrittämisen", Kokko kuvailee.

Toinen tavallinen tarina liittyy seurusteluun: ystävyyssuhteiden luominen jää sikseen, kun kaikki aika kuluu kumppanin kainalossa. Eron jälkeen yksinäisyys on kaksin verroin raastavampaa, kun olkapäätä tai hengailuseuraa ei löydy.

Olo voi olla orpo myös vaihtovuoden jälkeen tai opintojen viivästyttyä. Vanhat kaverit ovat jo ehtineet opinnoissaan pidemmälle, ja kursseilla on pelkkiä outoja naamoja.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos olo tuntuu yksinäiseltä, eikä ainejärjestöstä löydy hengenheimolaisia?

"Kannattaa katsella myös harrasteporukoita. Jos olet mukana jossain nettiyhteisössä, jossa on muitakin lähistöllä asuvia, ehdota tapaamista kasvotusten. Tee toisille, mitä toivoisit itsellesi tehtävän. Useimmat muutkin yksinään olevat odottavat, että joku tulisi juttelemaan", Marjo Kokko muistuttaa.

Myös kurssikavereista voi tulla parempiakin kavereita - ainakin, jos lukujärjestyksessä on pienryhmäopetusta tai lukupiirejä. Niissä tutustuminen on helpompaa kuin monen ahdistaviksi kokemilla massaluennoilla.

"Vaikka voisivat luennotkin olla edes pikkuisen interaktiivisempia. Luennoitsija voisi vaikka kehottaa juttelemaan asioista lähimpänä istuvan kanssa", Kokko pohtii.

Sekä YTHS:n vastaanotolla että netin keskustelupalstoilla toivotaan tämän tästä, että ainejärjestöissä istuttaisiin iltaa myös ilman viinabooleja ja perjantaipulloja.

"Opintojen alkuvaiheessa tutorit voisivat järjestää tapahtumia, joissa juteltaisiin pienissä porukoissa ja tutusteltaisiin ihan selvin päin", Kokko ehdottaa.

Näin tehdään esimerkiksi Luuppi ry:ssä. Siellä tutorit keräävät fuksiryhmänsä yhteen esimerkiksi kahvittelun tai pizzanpaiston merkeissä. Vaikka ainejärjestö on yliopiston suurimpia, tutoreita ohjeistetaan ottamaan yhteyttä kaikkiin fukseihin, joita ei näy syksyn tapahtumissa.

"Jos joku jättäytyy jo alussa pois, asialle ei pysty tekemään mitään. Niihin, jotka ovat tulleet esittäytymiseen ja antaneet puhelinnumeronsa, pidetään kuitenkin yhteyttä koko syksy", puheenjohtaja Jere Myyryläinen kertoo.

Myyryläinen arvelee, että myös oma ainejärjestötila auttaa opiskelijoita tutustumaan toisiinsa.

"Se tuntuu olevan ihmisille hyvin tärkeä. Tiloja kannattaa kysellä omalta yksiköltä", hän neuvoo ainejärjestöaktiiveja.

Tamyssakin on huomattu, että monet kaipaavat päihteettömiä perjantai-iltoja.

Siksi kolmisen vuotta sitten aloitettiin Nyytin hengailuillat. Niissä on juteltu ja tutustuttu esimerkiksi lautapelien tai askartelun lomassa. Kävijöitä on ollut keskimäärin kymmenkunta, joten suureen väkijoukkoon hukkumista ei ole tarvinnut pelätä.

Vaikka illat ovat saaneet kovasti kehuja, tänä syksynä ne loppuivat kuin seinään. Syynä ovat järjestäjien kiireet. Hengailuiltojen vetäjä Laura Markkanen kertoo kuitenkin, että suunnitelmissa on herättää toiminta henkiin viimeistään keväällä.

"Tänä syksynäkin on pyrkimyksenä saada ainakin pikkujoulu, jos ei muuta", Markkanen vakuuttaa.

Anu-Elina Ervasti, teksti

Samuli Huttunen, piirros

Kokemuksia

Olen aika sosiaalinen, joten Tampereelle muutettuani luulin saavani helposti kavereita. Muut opiskelijat osoittautuivat kuitenkin ihan erilaisiksi kuin minä. Kaikki ovat niin akateemisia ja aikuisia.

Ainejärjestössä pyörivät aina samat naamat. Olen kyllä tutustunut heihin, mutta kenenkään kanssa ei ole tullut vaihdettua numeroita. Ei minulla ole heille mitään sanottavaa.

Ikävintä on istua joka päivä yksin ruokalassa. Luennoilla on sentään jotain, mihin voi keskittyä. Ainakin tulee tehtyä kouluhommia, kun viikolla ei ole sen kummempia iltamenoja.

Entisellä kotipaikkakunnallani minulla on poikaystävä ja paljon kavereita. Heille soittaminen auttaa ahdistukseen.

Uskon, että löydän vielä ystäviä täältäkin. Minulla on harrastus, jonka kausi alkaa taas keväällä. Silloin voisi yrittää ottaa johonkuhun yhteyttä.

Nainen, informaatiotieteiden opiskelija

Fuksivuonna kävin aktiivisesti ainejärjestön tapahtumissa. En kuitenkaan löytänyt samanhenkisiä kavereita enkä sopivaa tyttöystävää. Harrastuksenikin olivat sellaisia, joita tehdään yleensä yksin.

Toisena opiskeluvuonna tilanne alkoi parantua, kun uudet fuksit tulivat ja sain heistä pari hyvää ystävää. Myös välit vanhoihin koulukavereihin ovat pysyneet hyvinä.

Olen silloin tällöin käynyt Tamyn hengailuilloissa. Yleensä siellä on mukava tunnelma ja paljon erityyppistä porukkaa, mutta joskus on ollut vaikeaa löytää keskusteltavaa. Hyvä, että illat alkavat uudestaan. Nyt moni kavereistani on valmistunut ja muuttamassa pois. Uusien ystävien löytäminen on aina ollut minulle vaikeaa, ja vähän jännittää, miten tässä käy.

Mies, informaatiotieteiden opiskelija

Kun aloitin opiskelun, olin hieman muita vanhempi ja sitä paitsi yksinhuoltaja. Siinä tilanteessa oli vaikeaa solahtaa mukaan opiskelijaelämään. Illat ja viikonloput menivät bileiden sijaan lasta hoitaessa, eikä edes kahvitteluseuraa löytynyt. Kaverit jäivät hyvänpäiväntutuiksi.

Vaikka olin joskus aika kovilla, luotin koko ajan siihen, että elämä menee eteenpäin. Perhe ja liikuntaharrastus helpottivat yksinäisyyttä. Vuosien saatossa olenkin löytänyt miehen ja samassa tilanteessa olevia ystäviä.

Kotiin ei kannata jäädä! Se vain pahentaa yksinäisyyttä. Kannattaa lähteä esimerkiksi harrastamaan, vaikka kavereita ei heti löytyisikään. Ystävystyminen vie usein aikaa.

Nainen, yhteiskuntatieteiden opiskelija

"Haluaisin seurustelukumppanin!"

Tamyn hallituksen sopo- ja tuutorointivastaava Laura Markkanen ja YTHS:n neuvontapsykologi Marjo Kokko vastaavat opiskelijoiden kysymyksiin.

Kun muutin Tampereelle opiskelemaan, luulin löytäväni nopeasti ystäviä. Kaverisuhteet ovat kuitenkin jääneet moikkailuasteelle.

Markkanen: Tamyn nettisivuilta löytyy tietoa erilaisista tapahtumista. Esimerkiksi hengailuilloissa on samanhenkisiä ihmisiä, jotka eivät myöskään ole välttämättä löytäneet kontakteja. Lähde rohkeasti mukaan!

Kokko: Käy tilanteita etukäteen läpi mielessäsi. Kuvittele, mitä moikkauksen jälkeen voisi sanoa tai ehdottaa ja mitä toinen todennäköisesti vastaa. Jos pyydät kaveria kahville tai lounaalle, kuvittele etukäteen, kuinka tapaaminen etenee. Mielikuvaharjoittelu rohkaisee tekemään aloitteita myös oikeassa elämässä.

En käytä alkoholia enkä viihdy bileissä, ja harrastuksiin tuntuu hölmöltä mennä yksin. Missä voisin tutustua ihmisiin?

Markkanen: Harrasteyhdistyksiin tulee uusia ihmisiä joka vuosi. Jos yksin meneminen ahdistaa, voisitko rohkaistua kysymään vaikka luennolla jotakuta mukaan tai tarjoutumaan jonkun seuraksi?

Kokko: Kannattaa miettiä, miksi yksin meneminen tuntuu hölmöltä. Onko kyse vain omasta pelostasi? Harrastusporukassa on ainakin yksi yhteinen keskustelunaihe. Voit myös sanoa paikan päällä, että vähän jännitti tulla yksin, kun kukaan ei innostunut kaveriksi. Yleensä siihen saa rohkaisevan vastauksen.

Opintoni pääsivät viivästymään, ja gradunteko tuntuu yksinäiseltä puurtamiselta. Vanhat opiskelukaverit ovat jo valmistuneet, ja osa on muuttanut töiden perässä muualle.

Markkanen ja Kokko: Yliopiston graduryhmistä löytyy varmasti kohtalotovereita. Seminaariryhmäläisille, ainejärjestön sähköpostilistalle tai vaikka Facebook-ryhmään voi lähettää viestin, haluaisiko joku jutella gradusta porukalla tai lähteä kahville.

Kaverit jäivät taka-alalle, kun aloitin seurustelun. Nyt eron jälkeen kaipaisin seuraa, mutta olen tainnut pudota porukoista kokonaan.

Markkanen: Kannattaa seurailla esimerkiksi ainejärjestön tapahtumia, elvyttää taas pikkuhiljaa vanhoja kaveruussuhteita ja vaikka luoda uusiakin.

Kokko: Avaa itse ovi vanhoille ystävyyssuhteille. Jos soittaminen tuntuu vaikealta, laita sähköpostitse tai tekstiviestillä esimerkiksi: "Olen ollut ajattelematon, kun en ole antanut teille aikaa. Olette silti tärkeitä ja olen kaivannut teitä. Olisi ihanaa nähdä taas".

Haluaisin tyttö/poikaystävän, mutta kiinnostuksen ilmaiseminen toiselle on hankalaa. Ei minusta varmaan kukaan ole kiinnostunut.

Markkanen: Rohkeasti vain erilaisiin tilanteisiin, kumppani voi löytyä vaikka opiskelijaravintolasta! Aloitteen tekeminen saattaa herättääkin kiinnostusta.

Kokko: Aloitteita tehdessään ottaa aina riskin. Takapakit ja pienet epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Se, että on ainakin yrittänyt, antaa rohkeutta seuraavaan kertaan ja on ainoa tapa päästä tavoitteeseen.

Mistä apua?

Vertaistukea: Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Yksinäisyys-keskusteluryhmä www.nyyti.fi

Keskusteluapua: Yliopistopastori Risto Korhonen (risto.korhonen@uta.fi) päivystää yliopiston kappelilla ti-to klo 10-12

Tampereen kriisikeskus Osviitta: www.osviitta.fi

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin alle 21-vuotiaille (116 111), ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20

YTHS:n mielenterveyspalvelut: www.yths.fi

SPR:n ystävävälitys: Tampereen ystävätoiminta (040 508 8623) ti-ke klo 10-13

Sosiaalisia tilanteita jännittäville: YTHS:n jännittämis- ja esiintymisvarmuusryhmät www.yths.fi