Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Luolanainen naurattaa vain vastaiskuna

TTT:ssä saleja kaksi vuotta täyttänyt Luolamies saa kiltimmän kilpailijan

Komediateatterissa lokakuun puolessa välissä ensi-iltansa saanut Luolanainen naurattaa, mutta melko sisäsiistillä tavalla. Luolanainen on vastaisku Tampereen Työväen Teatterissa jo vuodesta 2007 pyörineelle Luolamiehelle, joka perustuu Broadwayn pitkäikäisimpään, vuodesta 1995 pyörineeseen yhden miehen show´hun. Luolanainenkin on kansainvälisestä menestysmonologista muokattu versio.

Mutta koska kansainvälinen Luolanainen on vastaisku alunperäiselle Luolamiehelle, tamperelaisesta Luolanaisestakin näkyy pitkälle sen halu tykittää takaisin. Eikä se ole vain hyvä asia. En usko, että Luolanainen toimii tarinana kovinkaan hyvin, jollei ole nähnyt Luolamiestä. Luolanaisen yhteys aikaan, jolloin naiset elivät luolissa on keinotekoinen, eikä tarina kokonaisuudessaan ole läheskään niin ehjä kuin Luolamiehessä.

Luolamies ei häpeä ärsyttää ja syyttelee naisia kovaan ääneen miesten mollaamisesta. Luolamies on hauska, vaikkakaan ei poliittisesti kovin korrekti. Luolanaisessa puolestaan pyydellään jo alkumetreillä anteeksi miehiltä, ettei ole todellakaan tarkoitus ärsyttää tai olla mitään rintaliivejä polttavia femakkoja.

Korrektissa linjassa on vaan se vika, ettei se niin kamalasti naurata. Toki Luolanaisessa on teräviäkin huomioita ja se paranee loppua kohdin huomattavasti. Esimerkiksi miehen seksitavat osuvat kohteeseensa. Nauramisen aiheuttamia kyyneleitä ei silti pääse kuivaamaan missään vaiheessa.


Hertta-Mari Kaukonen


Komediateatteri: Luolanainen
Käsikirjoitus: Emma Peirson
Ohjaus: Marika Vapaavuori

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto