Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kun poliisi ei ole hyvä


Kidutettuja hoitava lääkäri Asko Rauta uskoo, että Euroopassa sijaitsee salaisia laitoksia, joissa koulutetaan järjestelmällisen väkivallan asiantuntijoita.

Liian monen valtion ihmisoikeustilannetta synkentää väkivalta, jota harjoittavat viranomaiset - armeija, hallituksen joukot tai puolisotilaalliset poliisivoimat.

Jopa neljäsosaa Suomen pakolaisista on mahdollisesti kidutettu. Helsingin kidutettujen kuntoutuskeskukseen on enemmän tulijoita kuin pystytään hoitamaan.

Kaikki uhrit eivät edes hakeudu hoitoon. Joillekin esimerkiksi raiskaus on niin häpeällinen asia, että uhri vaikenee tapahtuneesta iäksi tai tekee itsemurhan.

Kuntoutuskeskuksen johtaja, psykiatri Asko Rauta kokee, että osa hänen työtään on ottaa voimakkaasti kantaa ihmisoikeuksien puolesta.

"Kaikkien yksikössämme työskentelevien on ehdottomasti oltava kidutusta vastaan", hän painottaa.

Lääkärin epätavallista ammatinvalintaa saattavat selittää oman perheen traumaattiset kokemukset Suomen sodista. Hänen isoisänsä taisteli 15-vuotiaana sisällissodan punakaartissa. Nuorukainen otettiin kiinni ja piestiin puolikuoliaaksi.

Aikamiehenä isoisä ryhtyi saarnaajaksi. Rauta muistaa hänet yhä arvoituksellisena hahmona, joka vaikutti pieneen poikaan vielä pitkään kuolemansa jälkeen.

"Luulen, että meillä suomalaisilla on yllättävän hyvät mahdollisuudet ymmärtää, mitä maahanmuuttajat ovat kokeneet", hän miettii.


Trauma jättää pysyvät jäljet

Kidutuksen tavoitteena on uhrin psyyken murtaminen. Ankarasti kidutettu ihminen kärsii pysyvistä kiputiloista ja psyykkisistä ongelmista lopun elämäänsä.

Rauta kertoo, että hänen potilaansa ovat usein poissaolevia, koska osa heistä on tavallaan vielä kidutuskammiossa. Terapiassa käydään trauma läpi ja keskitytään sitten tukemaan ihmisen vahvuuksia.

"Joskus lopputuloksena on, että uhri nostaa syytteen kiduttajiaan vastaan, ja syylliset joutuvat vankilaan", Rauta sanoo.

Kidutetut eivät kuitenkaan voi täysin luottaa ihmisiin vielä pitkien hoitojenkaan jälkeen.

"Monet kokevat häpeää ja ennen kaikkea syyllisyyttä kokemuksistaan, jopa eloonjäännistään."

Ihmisrääkkäyksen jäljet johtavat suurvaltoihin. Raudan mukaan kiduttamiseen syyllistyneillä viranomaisilla on hyvät yhteydet
CIA:han.

"CIA sekaantui 1970-luvulla latinalaisen Amerikan väkivaltaisiin vallankaappauksiin. Tuolloin puhuttiin Buenos Airesissa sijaitsevasta kiduttajien Â’korkeakoulustaÂ’, jossa menetelmiä testattiin käytännössä", hän sanoo.

Rauta uskoo, että myös Euroopassa ja Lähi-idässä sijaitsee laitoksia, joissa ammattikiduttajat hakevat oppinsa.

"Menetelmät, joiden jälkiä näen, ovat hyvin samantyyppisiä eri puolilla maailmaa, eikä se ole sattumaa", hän sanoo hyvin varmasti.

"Bisarri huippuammattilaisten joukko vaihtaa viimeisintä tieteellistä tietoa, jota käytetään ihmisten murtamiseen tai aivopesuun."


Kidutus voi murtaa auttajan

Filosofi Kirsti Härkönen on tutkinut viranomaisten väkivaltaa Turkissa. Hänen elämäntyönsä Kunniallisen naisen taakka kuvaa pidätettyjen naisten kidutuksia, seksuaalista väkivaltaa ja murhia maassa, joka kieltäytyy tunnustamasta kurdivähemmistöä.

Härkönen sairasti vaikeaa masennusta ja kuoli kolme vuotta sitten hypättyään alas parvekkeelta. Hän uskoi, että kiduttaminen on ihmislajin patologinen, häiriintynyt taipumus. Miten kukaan voi rakastaa näin saastaista lajia, joka tekee, mitä tekee? hän kirjoitti.

"Koko maailman asioita ei voi ottaa harteilleen," sanoo Härkösen työnsä kautta tavannut Rauta.

Hän ei itsekään ole selvinnyt työstä oireilematta. Tuskin sitä kukaan väsymättä jaksaisikaan. Kuormittumisensa hän huomaa vaikkapa siitä, että nimet tai asiat eivät tahdo pysyä mielessä.

"Toipuneista potilaista saa silti ihan hirveästi voimaa. Ja on upeaa tavata ihmisiä, jotka eivät ole myyneet periaatteitaan kidutuksesta huolimatta", Rauta sanoo lämpimästi.

Veera Nuutinen

Yhden uhrin kertomus

Uhri C on nuori kurdinainen. Hänet pidätettiin vuonna 1995 Ankaran poliisin terrorisminvastaisen osaston operaatiossa. C tuotiin poliisilaitokselle Ankaraan.

Myöhemmin C otettiin sellistä ja vietiin metsään. Poliisi riisui hänet alasti, sitoi hänet puuhun ja paineli, repi ja nuoli kaikkia hänen kehonsa osia.

Jonkin ajan kuluttua C vietiin takaisin poliisilaitokselle, jossa häntä kidutettiin rajusti. Hänen hampaansa revittiin irti. Poliisit ripustivat hänet kattoon ja antoivat sähköshokkeja rintoihin ja sukuelimiin.

Myöhemmin he suihkuttivat kylmää vettä kovalla paineella hänen päällensä.

Tämän kidutuksen jälkeen kolme poliisia vei C:n huoneeseen, ja kaikki kolme raiskasivat hänet ensin genitaalisesti, sitten anaalisesti. C tappeli niin paljon kuin pystyi, mutta hänellä ei ollut fyysisiä mahdollisuuksia. Hän pyörtyi.

C vietiin lääkäriin ennen oikeudenkäyntiä. Hän oli liian häpeissään kertoakseen lääkärille raiskauksesta.

Otteet kirjasta Kunniallisen naisen taakka. Like Pystykorvakirjat 2004.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto