Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Näin on! Lämmintä kättä ja hyvää mieltä

Sanotaan, että järjestötoiminnasta saa palkinnoksi hyvän mielen ja paljon arvokasta kokemusta. Toimijat oppivat kokoustekniikkaa, harjoittelevat projektien toteuttamisesta ja kehittyvät ryhmätyöskentelijöinä. CV:ssäkin homma näyttää mukavalta.

Vuoden raatamisesta ei saa palkinnoksi kuitenkaan edes otsikon mukaisia immateriaalisia hyödykkeitä, puhumattakaan rahasta tai muusta käsinkosketeltavasta.

Kiitoksenkin lausuminen ääneen saattaa helposti unohtua. Erästä laulua mukaillen "thank you seems to be the hardest word".

Ylioppilaskunnassamme muistaminen on puhuttanut ainakin vuodesta 2009, josta lähtien Tamylle on sorvattu sen itsensä näköistä lippu- ja merkkiohjesääntöä. Muissa ylioppilaskunnissa on ollut perinteenä jakaa kunnia- ja arvomerkkejä eli präniköitä ansioituneille toimijoilleen.

Sinänsä kullattu soihtulogo ei vielä ole kovin kummoinen kiitos, mutta kun se jaetaan muiden toimijoiden läsnä ollessa, muodostuu helylle uudenlainen merkitys. Ansiomerkki osoittaa saajalleen, että yhteisö arvostaa sen eteen tehtyä työtä ja toivoo jatkossakin tiivistä yhteydenpitoa.

Pieni merkki, suuri merkitys. Katsokaa vaikka YouTubesta Lapinlahden Lintujen Mitali.



Jari Järvenpää
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen puheenjohtaja


Ensimmäisistä ansiomerkkien saajista voi lukea
osoitteesta www.tamy.fi

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto