Teatterikritiikki: Oscar-Scala nimeltä Wanda

Teatterikahvila Kiven pikkujouluohjelmana markkinoitu Oscar-Scala nimeltä Wanda naurattaa siitä huolimatta, että miehet pukeutuvat naisiksi ja kalastelevat halpoja nauruja seksi- ja eritevitseillä. Ei sille vaan voi mitään, että nopeatempoinen, aivoton pikkuhupailu on viihdyttävää pieninä annoksina ja hyvin näyteltynä ja laulettuna.

Onneksi puolitoistatuntinen sketsipläjäys ei kuitenkaan jää pelkästään pissakakkatasolle. Ohjelmassa on myös ajankohtaista irvailua elokuvatuottajien lakosta, Lordista ja tosi-tv-formaateista.

Esityksen nimen mukaisesti kuuluisista toinen toistaan huonommista elokuvista esitetään vielä huonompia sovituksia. Räkäiset naurut ovat ainakin loppupuolella esitystä taattuja, koska ohjelmaan kuuluu kaksi ohjattua juomataukoa.

Oma suosikkini oli sketsi stipparista (loistava Mari Turunen), joka hioi kädet rakkuloilla ohjelmaansa Seinäjoen tankomarkkinoille.

Vaikka ensi-illassa yleisön hysteeriset naurukohtaukset johtuivat ainakin osittain siitä, että osa yleisöstä oli esiintyjien kollegoita, kyllä taviksillekin tuotti vaikeuksia olla nauramatta kokonaista varttia putkeen. Näyttelijöiden ei olisi tarvinnut sanoa loppusketseissä mitään tavallista jutustelua kummempaa, koska yleisö oli jo niin maistissa ja kiinni tunnelmassa, että pystyi viihdyttämään itse itseään.

Siihenhän sitä pikkujouluohjelmaa yleensä tarvitaan, että päästään vähän nopeammin pönöttävästä alkukankeudesta yli.

Hertta-Mari Kaukonen