![]() |
|
![]() |
Lähi-idän tilanteesta kertovat uutiset ovat tylsää luettavaa. Konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä on jatkunut jo niin kauan, että suuri osa ihmisistä ei jaksa enää välittää. Joku miehittää, mutta ketä? Ja mitä väliä? Kyllähän maailmaan sotia ja kurjuutta mahtuu.
Välinpitämättömyyden tuntee Jerusalemissa. Kolmen monoteistisen uskonnon pääkaupunki tulvii vierailijoita ympäri maailmaa. Vanhakaupunki, Via Dolorosa ja Pyhän haudan kirkko kuuluvat useimpien suomalaistenkin pakollisten nähtävyyksien listalle. Kuitenkin vain kivenheiton päässä näistä pyhiinvaelluspaikoista on kurjuutta, jota on kivassa ketjuhotellissa yöpyessään hankala ymmärtää.
Jos joskus satut matkalle Jerusalemiin, ota kalenteriisi turistikohteiden lisäksi myös päiväkävely Silwaniin, palestiinalaisten asuttamaan kaupunginosaan vain vajaa kilometri Itkumuurista etelään. 45 000 asukkaan Silwan on köyhä, likainen ja turvaton. Tiheästi rakennettujen talojen pihoissa juoksentelevat omat ankat ja kanat. Yhdessä talossa saattaa asua neljän eri sukupolven edustajia.
Maaliskuussa Jerusalemin kaupunki julkisti aluetta koskevan suunnitelman, joka tunnetaan nimellä KingÂ’s Garden Plan. Silwanissa on nimittäin juoksennellut muutakin kuin siipikarjaa: Israelin kuningas Daavid rakensi perimätiedon mukaan palatsin alueelle noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Suunnitelmassa hahmotellaan Silwanin asuinalueen Al-Bustanin länsiosan muuttamista houkuttelevaksi historialliseksi turistikohteeksi. Kaupunki ilmoitti asukkaille, että heidän talonsa tuhotaan uusien rakennelmien tieltä. Alueen länsipuolella asuvien perheiden pitää löytää itselleen vastapari itäpuolelta ja muuttaa heidän luokseen. Jos itäpuolella asuva kieltäytyy ottamasta toista perhettä kotiinsa, tuhotaan hänenkin talonsa. Al-Bustanin asukkaita ei kuultu päätöstä tehdessä.
Silwan sijaitsee Itä-Jerusalemissa, joka on Israelin armeijan miehittämä alue, ei virallisesti tunnustettu osa Israelia. Kansainvälisten lakien mukaan sen enempää Jerusalemin kaupungilla kuin millään muullakaan Israelin hallinnon osalla ei ole oikeutta häätää Itä-Jerusalemissa asuvia palestiinalaisia kodeistaan.
Jerusalem ja Länsiranta ovat edellä kuvatun kaltaisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia pullollaan. Oikeuksia poljetaan jatkossakin, koska kansainvälinen yhteisö - eli myös sinä ja minä - on liian laiska tehdäkseen mitään. Nyt ei vaan kiinnosta.
Niku Hooli
Kirjoittaja on ihmisoikeustarkkailijana Jerusalemissa ja Länsirannalla
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen