Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Olisiko libertaristinen Suomi vapaampi paikka?

Yövartija-Suomen kansalaisella olisi vapaus ostaa, mutta monta muuta vapautta häneltä puuttuisi. Markkinat eivät ratkaise kaikkia ongelmia.


Libertaarit, libertaristit
. Sana on pyörinyt mediassa viime aikoina ahkerasti, erityisesti kokoomusnuoria ja varapuheenjohtaja Saul Schubakin eroa käsittelevän uutisoinnin yhteydessä.

Libertaristisia ajatuksia näkee harvemmin suomalaisessa politiikassa. Ensimmäisenä mieleen tulee valtion roolin ja verojen minimoiminen sekä yksityistäminen.

Minkälaisesta yhteiskunnasta tämä poppoo oikein haaveilee? Entä miltä se näyttää taloutta ja yhteiskuntaa tutkineiden tieteentekijöiden silmissä? Lähdetään kierrokselle libertaristiseen Suomeen.


Keskeisin arvo
libertaristeille on vapaus. Suomalaisessa holhousyhteiskunnassa valtio sotkeutuu ihmisen elämään liikaa.

Valtion ainoa tehtävä on turvata kansalaisten yksilönvapaus. Libertaristisen yövartijavaltion keskeiset osat ovat armeija, poliisi ja oikeusjärjestelmä. Kaikki muu toiminta yhteiskunnassa tapahtuu vapaan vaihdannan periaatteella.
Helsingin yliopiston filosofian dosentti Olli Loukolan mielestä ensin pitäisi kuitenkin määritellä, mitä vapaus tarkoittaa.

"Usein tuntuu, että vapaus tarkoittaa sitä, että saa tukka hulmuten ajaa avoautolla rahasäkin kanssa kohti Las Vegasia."

Libertarismi on lähtökohdiltaan vahvan individualistinen filosofia. Metafora yhteiskunnalle on yksilöiden välinen vaihto. Loukolan mielestä siinä unohdetaan institutionaaliset kehitykset ja teoriat.

"Liberalistinen, ja väitän myös että libertaristinen teoria on ajat sitten huomannut, että emme voi ajatella pelkästään sitä, mitä minä yksilönä teen. Me olemme kaikki osana näitä institutionaalisia rakenteita ja päätöksemme vaikuttavat myös muihin."

Keskittyminen yksilönvapauteen voikin johtaa lopulta odottamattomiin tuloksiin.

"Talousliberaalisessa yhteiskunnassa on enemmän negatiivista vapautta, vapautta säätelystä ja rajoituksista, mutta siellä on vähemmän positiivista vapautta, jolla tarkoitetaan toimia, kuten koulutusta, ihmisten pärjäämisen ja itsensä toteuttamisen edistämiseksi", kertoo nykyään Aalto-yliopistossa taloustieteen laitoksella professorina työskentelevä Sixten Korkman.


Libertaristisessa visiossa
Suomi on vapaan ja vilkkaan talouden ja materiaalisen hyvinvoinnin tyyssija. Vapaasti toimivat markkinat luovat automaattisesti oikean arvon kaikelle toiminnalle, ja joustava paikallinen sopiminen johtaa kaikkien kykenevien työllistymiseen. Talous on kovassa iskussa ja maamme erittäin kilpailukykyinen.

Toimittaja Tuomas Enbuske muistuttaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisemassa talousliberalismia puolustavassa pamfletissa Ajatusten alennusmyynti, kuinka Tilastokeskuksen mukaan vuosina 1995-2007 Suomessa pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot kasvoivat 17 prosenttia ja suurituloisimman 75 prosenttia. Samaan aikaan talouden sääntelyä on purettu ja kilpailua vapautettu. Kaikille on riittänyt potista jaettavaa, vaikka toisille hieman enemmän.

Asiaa voi tarkastella kuitenkin myös toiselta kantilta. Verorosvouksesta ja valtion väliintulosta vapaa talous johtaisikin eriarvoistumiseen. Mikäli tulonjakoa ei tapahdu, köyhät todella köyhtyvät myös absoluuttisesti, eivät vain suhteessa rikkaampiin.

Eriarvoistavassa Markkina-Suomessa järjestelmän oikeutus kansalaisten silmissä romahtaisi.

"On paljon tutkimustietoa siitä, että yhteiskunnallinen vakaus on talouden kasvun ja kehityksen kannalta hyväksi", sanoo taloustieteen professori Hannu Laurila Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Suomen vahvat valtioinstituutiot, vakaat yhteiskuntaolot, hyvä infrastruktuuri ja koulutus ovat itse asiassa ne syyt, joiden takia liiketoimintaa täällä vielä kannattaa harjoittaa.

Purkamalla vaivalla rakennetut instituutiot sahataan omaa oksaa ja heikennetään kilpailukykyä. Suomi on kylmä ja vihamielinen maankolkka. Työvoimakustannuksilla ei maan syrjäsijainnista ja korpisuudesta johtuen voi kilpailla etelän halpatuotantomaiden kanssa.

"Jos puhtaan markkinaliberalismin kannalta ajatellaan, niin miksi tällä pidetään valoja päällä ollenkaan? Valtakunnan pitäminen asuttuna maksaa liikaa, korkeintaan jossain Tampereen, Helsingin ja Turun kolmiossa voisi jotain tapahtua", Laurila kysyy.


Libertaristisessa Suomessa
sosiaalipolitiikka hoituu valtion sijaan hyväntekeväisyyden kautta, jolloin se aatteen kannattajien mukaan toimii tehokkaammin. Sosiaaliturvan puute houkuttaa myös herkemmin työelämään.

"Kun hyväntekeväisyydessä on pelissä omat rahat tai jokin muu henkilökohtainen panos, niin tällöin ihmisillä on paljon voimakkaampi intressi huolehtia avun kohdentumisesta ja hyödyllisyydestä verrattuna tilanteeseen, jossa poliitikot ja byrokraatit leikkivät muiden rahoilla. Näin ollen apu kohdentuisi sellaisille, jotka sitä todella tarvitsevat eli työkyvyttömille", kokoomusnuorten libertaariosastoon kuuluva Aleksi-Erik Tolvanen kirjoittaa blogissaan.

Hyvinvointivaltiota tutkinut sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä muistuttaa, että 1800-luvulla hyväntekeväisyyttä harrastettiin paljon, mutta tulokset olivat laajassa mittakaavassa varsin vaatimattomia. Finlaysonilla tehtiin työntekijöiden hyvinvoinnin eteen paljon, mutta se ei onnistunut poistamaan köyhyyttä edes Tampereelta.

Lisäksi ajan sivistyneistöllä oli vahva eettinen halu auttaa ihmisiä. Varsinkin rikkailla naisilla oli aikaa vapaaehtoistyöhön. Oman edun tavoitteluun keskittyneessä kilpailuyhteiskunnassa ei tällaista pohjaa löydy.

"Sosiaaliturvan määrä tippuu noin kymmenesosaan nykyisestä, ja se menee vain sympaattisille kohteille", Sipilä arvioi hyväntekeväisyysmallin seurauksia.


Libertaristien mielestä
myös ympäristökysymykset hoituvat markkinamekanismien kautta tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Jos yritys saastuttaa joen, alavirrassa asuvat voivat arvottaa oman haittansa ja vaatia yhtiöltä korvauksia. Yritys arvioi taloudellisesti parhaan tavan toimia: maksaa korvauksia vai hankkia puhdistuslaitteet.

Tämä edellyttää paitsi toimivaa oikeusjärjestelmää ja keinoja antaa haitalle rahallinen arvo, myös täydellisesti määriteltyjä yksityisiä omistusoikeuksia. Yövartijavaltiossa ei ole sijaa valtion omistukselle.

Palaute markkinoilta ympäristöasioiden hoidosta tulee välittömästi osakekurssin hinnan muutoksina. Jos asiat hoidetaan huonosti, tuotantokustannukset kasvavat ja yrityksen arvo putoaa.

Siksi vapaan talouden vallitessa ei Talvivaaran kaltaisen ympäristökatastrofin pitäisi olla mahdollinen. Säännellyssä hyvinvointi-Suomessa Talvivaaralla on kuitenkin ollut varaa olla huolimaton ympäristöasioiden suhteen. Vastuu rajojen asettamisesta on sysätty yhteiskunnalle, ja yritys on toiminut näiden selkeästi epäonnistuneiden asetusten mukaan.

Talvivaarassa kiteytyy myös toinen säätelytalouden ongelma. Kaivos on Sotkamossa merkittävä tekijä. Lisäksi valtio on mukana omistajana. Niinpä julkisuudessa on esitetty arvioita, että yritystä ei voi päästää konkurssiin.
Markkina-Suomessa ei mikään yritys ole pyhä eikä mikään pankki liian iso kaatuakseen. Valtio ei verorahoitteisesti tekohengitä kotimaisia kaivosyrityksiä, saatikka kreikkalaista yhteiskuntaa tai saksalaisia pankkeja. Markkinat puhdistavat itsensä, kun huonosti hoidetut yritykset kaatuvat.

Teorian mukaan tämä vähentäisi riskinottoa, sillä jos isot rahoituslaitokset eivät voi luottaa hätätilanteessa valtion apuun, riskinotto olisi hallitumpaa.

Toisaalta yritysten kaatuminen aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä. Pankkien mukana häviävät ihmisten säästöt. Talvivaaralta jää jälkeen valtava tehdasalue ja myrkkyaltaat, joiden puhdistaminen ei kuulu yövartijan tehtäviin.

Laurilan mielestä tässä tiivistyykin yksi markkinavetoisen talousteorian suurimmista ongelmista. Markkinamekanismi toimii mainiosti täysin privaatteja valintoja tehdessä, mutta huomioi huonosti muihin kohdistuvat ulkoisvaikutukset pidemmällä aikavälillä. Nykyään lähes kaikilla valinnoilla on vaikutuksia ulospäin.

"Jos esimerkiksi Talvivaarasta päässee pieni uraanimäärä Vuoksen vesistöön ja aiheuttaa vuosien päästä epämuodostumia, ei se näy osakekurssissa mitenkään. Päästön alkuperää voi olla myös erittäin vaikea todentaa. Siksi tarvitsemme korruptoimattomia virkamiehiä Ely-keskukseen ja hyvin kalibroituja mittareita Säteilyturvakeskukseen", Laurila julistaa.


Äärilibertaareja
ja täydellisen yövartijavaltion kannattajia on kuitenkin harvassa, varsinkin Suomessa. Markkinaliberalismin ilosanomaa levittävistä suurin osa näkee tarpeen valtiolle, joka mahdollistaa toimivan yhteiskunnan tukemaan markkinoita ja hoitaa jonkinasteiset elämisen mahdollisuudet heikompiosaisille.

Kokoomusnuorissakin libertaarisiipi edustaa vähemmistöä, joiden ajattelusta nuorisojärjestön johto sanoutuu irti.

"Markkinat eivät pysty kaikkia asioita ratkaisemaan", kokoomusnuorten puheenjohtaja Antti Häkkänen myönsi Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla (HS 11.11.).

Sipilä ei pidä libertaareja kovin vakavasti otettavana poliittisena liikkeenä.

"Media rakastaa vastakkainasetteluja. Aikaisemmin kahviloissa käydyt keskustelut ovat nyt julkisia, ja niitä on helppo paisutella", hän arvelee medianäkyvyyden syyksi.

Niinpä. Tätäkin juttua varten oli vastakkainasettelun aikaansaamiseksi tarkoitus etsiä ääriliberaali taloustietäjä, mutta akateemiset tutkijat Suomessa tuntuvat olevan ainakin julkisesti joko melko maltillisia tai keskittyneitä rajatumpiin talousaiheisiin. Valtakunnantrolli ja Tieto-Finlandia-ehdokas Björn Wahlroos on taustaltaan taloustieteen professori, mutta hänkin on ollut liike-elämässä jo pitkään.

Suomessa on kuitenkin liberalististen talousoppien mukaan purettu suunnitelmataloutta ja hyvinvointivaltiota sekä rajoitettu valtion roolia 90-luvulta lähtien. Kuinka pitkälle tässä kehityksessä mennään?

"Hyvinvointivaltiosta luopuminen ei ole todennäköistä, sillä se nauttii kansalaisten keskuudessa laajaa kannatusta. Mutta jos Suomi joskus ajautuisi todella rajuun julkisen talouden velkakriisiin, niin silloin moni kenties haluaisi hakea ratkaisua hyvinvointivaltion alasajosta", arvelee Korkman.

Laurila kuvaa tilannetta janaksi, jonka toisessa päässä on täydellinen yksityisomistus sekä markkinatalous ja toisessa puhdas suunnitelmatalous. Nämä ovat utopioita, jotka eivät ole sellaisenaan toteutuskelpoisia, vaan talouspolitiikassa liikutaan jossain näiden kahden ääripään välillä.

Teoreettisessa mielessä jostain löytyy optimaalinen tasapaino yksityisten markkinoiden ja julkisen suunnitelmallisuuden välillä. Näin laajassa yhteiskunnallisessa kysymyksessä tasapainotilojen etsimiseen erikoistunut taloustiede ei kuitenkaan riitä pareto-optimaalisen ratkaisun löytämiseen.

"Markkinamekanismi ei riitä oikean paikan hakemiseen, vaan se on tehtävä yhteiskunnallisen keskustelun ja demokraattisen päätöksenteon kautta", Laurila sanoo.


Käydäänpä siis
yhteiskunnallista keskustelua ja kysytään, minkälainen malli olisi tieteentekijöiden mielestä Suomessa toimivin?

Kaikki haastateltavat ovat suunnilleen samaa mieltä siitä, että hyvinvointivaltio sopii Suomeen hyvin. Mutta mallin sisällöstä ollaankin jo eri mieltä.

"Minusta toimivin malli on se pohjoismainen malli, joka meillä tänään on. Mutta totta kai julkisen talouden on sopeuduttava maailman muutoksiin: globalisaatio etenee, teknologia kehittyy, väestö vanhenee", toteaa Korkman.

"Itse kannatan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntamallia, kun sillä tarkoitetaan, että jokaiselle luodaan yhteiskunnassa samat lähtökohdat elämälle. Yhteiskunnan tukeen syntyy kuitenkin addiktio. Oman vastuun ja yhteiskunnan vastuun raja tulisi vetää uudestaan", Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniainen kertoo.

Mikä tämä paljon puhuttu pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli lopulta on? Taitaa olla yhteiskunnallisen keskustelun paikka.



Juho-Matti Paavola
, teksti & Seppo Honkanen, kuva



Taloustieteen zombiet

Politiikka määrittää, mikä makrotaloustieteen muoto on suosiossa.


Taloustiede myydään
yleisölle usein luonnonlakien kaltaisena ehdottomia totuuksia kertovana tieteenä. Rationaalisen valinnan perusteella voidaan tehdä objektiivisia ennustuksia, joiden todenperäisyyttä on helppo tarkastella. Empirian todistaessa teorian vääräksi sitä voidaan korjata tai vaihtoehtoisesti hylätä kokonaan.

Kuitenkin kun aletaan käsitellä reaalitaloutta, politiikka puskee väkipakolla mukaan tieteen tekoon. Niinpä kansantalouden kokonaisuutta käsittelevän makrotaloustieteen pohjalta tehtävä politiikka on kaikkea muuta kuin arvovapaata.


Talouspolitiikan leirit
pohjaavat makrotaloustieteen kahteen suureen koulukuntaan, keynesiläisyyteen ja monetarismiin. Karkeana yleistyksenä voidaan sanoa, että John Maynard Keynesin oppeihin perustuva keynesiläisyys kannattaa valtion merkittävää roolia markkinatalouden säätelyssä, kun taas monetarismille pohjaava Chicagon koulukunta, jonka tunnetuin edustaja lienee Milton Friedman, kannattaa markkinaliberalismia ja mahdollisimman pientä valtion roolia.

Politiikassa keynesiläisyys liitetään vasemmistoon ja markkinaliberalistit oikealle puolelle. Myös taloustieteilijät ovat kaivautuneet poteroihinsa. Samoista asioista puhutaan eri kielellä ja saadaan erilaisia johtopäätöksiä.

"Talousoppia luetaan monesti hyvin tarkoitushakuisesti. Samasta opista saadaan perusteluita vaikka minkälaisille poliittisille näkemyksille", taloustieteen professori Hannu Laurila sanoo.

Laurila myöntää olevansa kallellaan keynesiläisyyden suuntaan ja hän suomiikin armotta markkinaliberalisteja, joiden ajatukset säätelemättömän talouden ylivertaisuudesta on todistettu vääriksi useasti.

"Keynesiläiset kriitikot puhuvat zombie-taloustieteestä. Viimeksi finanssikriisi osoitti, että markkinaliberalismi ei toimi, mutta se vain nousee aina uudestaan pystyyn kuin zombi ikään."

Toisaalta myös keynesiläisiä vastaan on empiiristä aineistoa, tosin ajalta ennen finanssikriisiä. Taloustieteen professori Vesa Kanniainen julistaa monetarismin inflaatiota koskevan kiistan voittajaksi Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 8/2008.

"Asioihin perehtymätön lukijakin oivaltaa, että kysymyksillä ei ole mitään tekemistä oikeistolaisuuden tai vasemmistolaisuuden kanssa - tai sen kanssa, olivatko keynesiläiset hyviä ja monetaristit pahoja. Kiista oli tieteellinen, empiirinen kysymys, joka myös ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla. Sikäli kun kyse on inflaatioteoriasta, se päättyi monetaristien voittoon,", hän kirjoittaa.


Todisteista huolimatta
molemmat taloustieteen haarat ovat elossa. Poliittiset suhdanteet määräävät, minkätyyppinen tiede on milloinkin suosiossa.

"Taloustieteen ongelma on sama kuin muissa yhteiskuntatieteissä. Syvään juurtuneita oppeja on todella vaikea osoittaa aukottomasti vääriksi", Laurila sanoo.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Jaakko Koivula (06.12.12, kello 13:03)

    Hauska nähdä miten paljon libertaarien ja muiden valinnanvapautta arvostavien ihmisten parjaamiseen ja lyömiseen laitetaan paukkuja ja eforttia. Tampere pitää pintansa punaisena kaupunkina ja hyvä niin!

    Politiikkaa on vaikea tehdä, jos vaihtoehtoja ei ole tarjolla ja tässähän pääsivät libertaarit esittelyyn komeasti! Reilu ja vähän vähemmän ainoilla oikeilla mielipiteillä varustettu teksti tietysti lämmittäisi vielä enemmän, mutta kyllä tämä varmaan joidenkin mielenkiinnon herättää. Ehkä he päätyvät sitten tutustumaan kolikon toiseenkin puoleen. Hyviä paikkoja aloittaa tustuminen ovat esim. Libera.fi tai mises.fi .

    Jos haluatte tulevaisuudessa edes esittää, että yritätte katsoa asioita monelta eri puolelta, niin ihan sieltä Tampereen yliopistolta jo löytyisi vaikka hallintatieteen professori Risto Harisalo, jolta voisi saada jotain kommenttia tällaisista aiheista. Tietysti jos Aviisin tarkoituksenakin on esittää libertaarit lähinnä kokoomusnuorten blogailevana foliohattuosastona, niin se on asia erikseen. Siinä vaiheessa ehkä tosin olisi reilua myös kirjoittaa poliittinen kanta ja puolueet johonkin reilusti näkyviin, etteivät lukijat luule lukevansa sitoutumatonta lehteä.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto