Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Aikamatka Hervannassa

Keskiaikaharrastajat tavoittelevat vuosisatojen takaista tunnelmaa. Tervankannaksen kylä Hervannassa tarjoaa elämyksiä, joita ei voi kirjoja lukemalla saada.

Itseoppinut renessanssiluuttujen tekijä Lauri Niskanen tapailee säveliä soittimestaan. Tanssiin lähtöä harkitsevat Hanna Kivelä, Anna Raita sekä Anna ja Asko Metsäpelto.
Itseoppinut renessanssiluuttujen tekijä Lauri Niskanen tapailee säveliä soittimestaan. Tanssiin lähtöä harkitsevat Hanna Kivelä, Anna Raita sekä Anna ja Asko Metsäpelto.

Kirskaanniemeen johtaa mutainen polku, jossa kulkijan tielle heittäytyy liukkaita puunjuuria joka askeleella. Leiripaikalla marraskuisen kosteat halot on kuitenkin saatu liekkiin ja tulen päälle asetellaan mustaa keittopataa. Satuhahmon mieleen tuova mies karvareunaisessa hiippalakissa alkaa tapailla sointuja luutustaan. Tervakannaksen kylän väki on kokoontunut viettämään kenties viimeistä syksyisen hämärää iltapäivää ennen lumen tuloa.

Leirinuotiota virittelevä joukko on kuin eri maailmasta. Tarkemmin sanoen he ovat 500-1 000 vuoden takaisesta maailmasta. Tervakannas eli tutummin Tampere on Humalasalon pitäjän eli Hämeen keskiaikaseuran osa ja tusinan verran seuran noin 50 harrastajasta on kokoontunut Birgitan polun varteen laavulle valmistamaan keskiaikaisia ruokia luonnonhelmassa.



Keskiaikaharrastuksessa on kyse aikakauden elävöittämisestä romantisoidussa mielessä esimerkiksi pukeutumisen, tanssien, musiikin ja ruokien välityksellä. Seuran piirissä voi harrastaa myös miekkailua tai jousiammuntaa.

"Tutkimme oikeaa keskiaikaa, mutta elävöittämisessä on tietyt mukavuusrajat", Hämeen keskiaikaseuran varavouti eli varapuheenjohtaja Hanna Kivelä selittää.

Romantisointi tarkoittaa myös sitä, että elävöittäminen kohdistuu melko yläluokkaiseen keskiaikaan - kukaan ei esimerkiksi ole varustautunut maaorjaksi. Keskiaikatapahtumissa pyritään ajanmukaisuuteen: niissä ei puhuta työstä tai tietokonepeleistä. Sen sijaan voidaan vaihtaa käsityövinkkejä tai väitellä miekkailutekniikoista.

Keskiajan elävöittämisharrastuksen juuret ovat 1960-luvun Yhdysvalloissa, missä joukko historiasta sekä scifistä ja fantasiasta kiinnostuneita ystävyksiä järjesti ulkoilmajuhlat ja turnajaiset Kalifornian Berkeleyssä. Nykyään harrastajien kattojärjestö tunnetaan niemellä SCA, The Society for Creative Anachronism.

Nykyään "tunnettu maailma" koostuu 19 kuningaskunnasta, joilla on omat kuninkaalliset seremoniallisina johtohahmoina. Kuningas, tai toki nykyaikana myös kuningatar, valitaan turnajaisilla. Eurooppa muodostaa Drachenwaldin kuningaskunnan, johon kuuluu myös Suomi eli Aarnimetsän paronikunta.

Tällä hetkellä Drachenwaldin kuningaspari on saksalainen. Kuninkaallisten tehtäviin kuuluu matkustelu kuningaskunnassaan, ja pari on vieraillut myös Suomessa kaksi kertaa puolivuotisen hallintokautensa aikana. Paronikunnankin keulahahmoina toimii paronipari, mutta heidät valitaan proosallisemmin äänestyksellä.

Harrastajat voivat luoda oman keskiaikapersoonansa tarkkaa henkilöhistoriaa myöden. Kirskaanniemeen kokoontuneet ovat kehittäneet keskiaikanimet, mutta kukaan ei tunnustaudu yksityiskohtaisen persoonahistorian laatijaksi. Keskiajan elävöittäminen ei ole liveroolipelaamista eli larppaamista, missä pelillä on yleensä juoni tai hahmoilla ainakin päämääriä, joita pelaajat toteuttavat.

"Kyseessä on keskiaikainen persoona, joka on itse siirrettynä keskiaikaan", tiivistää Kivelä.

Keskiaikanimi liittyy usein johonkin aikakauteen tai alueeseen, johon harrastaja haluaa perehtyä. Se voi myös juontaa ammatista tai perheestä. Kivelän keskiaikanimi on Joanne Pekantytär. Ja kyllä, hänen isänsä nimi on Pekka.

Harrastajat eivät suhtaudu toimintaan ryppyotsaisesti. Kaikki korostavat, että jokainen saa itse päättää omistautumisensa tason ja varusteidensa historiallisen tarkkuuden.

"Jos asuste näyttää hämärässä salissa kynttilän valossa viiden metrin päästä keskiaikaiselta, niin sitten se ei häiritse ketään", vitsailee Asko Metsäpelto, Hämeen keskiaikaseuran puheenjohtaja, joka tunnetaan myös Askold Rautakätenä, Humalasalon voutina.



Toki tiedetään sellaisiakin, jotka omistavat keskiajalle kaiken liikenevän vapaa-aikansa ja tekevät siitä liki elämäntavan, mutta he ovat harvassa.

Keskiajan elävöittämisen viehätys voi kummuta monesta lähteestä, mutta tunnelma ja kokeminen nousevat harrastajien pohdinnoissa esiin. Toimintaan vetää kokonaisvaltainen viehtymys menneeseen.

"Ei pelkkä lukeminen ole sama asia kuin jossain määrin eläminen", Ailleth Aylwyninä tunnettu Anna Metsäpelto sanoo.

"Tässä pääsee viettämään aikaa erilaisessa tunnelmassa. Jollekin se voi olla jotain, mitä kutsutaan todellisuuspakoisuudeksi, positiivisessa mielessä", pohtii keskiaikaa liki kymmenen vuotta harrastanut Atro Kajaste.

"Jotkut haluavat kokea jotain taianomaista, sadunomaista."

Keskiaikatoiminnassa viehättää myös monipuolisuus: sen parissa voi harrastaa monenlaista liikuntaa ja harjoittaa useita kädentaitoja.

Harrastajien taustat ovat vaihtelevia: joukossa on niin restonomi, englantilaisen filologian opiskelija kuin automaatioinsinöörikin. Ehkä hieman yllättäen suurin yksittäinen ryhmä tuntuu koostuvan tietotekniikka-alan ihmisistä. Sen sijaan historiaa opiskelevia ja sen parissa työskenteleviä on joukossa Kajasteen arvion mukaan vähän. Nämä ehkä ajattelevat, että historian tutkiminen on sitä, että istutaan sisällä.

"Ei sitä varten tarvitse pukeutua hassusti."

Joukon ainoa historian opiskelija on Kivelä. Hänen mielestään keskiaikaharrastus sopii hyvin kevennykseksi akateemisen tekemisen ohella.

Eniten 2000-luku ja keskiaika kohtaavat renessanssiluuttua näppäilevän Lauri Niskasen kohdalla, sillä hän on todellisessa elämässäkin soitinrakentaja. Joitain erojakin löytyy keskiaikaan nähden:

"Ei ole apupoikaa, joka olisi ajanmukaisempi ratkaisu."

Renessanssiluuttujen valmistajana Niskanen on itseoppinut kuvien ja kirjallisuuden kautta. Varsinaisesti keskiaikaisiin soittimiin ei löydy malleja ja Niskasella on antaa myös lisäperuste siihen, miksi on keskittynyt hieman myöhempään aikaan:

"Keskiaikainen musiikki on niin tylsää", hän naurahtaa.

Iltapäivän hämärtyessä padassa porisee hirvenlihakeitto ryyditettynä porkkanalla, lantulla, sellerillä ja sipulilla. Nuotion päälle tuodaan myös useamman kilon pala sianlihaa. Hiukopalaksi on tarjolla paastopäivän piirakkaa ja leipää. Piiras sopii myös kasvissyöjälle, sillä paaston aikana lihan syöminen oli kiellettyä.

Ruoat on valmistettu keskiaikaiseen tapaan eli mausteet ja raaka-aineet ovat sellaisia, joita Euroopassa oli tuolloin saatavilla. Keitossa ei käytetä perunaa, joka yleistyi vasta 1600-1700-luvuilla, eikä kasvispiirakasta löydy tomaattia tai paprikaa. Keskiaikaisen ruoan maut tuovat monelle mieleen joulumausteet: mukana on esimerkiksi inkivääriä, kanelia ja rosmariinia.

Savikupit kilisevät ruokailijoiden käsissä, ja pian nuotio on ainoa valonlähde pimenevässä illassa. Vielä tulee puheeksi, mikä keskiajan elävöittämisessä vetää puoleensa.

"Tunnelma, ihanat ihmiset", huudahtaa joku.

"Hyvä ruoka", lisää toinen.

Tiivistys tuntuu toimivalta: pienellä aikamatkalla voi päästä konkreettisesti käsiksi erilaisiin kokemuksiin - hyvässä seurassa.



Reetta Eiranen, teksti

Jari Järvenpää, kuvat




Mies, jolla on haarniska



Olli Leimu on harrastanut keskiaikaa 13 vuotta ja rakentanut sinä aikana useita haarniskan osia. Leimu harrastaa rottinkimiekkailua, joka perustuu keskiaikaisten turnajaisten jalkataisteluihin. Rottinki tekee taistelemisesta turvallisempaa verrattuna metallisiin miekkoihin, mutta kunnollinen suojautuminen on joka tapauksessa tarpeen.

"Se on kovan kontaktin laji", sanoo Leimu.



Leimu on valmistanut erilaisia rengaspaitoja ja -huppuja sekä olka-, käsivarsi- ja jalkasuojia. Alkuun pääsi muiden keskiaikaharrastajien neuvoilla. Haarniskan kappaleeksi tunnistettavan suojan tekeminen ei Leimun mukaan ole kovin vaikeaa - riittää, että on jonkinlainen perusymmärrys siitä, miten pelti taipuu. Oikeannäköinen ei kuitenkaan ole sama asia kuin oikeasti toimiva, ja toimivan osan tekeminen vaatii taitoa.

Haarniskan osan valmistaminen alkaa pellin leikkaamisella. Apuna on kaava, samoin kuin vaatteita tehtäessä. Kappale muotoillaan pakottamalla tai taivuttamalla. Loppusilauksen osa saa kiillottamalla, maalaamalla tai öljyllä polttamalla eli tummentamalla. Kappale on käyttövalmis, kun siihen on kiinnitetty nahkaiset remmit, jolla sen saa asetettua paikoilleen. Käyttökelpoinen palanen on mahdollista tehdä jopa yhdessä illassa, mutta jos tavoitteena on todella hieno varuste, ajallista ylärajaa on vaikea asettaa.

Kokonaisessa metallipuvussa ei Leimukaan taistele. Vartalohaarniskana toimii pehmustetakki, ja käsivarsien ja jalkojen niveliä suojaavat metallikupit. Kasvot ja niskan suojaava metallikypärä on setin ainoa ostettu osa. Muut varusteet ovat kovaa nahkaa. Ja kun turnajaisten aika koittaa, nähdään taistelukentällä Oliver of Harjuvalkea.



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Esko Kallonen (05.01.12, kello 12:26)

    Heh, tyypillistä "rusinat pullasta"-meininkiä.

    Tulee mieleen cafeteria-kristityt. Heh!




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto