Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Haluatko sarjakuvasankariksi?

Uusi kustantamo Huuda Huuda aloittaa pienellä päiväkirjatarinalla.


Jeffrey Brown: Haparointia (Clumsy (Top Shelf), Belgia). Huuda Huuda 2006. Suomennos Viljami Jauhiainen.

Jeffrey Brownin esikoissarjakuva-albumi Haparointia on nimensä mukaisesti luonnosmaisesti piirretty ja kerrottu.

Alun perin omakustanteena ilmestynyt tarina on pieni ja sympaattinen. Piirrosviiva on hallitun suttuista, mutta sarjakuvakuplien epämääräisyyden takia aina ei ole selvää, kuka kuvassa puhuu. Piirrosjäljestä tulee mieleen myös omakustanteena aloittanut Suuri Kurpitsa -sarjakuvalehti.

Haparointia kertoo piirtäjän ja Theresa Hutchesonin vuoden kestävän kaukorakkauden alusta loppuun, vaikkakin epäkronologisessa järjestyksessä. Sivuilla on siis piirretty nuorten suhde, joka oikeasti on ollut totta.

Brown ainakin antaa sellaisen kuvan, että suhde on kuvattu paperille juuri sellaisena kuin se on tapahtunutkin pieruja myöten. Albumiin on koottu hyvin arkisia asioita.

Monet näistä suurin osa pareista on varmasti kokenut, muttei tajunnut niin merkittäviksi, että olisi tallentanut ne jälkipolville. Haparointia-albumin suurin ansio onkin arkisuus ja rehellisyys.


Valtapeliä ja seksiä

Jeffin ja Theresan rakkaussuhde on söpö, mutta kovin raadollinen. Jeff kinuaa taukoamatta seksiä, suudelmia, halauksia ja sylikkäin nyhjäämistä. Jeff tekee ison numeron, jos häntä ei huomioida ihan koko ajan kuin pikkupoikaa. Pariskunnalla on meneillään lapsellinen valtapeli.

Heidän on jatkuvasti kilpailtava paremmuudesta, mitä ihmeellisemmissä urheilu- ja taitopeleissä. Tavallistakin tavallisempiin parisuhteen ongelmiin on helppo samaistua.

Kuvat koostuvat rosoisista asioista, joista yleensä vaietaan kuten rakkaan antamasta huonosta ensivaikutelmasta, karvojen ajelusta, tamponin vaihtamisesta autossa, seksistä kuukautisten aikaan, yhdyntäkivuista ja ehkäisyn säännöllisestä unohtumisesta.

Sosiaalipornoa, pornoa ja tirkisteltyä. Albumi koukuttaa yhtä hitaasti ja varmasti kuin tositelkkari.


Onko Theresalta kysytty?

Vaikka tosipohjaisuus koskettaakin, siitä nousee myös ongelmia. Koska tapahtumien kuvaaminen on äärimmäisen avointa, mieleen nousee epäilys.

Theresa Hutcheson esiintyy sarjakuvassa koko nimellään, mutta entä jos Theresa ei ole tiennyt tulevansa sarjakuvasankariksi? Ongelma on taiteessa vanha ja vaikea. Ihmistä ei saa salakuvata videokameralla dokumenttia varten, miten vaan, mutta kuvan piirtäminen ei ole niin säännösteltyä.

Vaikka Theresan nimi olisikin keksitty ja hänen ulkonäkönsäkin paperilla harhaanjohtava, kaikki tuttavat varmasti tunnistavat Jeffin entisen tyttöystävän vuodelta 2001. Ei kannata seurustella taiteilijan kanssa, jos ei halua raaka-aineeksi, mutta miten varautua esikoisalbumin kohdalla? Brown on sittemmin jatkanut tarinaansa tyttöystävätrilogiaksi asti, jolloin Theresan seuraajat ovat jo varmemmin tienneet, missä mennään.

Toinen häiritsevä tekijä albumissa on yksipuolisuus. Tapahtumat on kerrottu vain ja ainoastaan
Brownin näkökulmasta, vaikka Hutchesoninkin kerrotaan olevan taiteilija. Jeffrey on saanut loistavan tilaisuuden pönkittää miehisyyttään: hän jopa laittaa tyttöystävänsä sanomaan puhekuplassa itseään täydelliseksi rakastajaksi.

Haparointia on Huuda Huuda -sarjakuvakustantamon ensimmäinen teos.

"Jees, ja tarvittais hjelppiä et saatais painolasku maksettua. Siis kirja pukinkonttiin, isänkonttiin, ihanmihinvaankonttiin!" toinen perustajajäsen Tommi Musturi mainostaa kirjaa netissä.


Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto