Arvio: Tavarataivas

Tavarataivas haastaa pohtimaan kulutusta

Dokumentissa suomalainen mies vie kaikki tavaransa varastoon

Usein leikittelemme ajatuksella siitä, mitä tavaroita ottaisimme autiolle saarelle mukaan. Vastauksissa vilisevät tulitikut ja hyvät kirjat. Harvemmin tulemme ajatelleeksi jokapäiväisiä välttämättömyyksiä.

Dokumenttielokuvassa Tavarataivas Petri Luukkainen oppii huomaamaan, mitä tavaroita ilman talvisessa Helsingissä on hankala elää. 26-vuotias Petri vie omaisuutensa varastoon ja hakee yhden tavaran päivässä takaisin vuoden ajan. Uutta tavaraa ei saa ostaa.

Alussa on alaston mies tyhjässä asunnossa. Petri juoksee varastolle läpi öisen Helsingin ja ottaa tavaran numero yksi, pitkän talvitakin. Ensimmäiset yöt menevät talvitakin sisällä asunnon lattialla värjötellen.

Elokuvaa ja Petrin hahmoa on helppo seurata, sillä dokumentti vilisee arkisia, kulttuurisidonnaisia tilanteita. Kun Petri kertoo autossa kaverilleen tapailemansa naisen, Maijan, asuvan lähistöllä, kaveri vain hymähtää suomalaiseen tapaan.

Vaikka elokuvan idea on loistava, toteutus tuntuu jäävän vähän puolitiehen. Alun tavarapainotteisuuden jälkeen fokus siirtyy Petrin ihmissuhteisiin. Elokuva onkin ennemminkin vuosi Petrin elämästä kuin vuosi ilman tavaraa.

Useiden suomalaisten elokuvien lailla Tavarataivasta riivaa artikulointiongelma, ja puheesta on vaikea saada selvää. Dokumenttielokuvan kohdalla tämä annettaneen kuitenkin anteeksi, sillä kohtauksia ei ole taltioitu moneen kertaan.

Tavarataivas on sen pienistä puutteista huolimatta realistinen kuvaus elämästä ilman tavaroita. Jos katsoja miettii seuraavan kerran kaupassa edes hetken, ostaako uutta vai saako kenties jostakin saman käytettynä, on elokuva onnistunut tavoitteessaan.

Riikka Kämppi
***

Tavarataivas (2013) Dokumentti
Ohjaaja Petri Luukkainen
Elokuva näytettiin Tamyn ympäristöpäivillä