Werstaassa: Punapäällikkö kummitteli Pyynikillä

Tampereen yliopiston edeltäjä Yhteiskunnallinen Korkeakoulu (YKK) toimi ahtaissa ja melko rähjäisissä tiloissa Helsingin Kalliossa. Kun YKK muutti Tampereelle vuonna 1960 valmistuneeseen yliopiston nykyiseen päätaloon, osa opiskelijoista päätti jäädä kotoisaksi kokemaansa Kallioon.

"Moni oli kirjallisuustieteen aikuisopiskelijoita, jotka kävivät lähinnä kuuntelemassa luentoja. He jäivät mieluummin Kallion hämäriin kuppiloihin kuin lähtivät kauas Tampereelle valoisiin tiloihin", muistelee kamarineuvos Matti Parjanen.

Hän aloitti sosiologian opintonsa YKK:ssa vuonna 1959 ja sai ne päätökseen Tampereella viisi vuotta myöhemmin. Jo opiskeluvuosina Parjanen toimi rehtori Paavo Kolin assistenttina. Hän jatkoi Tampereen yliopiston tutkimus-, opetus- ja hallintotehtävissä aina vuoteen 2002.

1960-luvulta alkaen Parjanen oli mukana pohtimassa akuutiksi käynyttä yliopiston tilaongelmaa: yliopisto oli alkujaan mitoitettu 2 000 opiskelijalle, mutta uusien tiedekuntien takia heidän määränsä kasvoi vuosikymmenen lopussa
6 700:aan.

Vuonna 1967 valmistunut päätalon E-siipi ei tuonut suurta parannusta, joten uusia tiloja yritettiin haalia Päätalon lähistöltä, kuten nykyisten Pinnien, Tampere-talon ja hotelli Ilveksen tonteilta. Myös Hervantaan muutosta tehtiin tarkat suunnitelmat, mutta ne kaatuivat lopulta yliopistoväen vastustukseen.

Luentoja leffateatterissa ja pesulassa

Tilan puutteen vuoksi massaluentoja jouduttiin pitämään muun muassa Sampolan työväenopistolla, vanhalla kauppaoppilaitoksella Satakunnankadulla ja elokuvateatteri Ilveksessä Itsenäisyydenkadulla.

Paisuneita tiedekuntia ja laitoksia alettiin 1970-luvulla hajasijoittaa ympäri kaupunkia. Esimerkiksi sosiologian laitos siirtyi Hatanpään valtatien varteen vanhoihin tehdastiloihin, historiatieteen laitos muutti Stockmannin naapurustoon ja suomen kieli sai tilat Keskustorin kupeesta.

Vuonna 1972 perustettu lääketieteellinen tiedekunta joutui sekin toimimaan aluksi varsin hajautetusti. Sen tiloja oli sekä ortodoksikirkon nurkilla, Koukkuniemessä että Taysin vanhassa laitospesulassa.

Kasvatustieteiden tiedekunta perustettiin 1970-luvun puolivälissä Pyynikille entisen teknillisen oppilaitoksen tiloihin. Talo toimi kansalaissodassa punakaartin esikuntana, jonka kellarissa punapäällikkö Hugo Salmela haavoittui kuolettavasti.

"Kävin 70-luvulla siellä monesti ilta- ja yöaikaan käyttämässä kopiokonetta. Toisinaan tuntui kuin hissi olisi kulkenut itsestään, ja kuului outoja ääniä. Puhuttiin Salmelan haamusta", Parjanen kuvailee.

Kun 1970-luvun lopulla Pyynikille sijoitettiin myös kieli- ja käännöstieteet, rakennus alkoi käydä ahtaaksi. Samoihin aikoihin yliopisto sai kuitenkin Attilan kenkätehtaasta uudet tilat pääkirjastolle ja sosiaali- sekä kirjastotieteille.

1980-luvulla yliopisto pääsi sijoittamaan toimintojaan Päätalon ja Attilan välisen Tullin alueen rakennuksiin muun muassa Yliopiston- ja Pinninkaduille. Varsinaisesta keskustakampuksesta on voitu puhua vuodesta 1993, jolloin käyttöön otettuun Pinni A:han siirrettiin kauppa- ja hallintotieteet.

Seuraava suuri muutos oli vuonna 2003 valmistunut Pinni B, jonka helmoihin muuttivat humanistit ja uusi humanistis-kasvatustieteellinen kirjasto. Pyynikin tilat jäivät tyhjilleen, kun kasvatustieteetkin olivat lähteneet sieltä kampuksen Atalpaan.

Viimeisin askel kohti yhtenäistä keskustakampusta oli uuden pääkirjaston Linnan valmistuminen viime vuonna. Se tiesi Attilan tyhjentymistä, sillä kirjaston lisäksi Linnasta löytyi koti lähistöllä sijainneiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden tiloille.

"Ehdotin jo 60-luvun lopulla VR:lle Pinnien paikalla sijainneen varastoalueen myymistä. Kauan siihen meni, mutta saatiinhan se lopulta yliopistolle", Parjanen naurahtaa.

Teksti: Olli Koikkalainen
Kuva: Erkki Karén /
Tampereen yliopiston arkisto