Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Älähdys!: Tännekkö menet, Suomenkieli?

Aviisissa 14/2006 oli pääaiheena suomen kielen aseman ja osaamisen heikkeneminen. Numerossa ruodittiin peruskoulusta alkavaa ja lukiossa jatkuvaa äidinkielen laiminlyöntiä, joka huipentuu akateemisessa ympäristössä tuskastuttavan kangertelevasti kirjoitettuihin graduihin. Lehdessä lainattiin kielikeskuksen johtajaa Ulla-Kristiina Tuomea, jonka mukaan yliopistoon tullessa oikeinkirjoituksen pitäisi olla kunnossa. Täällä pitäisi päästä keskittymään tieteelliseen kirjoittamiseen.

Yliopistoa yleisestikin koskevien tehostamis(?)toimien takia ainakin kieli- ja käännöstieteiden laitoksella ollaan kuitenkin menossa toiseen suuntaan. Viime vuosien aikana käännöstieteen suomen kurssitarjontaa on jo supistettu kolmanneksen. Nyt harkinnassa olevat virkoja koskevat säästötoimenpiteet ovat johtamassa siihen, että käännöstieteen suomen oppiaine joutuu puolittamaan kurssitarjontansa.

Leikattavaan puolikkaaseen sisältyy eri aihepiirien kirjoittamiskursseja, kun taas jäljelle jäävät kurssit koostuvat valtaosin juuri niistä pakollisista kielen rakenteista ja tekstinhuollosta. Opiskelu keskittyisi siis niihin asioihin, jotka piti hallita jo lukiopohjalta. Lisäksi kursseja voitaisiin enää tarjota ainoastaan käännöstieteen opiskelijoille.

Suomen oppiaine on yksi käännöstieteen yksikön tuloksekkaimmista opintoviikoilla mitattuna, ja opiskelijat ovat antaneet kursseista kiittävää palautetta. Ammattikentällä ja käännöstieteen piirissä ollaan vahvasti sitä mieltä, että äidinkieli on kääntäjän tärkein työkalu.

Myös me opiskelijat allekirjoitamme tämän. Toivomme, että laitoksen johto ottaa nämä näkökulmat huomioon rahoitusvalintoja tehdessään, eikä heikennä kiinteästi alan ydinosaamiseen kuuluvaa oppiainetta.

Transla ry:n puolesta
Antti Pasanen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto