![]() |
|
![]() |
Lasten- ja nuortennäytelmä Teppo ja Tampereen Odysseus mukailee hauskasti antiikin Homeroksen eeposta. Odysseuksen vähemmälle huomiolle jäänyt poika Telemakhos eli Teppo (Miina Maasola) saa nyt kertoa, miltä tuntuu odotella sankari-isää (Tuukka Huttunen) kotiin.
Teppo ei usko kelpaavansa mihinkään, ellei ole yhtä rohkea kuin isänsä. Astmaattinen, yksinäinen, 10-vuotias poika ottaakin avukseen mielikuvituskavereita ja -vihollisia tullakseen oman elämänsä sankariksi. Suunnitelmaa toteuttaakseen hänen on saatava migreeniä ja masennusta sairastava äiti (Marika Heiskanen) pois sängyn pohjalta ja päästävä vähän paremmin ikätovereiden piireihin.
Elina Snickerin käsikirjoitus on onnistunut yhdistämään antiikin draamaa ja runomittaa nykyaikaan varsin mutkattomasti. Tepon isä Oiva on täsmälleen samoilla seuduilla kuin Odysseuskin, mutta nykyajan mukaisesti maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden pelastustöissä. Jumalat on korvattu Teppoa neuvovalla Batman-nukella. Molemmissa tarinoissa perhe on muuttunut paljon isän palatessa kotiin.
Näytelmässä nähdään Teatteri Siperian ensimmäisestä näytelmästä Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu tuttuja kasvoja. Heidän komediallinen näyttelijätyönsä sopii sukupolvinäytelmääkin paremmin lastennäytelmään, eikä ensimmäisessä näytelmässä nähtyjä maneereja toistella. Varsinkin Miina Maasola hurmaa pelokkaana pikkupoikana, jonka suupielet voivat venyä hämmästyksestä ja innostuksesta miten leveiksi tahansa.
Sekä Snicker että ohjaaja Saana Lavaste kertovat avoimesti käsiohjelmassa, että he ovat olleet Tepon kaltaisia yksinäisiä kirjatoukkia, joille Odysseuksen satumaailma kaikkine hirviöineen on tuntunut oikeaa maailmaa turvallisemmalta. Teppoa ja Tampereen Odysseusta voikin suositella yli 10-vuotiaiden lasten lisäksi niille aikuisille, jotka eivät ole unohtaneet aikuisten maailman mystisyyttä.
Hertta-Mari Kaukonen
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen