![]() |
|
Kuulin kyseisen väitteen edustajistovaalien tuoksinassa. Nyt vaalien jälkimainingeissa jäin pohtimaan tätä väitettä. Onko Tamy...
No onhan se. Joitain asioita ei tehdä niin kuin pitäisi, vaan ne tehdään väärin, ja niin joku tuntee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Kuten ne, jotka jäivät ilman pullalipuketta edustajistovaalien varsinaisina vaalipäivinä. Totta puhuen, Tamyssa on varmasti asioita, jotka voitaisiin tehdä paremmin ja voin vannoa, että jokainen hallitus, edustajisto ja sihteeristö tekee varmasti parhaansa paskuuden vähentämiseksi.
Joskus. No onhan se, ajoittain. Moni muukin asia on. Ei aina huvita ja mikään ei tunnu toimivan. Mutta juuri siksi me haluamme kehittyä, siksi myös äänestäjät haluavat, että Tamy kehittyy. Tämä pääteltäköön siitä, että tulevaan edustajistoon valittiin peräti 34 uutta edaattoria. Äänestäjät eivät voi olla väärässä halutessaan edustajistoon uusia ajatuksia, toimintatapoja ja vaikuttajia. Tämä on merkki muutoksen kaipuusta, muttei siitä, että kaikki olisi vasten ahteria.
Ei ole. Vaalituloksesta voi päätellä tämänkin. Jos Tamy olisi sysipaska, olen varma, että äänestys- ja äänestämättömyysprosentti vaihtaisivat paikkaa. Jos Tamy olisi paska, se esimerkiksi jättäisi jäsentensä edut valvomatta, jolloin todellakin maksaisimme tyhjästä jäsenyydestämme hullua kiskurihintaa, yliopisto ja valtio höykyttäisivät opiskelijoita mielivaltaisesti. Mistään opintotukijärjestelmästä tai opiskelijaeduista ei kannattaisi edes haaveilla.
Alhaisesta äänestysaktiivisuudesta ja ylioppilaskunnan ignooraamisesta voi siis päätellä, että Tamyssa asiat ovat hyvin. Jäsenet kulkevat turvallisesti opintojensa läpi. Edunvalvontatyö kun hyvin toimiessaan on näkymätöntä, mutta sen puute sen sijaan tuntuu.
Mitä tästä kaikesta voimme oppia? Ainakin sen, että adjektiiveina paska ja priima ovat valitettavan subjektiivisia käsitteitä. Lisäsi liioittelu ja provosointi ovat asioita erikseen. Ehkä meidän vain ylipäätään pitäisi enemmän uskaltaa sanoa niin hyviä kuin huonoja asioita suoraan ja avoimesti, sillä vain niiden tullessa tietoon huonoja asioita voidaan muuttaa ja hyviä käytänteitä vahvistaa.
Vanha edustajisto valitsee vielä Aviisille uuden päätoimittajan ja uusi edustajisto järjestäytyy tehtäviinsä joulukuun alussa. Yksi asia on kuitenkin varma: tehdäänpä tulevalla edustajistokaudella melkein mitä tahansa, joku joka tapauksessa löytää syyn pahoittaa mielensä ja niin Tamy on syvältä edelleen.
Terhi Meriläinen
Tamyn edustajiston puheenÂjohtaja
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen