Yliopisto pyörätuolissa

"Olen liikuntavammainen, mutta se ei rajoita juuri mitenkään opiskeluani. Pääsen kulkemaan itsenäisesti autolla yliopistolle, ja henkilökohtainen avustaja on mukana suuren osan päivästä."

Näin kertoo Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologiaa opiskeleva Milla Ilonen, 25. Hän on liikkunut käytännössä koko ikänsä pyörätuolilla, koska hänen nivelensä ovat huomattavasti tavallista koukistuneemmat nivelten koukkujäykistymän takia.

Ilosen ja henkilökohtaisen avustajan aikataulut eivät kuitenkaan aina sovi yhteen. Tällöin yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden apu tulee monesti tarpeeseen, sillä vaikka yliopiston tiloja onkin kehitetty aina vain esteettömämpään suuntaan, pyörätuolista käsin moni asia on yhä hankalaa tai jopa mahdotonta.

Näin ollen istuudun ensimmäistä kertaa elämässäni käsillä lykittävään pyörätuoliin ja lähden kiertämään kampusaluetta Ilosen opastuksella. Tarkoituksena on perehtyä näihin paikkoihin, joihin yliopiston arviolta kymmenkunta pyörätuolilla kulkevaa opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä törmäävät kampuksella liikkuessaan.

Ensimmäinen testikohteemme on reilun vuoden käytössä ollut Linna, jonne myös valtaosa Ilosen opinnoista sijoittuu. Rakennuksen suurin ongelma löytyy ulkopuolelta, sillä Linnan läheisyydestä on hankala löytää invaparkkipaikkaa.

"Sain pitkään pysäköidä erikoisluvalla jalkakäytävälle Linnan alaovien edustalle. Hiljattain minulle annettiin kuitenkin sakot, jotka sain valituksen jälkeen perutuksi. Näin ollen saan toivon mukaan jatkossakin parkkeerata siihen."

Muuten Ilonen on pääosin varsin tyytyväinen Linnaan. Luentosaleissa ei ole turhia rappusia, hissejä ja invavessoja on riittävästi ja henkilökunta on todella avuliasta. Myös kaikki tärkeimmät ovet aukeat nappia painamalla tai automaattisesti.

Kirjastossa joutuu kurkottamaan äärirajoille

Aloitamme testin Linnan alakerran mikroluokista, joiden ovijärjestelyt tuottavat hankaluuksia.

Mikroluokkien käytävälle johtavan oven avainkortinlukija ja invapainike nimittäin sijaitsevat eri seinillä parin metrin päässä toisistaan. Kun avainkorttia on heilauttanut lukulaitteen edessä, pitää siirtyä turhankin nopeasti invanapin luo.

Ovi ei avaudukaan ensimmäisellä yrityksellä, sillä en ehdi siirtyä riittävän nopeasti kortinlukijalta viereisen seinän napin luo. Toinen yritys tuottaa kuitenkin toivotun tuloksen, ja pääsen siirtymään kapeahkosta ovesta sisään käytävälle.

Sitten seuraa todellinen haaste, koska mikroluokan ovi ei avaudu automaattisesti. Vaikka ovi ei ole erityisen raskas, sen avaaminen pyörätuolista käsin on todella hankalaa. Jos kädet eivät olisi täysin kunnossa, ovi tuskin aukeaisi omin voimin. Pienen ähellyksen, kolistelun ja peruuttelun päätteeksi onnistun kuin onnistunkin siinä.

Heti ovenpielessä lattialla on roskakori, jota en käytävän kapeuden vuoksi mahdu ohittamaan. Samanlainen este muodostuu käytävälle jätetystä repusta, jonka omistaja ystävällisesti siirtää tieltäni. Tietokoneiden tuolit ovat onneksi pyörillä liikkuvia, joten tilan raivaaminen mikron eteen ei tuota ongelmaa.

"Esimerkiksi Linnan lukusalin tuoleissa ei ole pyöriä. Niiden siirtely on paikoin hankalaa eikä onnistu ainakaan ilman meteliä", Ilonen huomauttaa.

Mikroluokasta siirrymme kohti pääkirjastoa. Linnan ala-aulasta hissi löytyy helposti, ja suuntaamme oikeaan kerrokseen. Siellä odottaa yllätys: hissin vieressä on suoraan kirjastoon johtava lasiovi, mutta se on vain henkilökunnan käyttöön. Näin ollen pyörätuolilla joutuu rullaamaan kirjastoon ravintolan melskeen läpi.

Kirjastossa testaamme ensin palautusautomaatin. Se on sen verran korkealla, että yletyn sinne vain nipin napin kurkottaen, mutta lyhyempikätiseltä vastaava ei onnistuisi. Sama pätee lainausautomaattiin. Positiivista on kuitenkin se, että lainaustiski ja jonotusnumerolaite ovat sopivan matalalla.

Seuraavaksi yritän etsiä infokoneelta tietoa kirjoista. Yritykseksi se jääkin, sillä koneet ovat taas auttamattomasti liian ylhäällä. Ilosen sähköisen pyörätuolin istuintasoa saa onneksi nostettua, joten hän pääsee käsiksi näppäimistöön ja hiireen.

Humanikassa on havaittu, että kirjahyllyjen välit ovat turhan ahtaita pyörätuoleille. Linnassa hyllyjen väliin mahtuu puolestaan hyvin kurottelemaan kirjoihin. Pariin ylimpään riviin ei toki ole asiaa istuma-asennosta, ja teoksia on vaikea saada takaisin hyllyyn yhdellä kädellä.

"Apua saa onneksi hyvin, kun vain kehtaa pyytää. Kirjasto on myös ottanut toiveitani huomioon ja esimerkiksi sijoittanut opinto-oppaat riittävän alas", Ilonen kertoo.

Pinni A:han ei asiaa ilman apua

Linnasta suuntaamme Kalevantien ali Pinnien suuntaan. Selvittyäni pienen taistelun jälkeen sähköisistä ulko-ovista - taistelu johtuu tällä kertaa harjaantumattomasta tekniikastani, sillä ovet ja kynnykset ovat asialliset - edessä on varsinainen koetus, sillä alikulkutunnelissa odottaa ylämäki.

Vaikka mäki on loiva, aikaa sen ylös kelaamiseen menee useampi minuutti ja käsivoimat uhkaavat ehtyä. Kohtelias ohikulkija tarjoutuu myös auttamaan, mutta kieltäydyn testiimme vedoten.

Seuraava avuntarjous on kuitenkin pakko ottaa vastaan, sillä edessä on ylitsepääsemätön este.

Kyse on Pinni A:n pääovista. Ne kyllä aukeavat kiltisti nappia painamalla, mutta oven reilut viisi senttiä korkea kynnys pysäyttää käsikäyttöisen pyörätuolin kokonaan. Tänne ei ole asiaa omin avuin, ellei tuolissa ole moottoria.

Saatuani työntöapua pääsemme rakennukseen sisään ja lähdemme katsastamaan, miten kulkeminen alakerran siirtymäkäytävää Pinni B:n puolelle luonnistuu. Käytävällä odottaa ainakin neljä kohtalaisen raskasta ovea, joiden avaaminen onnistui pitkään vain omin käsin kiskomalla tai työntämällä.

Nyt oviin on kuitenkin saatu avauspainikkeet, ja matkanteko onnistuu luontevasti. Edes kapeahkoista oviaukoista ja pienistä kynnyksistä ei ole isoa vaivaa. Saavumme rivakasti Pinni B:hen, jossa on aika testata ensimmäisen vastaan tulevan inva-wc:n toimivuus.

Jo oven avaaminen tuottaa suuria vaikeuksia, sillä ovi ja pyörätuoli eivät selvästikään pidä toisistaan vaan kolhivat jatkuvasti toistensa kulmia. Kun saan viimein ähellettyä itseni vessan sisätiloihin, ongelmaksi nousee oven saaminen kiinni. Pakittamaanhan siinä joutuu yhdellä kädellä, kun toisella pitää tempoa kahvaa.

Minuutin kamppailun jälkeen ovi on lukossa. Pöntölle asettautumisen jätän suosiolla asiaa enemmän harjoitelleiden huoleksi, joten totean vain yleisenä huomiona, ettei invavessan ovi ole kätevimmästä päästä.

Matka jatkuu kohti opintoputkea eli Pinni B:n ja Päätalon yhdistävää ylikulkuputkea. Ilosen muistikuvien mukaan putken Päätalon puoleisessa päässä on ollut raskaita ovia vaikeuttamassa kulkemista. Mutta putkessakin voi todeta Antti Muurisen sanoin, että eteenpäin on menty.

"Hei! Täälläkin on nykyään sähköistetyt ovet, hienoa", Ilonen ilahtuu.

Näin ollen opintoputken läpikäymiseen ei enää tuhraannu ylimääräisiä minuutteja, mihin opetusministeriökin lienee tyytyväinen. On siis aika siirtyä Päätalon puolelle.

Päätalo menossa parempaan suuntaan

Alakuppilaa reunustaviin suuriin luentosaleihin ei pyörätuoleilla ole asiaa, sillä ovilla on ikävät kynnykset ja salissa odottaa heti isoja porrasaskelmia. Tästä syystä Ilosenkin on joka kerta niihin mennessään soitettava virastomestareille, jotka päästävät hänet kellarikerroksen kautta kulkevaa reittiä salin etuosaan.

"Se, että esteettömät paikat on sijoitettu usein salin etuosaan, ei ole kaikkein mielekkäintä, sillä eihän kukaan mene vapaaehtoisesti eturiviin. Jos isossa salissa on tarkoitus vaihtaa ajatuksia tai tehdä ryhmätöitä, eturivissä voi jäädä helposti yksin", Ilonen kuvailee.

Kierroksen päätteeksi suuntaamme vielä kohti Päätalon aulaa. Sinne pääsee alakuppilan jälkeen C-siiven suunnalta löytyvällä hissillä. Sen ovet sulkeutuvat liikuntavammaisen kannalta liian nopeasti, eivätkä sinne johtavat opasteetkaan ole kaikkein selkeimpiä. Mutta ylös päästään, ja se on toki tärkeintä.

Päätalon pääovista yhdet ovat nykyään automaattisia, joten päätämme kokeilla myös niiden toimivuuden. Ovet aukeavat kyllä mallikkaasti, mutta kynnykset vaikeuttavat matkantekoa jopa niin paljon, että jään lopulta oven väliin. Onneksi lainatuolini on kestävää tekoa, ja niin tästäkin selvitään säikähdyksellä.

Loppukaneettina testiryhmä toteaa, että esteetön liikkuminen onnistuu Linnassa, Pinneissä ja Päätalolla pääosin hyvin. Pientä parannettavaa löytyy paljonkin, mutta ainoastaan Pinni A:n pääovet muodostuivat niin pahaksi esteeksi, ettei niistä selvinnyt käsin lykittävällä pyörätuolilla omin voimin.

Ilonen kuitenkin muistuttaa, että vaikka itse yliopiston rakennukset ovat melko hyvin mallillaan, yliopiston ulkopuolinen opiskelijaelämä ei aina onnistu liikuntavammaisilta täysipainoisesti. Esimerkiksi opiskelijabileitä järjestetään monesti sellaisissa paikoissa, joihin ei ole asiaa pyörätuolilla.

"Myös Tamyn tilat Yo-talolla ovat monen liikuntavammaisen saavuttamattomissa, joten jaostojen kokoontumisiin on hankala päästä."

Pinni A:n oviin luvataan parannusta

Pinni A:n pääoven liian korkea kynnys on ollut yliopiston tiedossa jo kolme vuotta. Rehtorin asettama työryhmä teki vuonna 2004 kartoituksen esteettömästä liikkumisesta Pinneissä. Kartoituksen mukaan Pinni A:n pääovien muutostyöt katsottiin "kiireellisiksi ja helposti toteutettaviksi."

Yliopiston tekninen johtaja Juha Mäkinen, minkä vuoksi kyseinen kynnys on yhä niin korkea, ettei sen yli pääse pyörätuolilla ilman apua?

"Se on jostain syystä jäänyt korjaamatta. Asia täytyy ottaa heti esille, jotta epäkohta saadaan korjattua."

Myös yliopiston rakennusarkkitehti Taina Vimpari myöntää, että asiassa on käynyt moka, joka pyritään korjaamaan mahdollisimman pikaisesti.

"Jos muutostyöt ovat yksinkertaisia, kynnys voidaan saada kuntoon varsin nopeasti."

Myös Pinni A:n nollakerroksen ulko-oviin on suunniteltu uutta luiskaa, jotta tavarankuljettajat ja liikuntavammaiset pääsisivät kulkemaan helpommin. Muutoksia on luvassa myös Päätaloon, jonka pääaulasta on tarkoitus päästä kulkemaan juhlasaliin jatkossa suoraan ilman portaita.

"Myös päätalon C-siiven ovia ollaan automatisoimassa", Vimpari kertoo.

Linnan invaparkkipaikoista Vimpari toteaa, että niitä löytyy kellarikerroksen parkkihallista, jonne liikuntavammaiset saavat halutessaan pysäköintiluvan. Kirjaston sisäänkäynti taas on keskitetty vain yhdelle ovelle turvaporttien takia.

"Linnan mikroluokissa on puolestaan katsottu ensisijaiseksi, että niiden käytävälle pääsee automaattiovesta. Ainakin yhteen luokkaan voisi myös harkita sähköistä oven-avaajaa", Mäkinen sanoo.

Olli Koikkalainen, teksti
Tuomo Tamminen, kuvat