Lapsen näkökulma toi voiton

Tamperelainen Niina Setälä voitti Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan yhteistyössä Elävän Kirjallisuuden Yhdistyksen kanssa järjestämän valtakunnallisen A. E. Jänneksen kirjoituskilpailun perustulosta kirjoituksellaan Pienin korvin. Setälä palkittiin 300 euron palkintorahalla ja kunniakirjalla Tamyn 88-vuotisjuhlissa.

Kilpailun aiheena oli perustulo otsikolla "Oli(s)pa kerran perustulo". Tamy on järjestänyt kirjoituskilpailuja Elli ja Niilo Jänneksen poikansa muistoksi lahjoittamasta rahastosta vuodesta 1956 lähtien.

Kirjoituskilpailuun olivat tervetulleita kaikennäköiset ja -sävyiset perustuloa koskevat kaunokirjalliset tekstit. Kilpailutekstin tuli olla fiktiivinen, 200-300 sanaa pitkä. Muoto oli vapaa. Rajoituksena oli se, että sanat perus, tulo ja perustulo eivät saaneet esiintyä kilpailutyössä.

Toiseksi sijoittui Timo Viik kirjoituksellaan Vapaasti elellen. Viikille myönnettiin palkintorahaa 200 euroa. Kolmannen sijan jakoivat Satu Virtanen kirjoituksellaan Ajatustekoja ja Tuula Vigman teoksellaan Työhansikas. Heille kummallekin myönnettiin palkinnoksi 50 euroa.

Setälä lähestyy aihetta lapsen näkökulmasta.

"Ajattelin, että se on neutraali näkökulma", Setälä sanoo. "Kertojan näkökulma on sellainen, joka ei ihan oikeasti tiedä, mikä perustulo on."

Kauppatieteitä opiskeleva Setälä ei mielestään tiedä perustulosta tarpeeksi tutkimustuloksia maista, joissa sitä on kokeiltu, jotta osaisi sanoa mielipiteensä asiasta.

"Sen takia ehkä pitikin valita tekstiin neutraali osapuoli."

Samuli Huttunen, teksti & kuva

Niina Setälä: Pienin korvin

Vesi virtaa huimaa vauhtia eteenpäin jättäen kaiken maan alleen ja valuu lopulta alas hirveän korkeana vesiputouksena...

"Mitä sinä oikein teet!" äiti henkäisee kauhistuneena ja ryntää pyyhkimään pöytää ja lattiaa rätillä. "Montako kertaa sinulle oikein pitää sanoa, että parketille ei saa pudota vettä?"

Puren huultani. Aina äidin pitää huutaa niin lujaa, että minua alkaa itkettää.

Äiti palaa istumaan paikalleen, eikä huuda minulle enää. Sen sijaan hän sanoo isälle: "Niin, kuten olin sanomassa, ei sellainen hirvitys koskaan tule Suomeen!"

Äiti on sanonut, että en saa kuunnella aikuisten juttuja, mutta enhän minä voi olla kuulematta. Mikä hirvitys?

"Kyllä tulee! Vihreät ovat ainakin jo friedmanilaisella tiellä", isä sanoo äidille.

Vihreätkö ovat jo matkalla tänne? Näen silmissäni vihreitä miehiä koputtamassa oveen. Ne ovat varmasti apujoukkoja sille isolle hirvitykselle, joka on tulossa Suomeen! Toivottavasti Friedmanilainen tie on kaukana meidän kotoamme.

"Vihreitä on niin vähän, etteivät ne mitään saa aikaan", äiti vastaa. Helpotun vähän. "Mikset sinä jousta yhtään? Ajattele nyt työttömien kannustinloukkuja", isä sanoo.

Kauhistun. Työttömät ovat virittäneet kannustinloukkuja! Hekin ovat siis hirviön puolella. Kannustinloukut ovat varmasti vaarallisia! Ansoja, joissa on kannuksia. Kyllä minä tiedän, että kannukset ovat piikkejä, joilla Amerikassa laitetaan vauhtia hevosiin, isä on kertonut.

Missähän sellaisia kannustinloukkuja oikein on? Olisi paljon helpompi varoa ansoja, jos tietäisi, missä niitä on.

"Kannustinloukuista voi päästä eroon koko järjestelmää muuttamattakin", äiti tuhahtaa. "Leikataan työttömien korvauksia, niin johan alkaa työnteko kuulostaa houkuttelevalta!"

Tuijotan äitiä tyrmistyneenä. Miten hän voi olla niin raaka? Tuttu äiti, joka aina käskee minua pesemään korvaukset tarkasti aina saunan jälkeen, haluaa leikata ne työttömiltä kokonaan pois!

"Et sinä oikeasti noin tyly voi olla, vahvempien pitää pitää toisistaan huolta", isä naurahtaa.

Onneksi isä sentään estää äitiä leikkaamasta keneltäkään mitään - ja koska isä on vahvempi kuin minä, hän myös pitää minusta huolta vaikka kaikki maailman hirviöt ja työttömät ja vihreät hyökkäisivät.