Superfoodia bambutehtaasta

"Ison puun kohdalta oikealle ja 500 metriä eteenpäin", tietää oppaanani toimiva suomalainen Wekku.

Emme ole kantahämäläisessä mustikkametsässä, vaan pienessä Sibang Kajan kylässä Etelä-Balilla Indonesiassa katsomassa, mistä monen suomalaisenkin raakasuklaassa käyttämä raaka kaakao oikein tulee.

Käännöksen ja viidensadan metrin päässä eteen avautuu huikea näky. Kymmenet indonesialaiset ammattilaiset rakentavat bambusta valtavaa kolmekerroksista tuotantorakennusta.

Kyseessä on tehdas, joka pian murskaa kaakaopapuja, prosessoi kaakaovoita ja sylkee tonneittain raakasuklaata.

"Tässä voi pelata tennistä", Ben Ripple esittelee ja viuhtoo energisenä käsiään.

Seisomme tehtaan varastohallissa Benin ja hänen yhtiökumppaninsa Fredrick Schillingin kanssa.

He ovat amerikkalaiset tehtaan ja Big Tree Farms -nimisen yrityksen taustalla. Big Tree Farms on toiminut jo reilut kymmenen vuotta yhteistyössä tuhansien indonesialaisten maanviljelijöiden kanssa, auttaen heitä luomuviljelyssä ja välittäen huippuluokan indonesialaisia raaka-aineita Yhdysvaltoihin ja sittemmin myös Eurooppaan.

Raakakaakaota, kaakaovoita, merisuolaa, Balin pippuria, palmusokeria, cashew-pähkinöitä, mausteita. Lista on pitkä, ja siitä ovat iloinneet Suomessakin etenkin raakaruokailijat ja superfood-fanit.

Poikkeuksellisen Big Tree Farmsista tekee - sen omien sanojen mukaan - toimintatapa. Se ei riistä viljelijöitä, vaan tukee heitä ja tarjoaa markkinat laadukkaille raaka-aineille.

"Emme takaa viljelijöille, että he välttämättä ansaitsevat meidän kauttamme enemmän. Useimmat kyllä ansaitsevat. Mutta ajatus on, että tarjoamme viljelijöille koulutuksen, jotta he ymmärtävät luomuviljelyn idean ja sen, onko heidän tuotteilleen markkinoita. Jollekulle ei ehkä jää kaakaonviljelystä mitään käteen, ja silloin on parempi tajuta, että kannattaa kasvattaa ehkä mieluummin vaikkapa cashew-pähkinöitä", Ripple selittää.

Ennen kaikkea tarkoitus on tukea pienimuotoista kestävää maataloutta ja viljelijäperheitä, jotka Indonesian kaltaisissa köyhissä maissa ovat teollisen maatalouden seurauksena joutuneet ahtaalle.

"Kun tulin Balille, tilanne oli järkyttävä. Peltojen maaperät olivat huonossa kunnossa, ja viljelyssä oli pahoja ongelmia."

Ripple päätyi Balille melkein sattumalta. Ben Ripple ja hänen vaimonsa Blair opiskelivat Yhdysvalloissa luomuviljelyä, kun pokeria harrastava Ben voitti liput maailmanympärimatkalle. Australian jälkeen vuorossa oli Indonesia ja Bali, jossa pariskunta päätti tehdä kuukauden projektin paikallisten viljelijöiden kanssa ennen paluuta kotiin.

Projekti venähti, eikä pariskunta koskaan palannut kotimaahansa. Pian Rippleillä oli Indonesian suurin vihannes- ja hedelmätila.

"Perustimme ravintolan, joka oli kohtauspaikka asiakkaille, kokeille ja viljelijöille. Sitä kautta löysimme monia huippuraaka-aineita, kuten balilaisen merisuolan", Ripple kertoo.

Big Tree Farmsilla onkin ollut melko iso vaikutus Balin ja myös viereisen Jaavan saaren maanviljelyyn ja ennen kaikkea luomun merkitykseen alueella. Tyypillisesti kolmannen maailman maissa viljellään luomuna silloin, kun lannoitteisiin ja torjunta-aineisiin ei ole varaa. Balilla tilanne on päinvastainen.

Big Tree Farms on ottanut käyttöön myös keinon, jolla se on varmistanut etulyöntiaseman mainoslauseiden täyttämässä ja jopa hämärtämässä ruokabisneksessä.

"Kuka tahansa voi tulla tänne ja katsoa miten toimimme."

Niin teki muun muassa jenkkiläinen superfood-guru David Wolfe, joka matkusti Balille lämpömittarin kanssa tarkistamaan, että Big Tree Farmsin kaakaovoi pysyy koko valmistusprosessin ajan alle 42 asteessa, niin kuin raakaruoan kuuluu olla.

Big Tree Farms läpäisi testin.

"Esimerkiksi luomusertifikaatti on tarpeellinen kaupallisessa käytössä ainoastaan silloin, kun et tunne viljelijää", Ripple muistuttaa.

Hypätäänpä välillä Suomeen ja Espoon Tapiolaan. Betonisen kerrostalon alakerrassa pientä toimistoa pitää perheyritys Green Room, joka tuo Suomeen huippuluokan elintarvikkeita eri puolilta maailmaa - myös Big Tree Farmsin tuotteita.

Yritystä pyörittävät Nora ja Pekka Lehtinen. He asuivat useita vuosia Indonesiassa, lähinnä lainelautailun houkuttelemina, kunnes oli aika kehitellä jotain elannon eteen.

"Indonesiassa joku tarjosi kaakaopapuja ja ihmeteltiin, että mikä tämä on. Kuka näitä syö? Kun tultiin Suomeen, ne olivatkin suosittuja", Nora Lehtinen kertaa.

Lehtiset olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä uudenlainen ruokatietoisuus oli juuri nostamassa Suomessa päätään.

Nyt esimerkiksi balilainen merisuola ja kaakaopavut ovat ehtineet jo rantautua Suomen ekokauppoihin ja Stockmannin ruokaosastoille. Tällä hetkellä jalkaa laitetaan myös markettien oven väliin. Hollantiin on Lehtisten toimesta aukeamassa keskusvarasto, josta Big Tree Farmsin tavaraa lähtee myös muualle Eurooppaan.

Lehtisten lähtökohtana on ekologisuus ja eettisyys sekä elintarvikkeiden huippulaatuisuus Mutta hetkinen. Kyseessä on liiketoiminta, joten voiko kaikkea saada samassa paketissa?

"Kyllä maahantuonti on bisnes siinä missä muutkin. Se, miten sen tekee, on sitten toinen juttu. Eniten rahaa saavat niin sanotut private label -merkit ja -pakkaajat. Nämä hakevat halvinta hintaa eri toimittajilta ja tukkureilta ja saavat näin luonnollisesti suurimman katteen. Oma maahantuontimme on erilaista, sillä hankimme tuotteet suoraan tuottajilta", Pekka Lehtinen kertoo.

Hän uskoo, että laaturuoan maahantuonnissa on mahdollista saavuttaa miljoonan euron liikevaihto. Lehtisten mukaan kyseessä on kuitenkin ajattelutapa, jossa voittajia ovat lopulta laatutuotteita saavat kuluttajat sekä juuri esimerkiksi balilaiset viljelijät, joiden vuosituhantinen perinne olisi vaarassa katketa ilman Big Tree Farmsin tapaisia yrityksiä.

"Logiikka ja toimintatapa on päinvastainen kuin yleensä", Nora Lehtinen muistuttaa.

Ripple kierrättää minua ympäri suklaatehdasta. Sisällä käy vielä työmiesten pauke, mutta jokaiselle toiminnolle on suunniteltu jo tarkasti oma paikkansa.

On showroomia ja koulutuskeittiötä, jonne huippuluokan kokit ovat tervetulleita, on kauppaa, on avaria yläkerran toimistotiloja, joista lasiseinien läpi voi tarkkailla suklaan valmistuksen jokaista vaihetta.

Samanlaiset lasiseinät kiertävät myös koko tehdasta, ja tehdas on avoin kenelle tahansa.

"Koko prosessi on läpinäkyvä. Raakasuklaabisneksessä on iso liuta puoskareita", Ripple sanoo.

Tehtaan keskelle istutetaan yrityksen nimen mukaisesti iso puu. 1930-luvulla valmistettu kaakaopapumylly puolestaan on löydetty Sveitsistä. Myllyn löytäminen oli kuulemma vaativa työ, sillä suurin osa myllyistä lämmittää pavut yli 42-asteisiksi, jolloin niitä ei enää voi luokitella raaoiksi.

Tuntuu, että kaikki on jotenkin, ööh, älyttömän huikeata. Ripplen tyttäret käyvät lähistöllä yksityistä ekokoulua, joka sekin on rakennettu kokonaan bambusta. Koulussa opiskellaan muun muassa luomuviljelyä, ja biologian tunneilla saatetaan rakentaa kokonainen lampi ekosysteemeineen alusta alkaen.

Miten Ripple itse analysoi koko luomu-, eko- ja superfood-ilmiötä?

"Yksi tausta on talousjärjestelmän romahduksessa. Kun ihmiset ovat rakentaneet uraansa 10-15 vuotta ja sitten menettävät yhtäkkiä työpaikkansa, se herättää kysymyksen: oliko koko entinen arvojärjestelmä sittenkin nurinkurinen?"

"Raakaruokailu tai superfoodit ovat helppo tapa tehdä elämänmuutos. Vaikka työskentelisi takapuolensa ruvelle, tietää että ainakin elää terveellisesti ja kohtelee ruumistaan hyvin."

Ripple on itse kasvissyöjä ja omien sanojensa mukaan raakaruokailija noin 70-prosenttisesti. Hän on itse elävä esimerkki siitä, kuinka energiseksi ja innostuneeksi ravinteikkaan ruoan syöminen muuttaa ihmisen.

Innostavana ja energisenä Ripple näkee myös maailman ympärillään.

"Tämä on älyttömän hieno asema olla. Kaikki koko toimitusketjussa muuttavat elämäänsä paremmaksi, niin viljelijät kuin kuluttajatkin", Ripple hehkuttaa.

Mutta Ripple on myös kiireinen mies. Olemme sopineet aamuisen vierailun kaakaoviljelmille Länsi-Balille, Big Tree Farmsin periaatteiden mukaisesti. "Kuka tahansa voi tulla katsomaan, miten toimimme", niin kuin Ripple sanoi.

Kello on puoli kuusi aamulla ja seison hotellini edessä Ubudin kaupungissa. Olen järkännyt itselleni kuskin, ja sekä hän että minä odotamme Rippleltä jo hieman hermostuneina luvattuja ajo-ohjeita viljelmille, jotka sijaitsevat vuorilla noin kolmen tunnin ajomatkan päässä ja joiden luona Ripplen pitäisi odottaa.

Laitan viestin Ripplelle. Yritän soittaa. Ripple on kuvauksissa samaisilla viljelmillä. Ajo-ohjeita ei kuulu. Soitan uudestaan.

Ripplen puhelin menee kummallisesti kiinni.

En koskaan pääse kaakaofarmille asti, ja mailiini Ripple vastaa vasta kahden viikon päästä, kun olen Suomessa.

Kalle Heino, teksti ja kuvat

Kommentti: Mutta mitä syövät paikalliset?

Ruoan laadun maailmanlaajuinen paraneminen on pitkällä tähtäimellä ehdottomasti erinomainen asia. En myöskään epäile, etteikö balilainen viljelijä hyötyisi enemmän siitä, että haen Ruohonjuuresta pussillisen erinomaisia kaakaopapuja kuin että ostaisin Alepasta mahdollisimman halpaa riistoriisiä.

Ruokakuvioihin liittyy kuitenkin niin monimutkaisia kysymyksiä, että vastauksia miettiessä polla jumittuu ylikierroksille. Välillä on vaikea sanoa, mikä lopulta on eettisintä ja ekologisinta.

Yhtä ristiriitaa kuvaa se, että luomuruokakauppoja Balilla kyllä riittää, mutta pikaotannalla niiden asiakkaat ovat pääasiassa länsimaalaisia. Kun marssii paikalliseen perusmarkettiin, näky on tutumpi: pähkinäpusseissa vilisee hyönteisiä, kahvi on b-laatuista litkua ja hyllyt ovat täynnä lisäaineilla tykitettyjä maustekastikkeita.

Kalle Heino