Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Lopullinen totuus: Liian väritöntä ja liian vähän hymyjä

Tamyn koulutuspoliittinen valiokunta järjesti Avautumispäivät tiistaina 12. marraskuuta klo päätalon aulassa koko yliopistoyhteisölle. Kokosimme Avautumispäivän satoa. Avautumisia kertyi niin kursseille valinnasta kuin kampuksen värittömyydestä.



"Yhtenäisyyttä kursseille valintaan: joillekin kursseille otetaan ensisijaisesti kyseisen alan opiskelijoita esim. jotkut JKK:n kurssit, kun taas toisissa yksiköissä omia opiskelijoita ei aseteta etusijalle ja toisten yksiköiden opiskelijat saattavat päästä ohi opintopisteiden määrän perusteella."



"Avaudun siitä, että lähes kaikki kurssit ovat nykyisin 5 op. Työmäärävaihtelu, mutta ennen kaikkea nykymuotoinen kurssisysteemi mielestäni hidastaa opintopisteiden keräämistä, sillä 1 kurssi sisältää nykyisin varmemmin tietyn työmäärän ja useita työskentelytapoja, siinä missä aiemmin kykeni muokkaamaan esim. luennot -kirjatentit -muu itsenäinen työskentely -tasapainoa tehokkaammin. Ja juuri opintopisteiden keräämistä opiskelijoilta "ne" tuntuvat edellyttävän. Tosin 5 op -menettely voi helpottaa työtä muilla tahoilla."



"Olen kuullut avautumista siirtymisestä uuteen tutkinto-ohjelmaan. Avaudun heidän puolestaan: 1) Esimerkiksi "tietotekniikan perusteet" tulee olla suoritettuna ennen hakemista, mutta tämän tiedon löytäminen ei kuulemma ole itsestäänselvyys. 2) Pitkä hakuaika sekä se, mitä opiskelijan tammi-toukokuun välillä tulisi hakemuksensa suhteen tehdä, hämmentää opiskelijoita. 3) Ei ole yhtä selkeää "toimi näin!"-listaa, joka ohjeistaisi opiskelijoita. Tsemppiä kaikille osapuolille uudistuksen kanssa!"



"Jos kurssin voi suorittaa vain osallistumalla luennoille, se pitäisi järjestää useammin kuin kerran lukuvuodessa. Muuten monelta saattaa siirtyä kyseisen kurssin suorittaminen vuodella eteenpäin, koska sitä ei voi suorittaa sähköisesti vaan pitää odottaa seuraavaa luentokurssia."



"Ravintoloiden pöytien varaaminen takilla tms. Käyttäkää naulakoita!"



"Opiskelijaruokaloiden myyjät hymyilevät joskus sutkautuksilleni, mutta eivät aina. Aina pitäisi edes hymyillä tai koskettaa kättä."



"Miksi Juvenes tarjoaa joka päivä kasvissyöjille niitä samoja ruskeita lössömössöpapuja. Ne ovat pahoja."



"Lisää töhryjä seiniin! itÂ’s so fresh I canÂ’t take it."



"Värejä ja pehmeyttä kampuksen ulko- ja sisätiloihin (sohvia, katutaidetta, neulegraffiteja...)"



"Aktiivisille opiskelijoille oma huone! (lisää ryhmätyötiloja)"



"Ryhmätilaksi sopivaa, yleistä hengailutilaa voisi olla enemmän. Käytäville istuskelupaikkoja!"



"Graafinen käyttöliittymä lukujärjestykseen suunnitteluun! TTY:lläkin on. Miksi ei ole täällä?"



"Nettiopsu on välillä hankala: Miksi Nettiopsusta ei voi tulla sähköpostiin tieto miten kurssi-ilmoittautumisessa kävi? Näin ei kävisi niin, että "et pääse tähän ryhmään" -tilan vaihtuminen "pääsit tähän ryhmään" -tilaan jäisi huomaamatta. Edes tällaisista muutoksista voisi tulla opiskelijalle tieto automaattisesti."



"Tietokonejärjestelmät liian monimutkaisia... Toiveena opinto-opas, opinto-ohjelma, ilmoittautumiset samaan paikkaan ja lisäksi vielä lukujärjestys, johon päivittyisi salit jne... Mallia TTY:ltä. (tai HY:n tai Lapin WebOodista)"




"Miks valinnaisten kielten kursseille valitaan vain opintopistemäärän perusteella? Monet motivoituneet opiskelijat pääsevät kursseille vasta 3. opintovuotenaan, joka voi vaikeuttaa esim. vaihtoon lähtöä."



"Tamyssä 20 ääntä saanut edustaa yli 10000:ta opiskelijaa."



"Minulla on oikeus olla kuulumatta puoluepoliittiseen järjestöön, mutta kuitenkin puoluepolitiikka tuntuu olevan niin rakas Tamylle. "Jos haluat oikeasti vaikuttaa johonkin, sinulla täytyy olla Vivan tuki takanasi". Tämä on minusta oikea ongelma. TTY selviää ilman puoluepolitiikkaa, miksei Tamy?"



"Opiskelijoiden tulisi perua kurssi-ilmoittautumisensa, jos eivät ole kurssille tulossa. Näin halukkaat pääsevät mukaan kurssille."



"Miksi yliopisto ei ole yliopisto vaan koulu? Voisiko yhteiskunnallista keskustelua lisätä luennoista lähtien?"



"Kaikki hymyilevät liian vähän."

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Majsteri Rantaluola (19.01.14, kello 13:43)

    Avautua voi myös yliopiston opiskelijoista, jotka hylkäävät yliopiston perjantaina klo 12:sta lähtien. Syömässä käydään kääntymässä ja sitten asemalle. Mitään ei voi tehdä tuon kellonlyömän jälkeen, kun on niin kiire viikonlopuksi kotiin äidin mussukoilla hakemaan se ruokakassi, jonka arvo on 30 euroa. Maanantait eivät ole paljon parempia. Käytännössä yliopistolla on 3 päivän työviikko. Kasvakaa aikuisiksi.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto