Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Filmihullu

Peter von Bagh käy yksinäistä taistelua elokuvan arvostuksen puolesta

Hyllyssä 500 dvd-elokuvaa ja tietokoneen kovalevyllä toinen mokoma? Hieno kokoelma, mutta et kai silti kuvittele, että olisit todella kokenut noita elokuvia?

Ainakin elokuvamies Peter von Bagh olisi kanssasi eri mieltä. Hän on koko ikänsä käynyt taistelua elokuvan arvostuksen puolesta, mutta viimeiset 25 vuotta ovat olleet tasaista alamäkeä. Entisestään kaupallistuneet studiot, lähes olemattomiin kuihtunut elokuvakerhotoiminta ja persoonattomat teatterikompleksit, jotka esittävät vain uusia elokuvia, ovat johtaneet siihen, että elokuvasta on tullut kertakäyttötuote.

"Uudessa muodossa dvd:llä elokuvalla on uusi ensi-ilta, mutta parin kuukauden päästä se on Anttilan viiden euron laarissa, joku Citizen Kane. Ihan turha vinkua, että antakaa meille klassikoita, kun ne ovat tuossa tilassa", von Bagh puhisee.

Hän tunnustautuu itsekin dvd-elokuvien ystäväksi, mutta huomauttaa, että ne ovat vain yhdenlainen esittely itse elokuvasta, jonka voi todella kokea vain valkokankaalla.

"Dvd:llä näennäinen tasokkuus estää huomaamasta, että siinä mennään yhä kauemmas siitä, mikä on se todellinen elokuva. Tämä on hirveän harvoja kiinnostava asia. Kaikki hyväksyvät tämän."

Puhuessaan nykypäivän suomalaisesta elokuvakulttuurista von Bagh kuulostaa alistuneelta, melkein katkeralta. Hän haukkuu elokuvatutkimuksen, elokuvakritiikin, elokuva-arkiston - ja tavallaan myös elokuvayleisön.

"Se on hirveän valitettavaa, ettei enää ole uusintoja. Se jatkoi hirveästi leffojen elinikää. Ja myös vanhoja elokuvia tuotiin, nythän ne ovat aivan pois pelistä. Mä tiedän sen hyvin", von Bagh sanoo.

Hän oli Aki ja Mika Kaurismäen kanssa yksi helsinkiläisen elokuvateatteri Andorran omistajista vuosina 1999-2002. Andorran toiminta jouduttiin lopettamaan, koska yleisöä ei riittänyt.

"Sinnehän yritettiin uusintojakin tuoda, mutta ei tullut yleisöä. Vaikka olisi mitä tuonut, ei tullut", von Bagh toteaa viileästi.

Puhuttaessa itse elokuvista äänensävy on kuitenkin aivan toisenlainen. Von Baghin puheessa on sama lämmin pohjavire kuin hänen elokuvista kertovissa kirjoissaan, jotka on nimetty enteilevästi tyyliin Elämää suuremmat elokuvat, Elokuvan ilokirja tai Suomalaisen elokuvan kultainen kirja.

Von Baghin uusin teos, lokakuussa ilmestynyt lähes tuhatsivuinen Tähtien kirja jatkaa samaa henkilökohtaisen, tunteisiin vetoavan elokuvakirjoittelun perinnettä. Poikkeuksena hänen aiempiin töihinsä Tähtien kirjassa pääosassa ovat nimenomaan elokuvatähdet - eivät ohjaajat tai itse elokuvat kuten yleensä aiemmin.

"Tämä on sellainen kirja, jota kirjoittaa tietämättään koko elämänsä. Aineistona on koko elinikäinen harrastus", von Bagh kertoo.

Ryhdyttyään pari vuotta sitten todella kirjoittamaan kirjaa hän alkoi ihmetellä, miksi vasta nyt.

"Mä olen varmaan ollut sen saman yleisen harhan uhri, että näyttelijöitä on vähän aliarvioitu. Niistä kirjoitetaan kauhean kevyellä kädellä ja rutiinimaisesti, ne ovat viidennen luokan juorumateriaalia. Ne ovat helposti trivialisoituneet."

Kirjojen kirjoittaminen tuntuu olevan von Baghille mieluista työtä, ja mielissään hän tuntuu olevan myös kertoessaan, kuinka Tähtien kirjasta ollaan ottamassa jo toista painosta. Kertoohan tämä siitä, että moni muukin kokee elokuvat samalla tavalla kuin hän.

Ensimmäinen tähti, johon von Bagh sai henkilökohtaisen kosketuksen, oli brittinäyttelijä James Mason. Hänelle von Bagh kirjoitti 12-vuotiaana ensimmäisen kuvapyyntönsä edesmenneessä Elokuva-aitta-lehdessä olleen kaavan mukaan. Postissa tulikin jonkin ajan päästä näyttelijän nimikirjoituksella varustettu kuva.

Von Baghilla on totta kai edelleen suosikkinsa, mutta hän ei innostu analysoimaan sen tarkemmin, kuka näyttelijä hänelle oli tärkeä missäkin elämänvaiheessa.

"Tässä täytyy muistaa, että mä olin alle kaksikymppisenä jo ammattiarvostelija."

Muutenkaan hänestä ei saa yksittäisestä näyttelijästä irti samanlaista haltioitunutta analyysia kuin mitä hän kirjassaan harrastaa. Voisiko olla, että aihe tuntuu liian henkilökohtaiselta?

"Mulla on aivan kansanihmisen maku tässä asiassa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat eläneet samantapaisen elämän samoina aikoina kuin minä, miltei kaikki me vedämme esiin samat nimet: Bogart, Marilyn, Cagney, Cooper. Ne ovat liikuttavan vakiintuneita."

Von Bagh on huolissaan siitä, että edes elokuvaopiskelijat eivät enää tunne hänen omia suosikkejaan. Tästäkin hänellä on omaa kokemusta, sillä hän on elokuvahistorian professori Taideteollisessa korkeakoulussa.

"Ei se ole mitään sivistystä, että katsotaan kotona videoita. Elokuvan perustietämys ei tule enää mistään."

Palaamme jälleen valkokankaalle, jonka ääressä elokuvasivistys von Baghin mukaan tulee, jos on tullakseen. Pelkkä valkokangas ei kuitenkaan riitä, jos sillä näytetään vain uusia amerikkalaisia kassamagneetteja.

Professori kaipaa kipeästi elokuvakerhoja, joissa hän itse jäi lopullisesti elokuvan koukkuun. Hän puhuu kerhoista niin vakaumuksellisesti, että voisi puhua suoranaisesta elokuvakerhoaatteesta.

1980-luvulta lähtien elokuvakerhot ovat monilta paikkakunnilta kuihtuneet pois joko rahan tai kiinnostuksen puutteen takia. Jäljellä olevat puolestaan kiroavat Suomen elokuva-arkiston, jolla on mittavat arkistot vanhoja elokuvia, mutta joka lainaa niitä elokuvakerhoille hyvin nihkeästi.

Von Bagh kertoo haastattelun aikana kahteenkin kertaan tarinan siitä, miten hän tutustui elokuvakerhoihin silloisessa kotikaupungissaan Oulussa.

"Muistan vieläkin ensimmäisen kevään, jolloin meillä oli etelästä tullut ruotsin lehtori, joka toi tämän elokuvakerhoajatuksen. Me nähtiin ensimmäinen venäläinen elokuva ikinä, Panssarilaiva Potemkin, nähtiin Ealing-komediaa, nähtiin italialaisen neorealismin edustaja Kahdella pennillä toiveita. Mä muistan 45 vuoden jälkeen koko sen ohjelmiston, ne elokuvat piirtyivät sillä tavalla mieleen. Nyt ei edes muista, mitä on nähnyt Tennispalatsissa eilen. Ne ei jätä mitään jälkeä", von Bagh innostuu.

Nuoressa elokuvanystävässä von Baghin puheet saattavat herättää närää. Eikö nykyään muka osata tehdä mitään oikein?

Ehkä professori vain nostalgisoi omia kulta-aikojaan?

"On se mahdollisuus olemassa, sitä on mahdoton itse sanoa. On ihan selvää, että jokainen sukupolvi painottaa itse asioita. Olisi karkeata sanoa, että vain sellaiset elokuvat, jotka mä olen itse nähnyt samassa iässä, ovat kovia", von Bagh myöntää.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että eri taiteissa ovat omat kultakautensa. Siihen, että juuri nyt olisi käynnissä elokuvan kultakausi, von Bagh ei usko hetkeäkään.

"Pikemminkin käynnissä on sellainen kaupallinen sähläys, joka panee hirveästi rajoituksia tähän kuvioon."

Tietyissä elokuvapiireissä von Baghia pidetään vastarannankiiskenä, jonka kirjoitustyyliä haukutaan impressionistiseksi - tarkoituksena ehkä moittia häntä akateemisen otteen puutteesta. Vastarannankiiski hän ainakin on, mutta onko hän väärässä? Siitä päättänevät elokuvanystävät ja -tutkijat parinkymmenen vuoden päästä.

Peter von Baghin rakkautta elokuvaan ja sen tähtiin on joka tapauksessa vaikea kyseenalaistaa. Kuka muu suomalainen voisi kuvailla elokuvatähtiä yhtä tunteikkaasti ja vakavissaan, mutta silti uskottavuutensa säilyttäen:

"He eivät ole pelkästään hyviä näyttelijöitä, so what, jos sellaista ei tunneta. Näissä tähdissä on erikoislaatu, joku ihmisyyttä koskeva viisaus, ja on suuri sääli, jos sitä ei ole kokenut."

Tuomo Tamminen

Karl Peter von Bach

- Syntynyt Helsingissä vuonna 1943.

- Elokuvahistorian professori Taideteollisessa korkeakoulussa, Bolognan Il Cinema Ritorvano ja Sodankylän elokuvafestivaalien taiteellinen johtaja, Filmihullu-lehden päätoimittaja, vapaa kirjoittaja ("tosi vapaa, ei mitään foorumia").

- Aiemmin työskennellyt mm. Suomen elokuva-arkiston toiminnanjohtajana. Vuonna 2004 tuomarina Cannesin elokuvajuhlilla.

- Kirjoittanut 30 kirjaa mm. elokuvasta ja tehnyt useita
radio-ohjelmia sekä sarjoja ja dokumentteja televisioon.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto