Arvio: Isänmaallinen mies

Tieteellistä hiihtovalmennusta

Isänmaallinen mies lähestyy Suomen doping-traumaa huumorilla

Eletään aikaa, jolloin baareissa juodaan sinisiä enkeleitä, urheilujuomana toimii Coca-Cola ja muodinmukaisissa päähineissä voisi kokonsa puolesta yöpyä isompikin perhe. Suomalaisella maastohiihdolla ei mene hyvin. Onneksi ratkaisuksi löytyy Toivo (Martti Suosalo), jonka suonissa virtaa väkevä veri. Juuri sellaista verta Suomen hiihtomaajoukkue tarvitsee kipeästi noustakseen huipulle. Alkaa armoton veritankkaus.

Ohjaaja Arto Halosen näytelmäelokuva Isänmaallinen mies pureutuu dopingin värittämään maastohiihtoon. Vuonna 2012 Halonen käsitteli samaa aihetta dokumenttielokuvassa Sinivalkoinen valhe.

Sympaattinen elokuva tuo esille ihmisen halun näyttää voittajalta muiden silmissä, niin kotona kuin urheilukentilläkin. Halonen valottaa monelta suunnalta, miksi dopingia käytetään.

Halosen ja Jouni K. Kemppaisen käsikirjoituksen heikkoudet näkyvät liiallisena alleviivamisena henkilöhahmojen nimiä myöten. Loistava aihevalinta hukkuu salihousujen, permanenttien ja kivipestyjen farkkujen alle. Mennyt aikakausi tuo etäisyyttä asian tarkasteluun, mutta katsoja väkisinkin miettii, olisiko nykyaikaan sijoitetussa tarinassa enemmän potkua. Urheilutarinalle tarpeellista jännitettä Halonen ei saa syntymään: kilpailukohtauksien aikana katsomossa ei pureskella kynsiä.

Nimekäs näyttelijäkaarti (Janne Reinikainen, Mikko Kouki, Hannu-Pekka Björkman) onnistuu odotetun vahvasti. Toista pääosaa esittävä Pamela Tola suoriutuu roolissaan, mutta vakuuttavaa mielikuvaa räkä poskella mitalia janoavasta kilpaurheilijasta ei synny. Jäisivät kesämökkitontit hiihtämättä.

Sanna-Kaisa Lähdeaho
***

Isänmaallinen mies (2013)
Ohjaaja: Arto Halonen
Ensi-ilta: 4.12.2013