Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Yhdellä maksulla kolmen koulun liikuntatunnit

Syksyllä 2013 Tampereen korkeakoulut yhdistivät liikuntapalvelunsa. Testasimme Tampereen yliopiston, TTY:n ja TAMK:n ryhmäliikunnat.

Atalpa
Lihaskuntopainotteisen kiinteytystunnin alussa Atalpassa lämmitellään helpoilla askelsarjoilla, jotka nostavat sykettä.


Taivaalta sataa kämmenen kokoisia räntähiutaleita, kun raahaan treenikassia kohti Tampereen yliopiston liikuntatalo Atalpaa. Tehtävänäni on testata Tampereen korkeakoulujen ryhmäliikuntatunnit ja -tilat.

Atalpa sijaitsee kampuksen etelärinteessä Päätalon takana. Itsenäisyydenkadun bussipysäkiltä on Atalpalle matkaa kilometri, joten on helpompi yhdistää liikunta osaksi koulupäivää kuin kantaa tavaroita kodin ja yliopiston väliä.

Aulan automaatista saa kahvia ja limsaa, mutta vastaanotossa voisi olla myynnissä hedelmiä tai muuta treenipurtavaa.

Pukuhuoneita löytyy molemmista kerroksista. Alakerran pukuhuoneiden ja suihkutilojen yhteydessä on saunat.

Osallistun 90 minuutin kiinteytystunnille. Ohjaaja Sarin mukaan kiinteytyksessä hyödynnetään jouluun saakka funktionaalista menetelmää, jossa useampi lihasryhmä työskentelee samaan aikaan.

Alun lämmittelyn jälkeen tehdään erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Jokainen työskentelee oman kuntotasonsa mukaan erilaisia painoja käyttäen.

Hiki virtaa, mutta lihaskunto-osuus on yllättävän pian ohi. Venyttelyyn on varattu hyvin aikaa, ja matolla maatessani tunnen tehneeni kunnon treenin.

Tunnin jälkeen juttelen saunassa erään naisopiskelijan kanssa.

"Ennen Atalpan remonttia ryhmäliikuntatilat olivat aika kammottavat, eikä ilma vaihtunut juurikaan. Kerran melkein pyörryin eräälle tunnille. Nykyiset tilat ovat kyllä ihan luksusta entiseen verrattuna."



Ideaa yhteisistä liikuntapalveluista on pohjustettu Unipoli Sportin liikuntasuunnittelija Kaisu Aarno-Kaistin mukaan jo monta vuotta.

"Tällä hetkellä Unipoli Sport tarjoaa liikuntapalvelut 35 000 korkeakouluopiskelijalle ja korkeakoulujen 5000 työntekijälle."

Lokakuun lopussa Unipoli Sportin maksun maksaneita oli yhteensä vajaa 6000. Aarno-Kaistin mukaan vähän liikkuvia opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä yritetään aktivoida liikuntapalveluiden äärelle.

"Jos ei ole liikkunut aikaisemmin, tarjoamme neuvontaa. Jatkossa aiomme panostaa nimenomaan matalan kynnyksen ryhmiin. Kolmen koulun yhdistäessä voimansa tarjonta on laaja, ja jokaiselle löytyy jotakin."

Aiemmin esimerkiksi Tampereen yliopiston lääketieteen opiskelijoilla ei ollut omia liikuntatiloja. Nyt Kaupissa opiskelevat voivat käyttää TAMK:n tiloja. Myös ammattikorkeakoulun opiskelijoille muutos on suuri.

"Yliopistolla ja TTY:lla on ollut melko kattavat liikuntapalvelut jo pidemmän aikaa. TAMK:lla ei ole vastaavaa liikuntapalveluhistoriaa, mutta nyt opiskelijoiden valinnanvara kasvaa", Aarno-Kaisti iloitsee.

Aarno-Kaistin mukaan palaute liikuntauudistuksesta on tervetullutta. Sitä kautta toimintaa pystytään kehittämään niin, etteivät muutokset perustu vain Unipoli Sportin työryhmän ajatuksiin.



TAMK
TAMK on ainoa toimipiste, jossa järjestetään hiphop-tunteja. Minna Ampujan (oik.) mukaan ammattikorkeakoulun ryhmäliikunnan etuna on se, että tunneilla on hyvin tilaa.


Katy Perryn Roar-kappale soi kaiuttimista yhä uudelleen samalla, kun koetan epätoivoisesti pysytellä muiden mukana. Hiphop-tunti Tampereen ammattikorkeakoululla on nopeatempoinen ja liikkeen täyteinen.

Tuntia vetää sijainen Thien englanniksi. Hän ohjaa selin meihin kymmeneen osallistujaan päin, eikä pienessä salissa ole peilejä. Peilit helpottaisivat huomattavasti sekä ohjaajaa että tanssijoita.

Suurin osa osallistujista näyttää nauttivan tunnista. Seotessani liikkeissä kerta toisensa jälkeen päätän tunnin soveltuvan paremmin niille, joilla on tanssitaustaa ennestään. Seuraava kerta olisi jo varmasti helpompi.

26-vuotias Tampereen yliopiston jatko-opiskelija Minna Ampuja kertoo vaihtaneensa Atalpalta TAMK:n ryhmäliikuntaan.

"Vaihdoin siksi, että asun lähempänä ja TAMK:n tunnit sopivat paremmin aikatauluihini. Käyn hiphopin lisäksi punttijumpassa ja kehonhuollossa."

TAMK:n ryhmäliikuntatunnit järjestetään Kuntokatu 4:n rakennuksessa. Rakennus on hiljainen ja aika karu. Pienen pukuhuoneen kaikki kaapit ovat käytössä. Onneksi aulassa on kaappeja, joihin saa arvotavarat.



Tamppi Areena
Tamppi Areenan ryhmäliikuntasalin peilit auttavat pilatestunnilla, jossa keskivartalon hallintaa opetellaan oikeanlaisen hengityksen kautta.


TTY:n Tamppi Areena näyttää siltä, että se on valmistunut edellisenä päivänä. Tilat ovat nykyaikaiset ja todella siistit. Totean, että insinöörit ne vain osaavat: Atalpa ja Kuntokatu 4 kalpenevat Tamppi Areenan rinnalla.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee liikuntatoimistona toimiva kahvio. Ryhmäliikuntatilat löytyvät ylemmästä kerroksesta. Lisäksi Areenalla on kaksi kuntosalia ja palloiluhalli.

Rakennustekniikkaa TTY:lla opiskeleva 24-vuotias Mikael Lähteenmäki käyttää Tamppi Areenan palveluja monipuolisesti.

"Käyn kuntosalilla ja pelaan lentopalloa. Lisäksi olen käynyt kehonhuollossa ja venyttelyssä. Nyt, kun ryhmäliikunta on siirtynyt remontin jälkeen omaan saliinsa, voi palloiluhallia käyttää useammin", Lähteenmäki toteaa tyytyväisenä.

Pilatestunnin aluksi haen itselleni maton ja pallon. Jokaisen pilatespallon värille ja tuoksulle lukee selityksensä pallohyllyssä. Valitsen punaisen pallon, joka symboloi tulta ja tuo elämääni intohimoa.

Ohjaaja Hanna muistuttaa oikeanlaisesta hengitystekniikasta, joka toimii kehonhallintaharjoittelun ja syvien lihasryhmien perustana.

Ensimmäisellä pilateskerralla huomion kiinnittäminen hengitykseen on yllättävän haastavaa. Tunnin jälkeen olen kuitenkin rauhallinen ja rento ja suuntaan tyytyväisenä pukuhuoneeseen.

Riikka Kämppi, teksti
Annina Mannila, kuvat



Arviot Unipoli Sportin ryhmäliikunnasta



1. Tamppi Areena, TTY



Tilat 4½/5

+ Nykyaikaiset tilat.

+ Kaikkialla on siistiä.

+ Ryhmäliikuntasalissa on peilit kolmella seinällä.

+ Liikuntavastaanottona toimii kahvila, josta voi ostaa syötävää.

- Pukuhuone on aika pieni.

- Tilat ovat niin nykyaikaiset, että saunan puuttuminen ihmetyttää.



Pilates 3/5

+ Helpot liikkeet.

+ Saa keskittyä omaan suoritukseen.

+ Musiikki auttaa rentoutumaan.

- Oikean hengitystekniikan oppimiseen menee aikaa.

- Alussa on vaikeaa ymmärtää liikkeiden tarkoitusta.



2. Atalpa, TaY



Tilat 3/5

+ Paljon tilaa.

+ Sauna ja pyykinpesumahdollisuus.

+ Liikuntapalvelut on keskitetty yhteen rakennukseen.

- Ilmanvaihto voisi olla parempi etenkin alakerrassa. Hiki haisee voimakkaasti.

- Sijaitsee melko kaukana bussipysäkeistä.



Kiinteytys 4/5

+ Monipuolinen yhdistelmä aerobista liikuntaa ja lihaskuntoa.

+ Selkeät liikkeet.

+ Liikkeistä annetaan sekä helpompi että vaativampi versio. Sopii ensikertalaiselle.

- Aloittelijan voi olla vaikea hahmottaa, mitkä painot tarvitsee. Tätä kannattaa kysyä ohjaajalta ennen tuntia.



3. Kuntokatu 4, Tamk



Tilat 2/5


+ Lyhyt matka Teiskontien bussipysäkiltä.

+ Liikuntasalissa on hyvä ilmanvaihto.

- Liikuntatilat on ripoteltu eri rakennuksiin.

- Salissa ei ole peilejä.

- Ei vastaanottoa.

- Karut ja autiot tilat.



Hiphop 3/5


+ Tunti sisältää monipuolisia tanssiliikkeitä.

+ Rento tunnelma.

- Liikkeitä on lopussa niin monta, että ensikertalaisen on mahdoton muistaa niitä kaikkia.

- Tanssi on liian nopeatempoista.



Kommentti: Kukaan ei tule hakemaan kotoa


En ole koskaan ollut mikään urheilijatyyppi. Harrastin viulunsoittoa 11 vuotta ja minulla oli nerokas t-paita: "Musiikki on pelastanut minut urheilulta." Vasta lukioaikoina löysin liikunnan pariin.

Testattuani tamperelaisten korkeakoulujen liikuntapalvelut en voisi olla tyytyväisempi. Käytössämme on oikeasti monipuolisia palveluja sellaisella hinta-laatusuhteella, johon ei muualla törmää.

Liikkumalla elät kauemmin ja voit paremmin. Aina on myös ilmaisia vaihtoehtoja: lähde kaverin kanssa lenkille tai jumppaa kotona.

Nämä ovat vuosia, jolloin liikunnan tulisi olla jo edes pieni osa elämää. Harva jaksaa tutustua liikunnan maailmaan sitten, kun on kokopäivätyö ja perhettä.

On tosiasia, että kaikkia ei vain kiinnosta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että seuraukset alkavat näkyä jossain kohtaa.

Älä jää odottamaan jälkiviisautta.

Riikka Kämppi



Unipoli Sport


Yhteiset liikuntapalvelut Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja TAMK:n opiskelijolle.

Oman koulusi liikuntamaksulla saat käyttöösi kaikkien kolmen koulun liikuntapalvelut.

Liikuntapalveluita ovat muun muassa kuntosalit, ryhmäliikuntatunnit, kurssit, palloiluhallit, pukuhuoneet ja suihku- ja saunatilat.

Maksa liikuntamaksu siihen kouluun, jonka opiskelija olet.

Tampereen yliopisto: Koko vuosi 65 euroa tai lukukausi 40 euroa, maksu Atalpassa.

TTY: Koko vuosi 60 euroa tai lukukausi 32/35 euroa, maksu TUrVoKe Ry:n tilille.

TAMK: Koko vuosi 65 euroa tai lukukausi 40 euroa, maksu Tamkon toimistolla.

Kulkuoikeudet muihin kouluihin tulee noutaa henkilökohtaisesti kohdekorkeakoulusta. Ota mukaasi Unipoli Sport -liikuntamaksun maksukuitti, henkilöllisyystodistus ja opiskelijakortti.

Näytä kulkukorttia lukijaan joka kerta liikuntapalveluiden käytön yhteydessä.

Lisätietoa osoitteesta unipolisport.fi

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto