Klassikkoni: Persepolis 2

Kun luin ensikerran Persepoliksen, itkin ja nauroin paljon. Sama on toistunut myöhemminkin. Ensimmäinen koskaan ilmestynyt iranilainen sarjakuvaromaani on lyömätön.

Persepoliksen ensimmäisessä osassa sarjakuvataiteilija Marjane Satrapi kuvaa omaa lapsuuttaan Teheranissa, joka muuttui radikaalisti, kun islamilaiset fundamentalistit pääsivät valtaan. Persepolis 2 - Kotiinpaluu jatkaa siitä, kun itävaltalaiseen sisäoppilaitokseen sotaa pakoon lähetetty Marjane yrittää sopeutua länsimaiseen elämään. Teinityötön elämä on hyvin yksinäistä ja irrallista maanpaossa, jossa kukaan ei pidä hänestä huolta. Kotiinpaluu perheen luokse Iraniinkin on sitäkin vaikeampi, sillä fundamentalistiseen maahan on hyvin vaikea sopeutua huume- ja seksikokeilujen jälkeen.

Lopulta Marjane löytää samanhenkisiä ystäviä ja poikaystäviä ja pääsee opiskelemaan taideaineita yliopistoon. Marjane ei hyväksy uskonnolliseen fundamentalismiin perustuvaa naisten sortamista, mutta hän ei jää toimettomana valittamaan vääryyksistä. Marjanen ystävät käyttävät huiveja vain julkisilla paikoilla ja pitävät railakkaita bileitä poliiseja pakoillen. Marjane suunnittelee naisopiskelijoille uuden koulupuvun, jossa on helpompi maalata. Uudessa puvussa hame on hiukan lyhyempi, joten puvussa pystyy liikkumaan paremmin. Rehtorin taivuttelun jälkeen Marjanen puvut otetaan käyttöön koko yliopistossa. Konkreettiset muutokset luovat toivoa!

Vaikka Satrapi keskittyykin sarjakuvissaan pääasiassa arjen pikkutilanteisiin, hän tulee samalla kuvanneeksi, miten yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat tavallisten ihmisten elämään. Persepolis on kurkistus iranilaisten nuorten arkeen, josta on muuten vaikea saada kokemuksellista tietoa. Persepolis-sarjakuvista on tehty myös animaatioelokuva, jonka Satrapi on ohjannut.

Hertta-Mari Kaukonen
Marjane Satrapi: Persepolis 2 - Kotiinpaluu (Like 2007), 160 s.