Klassikkoni: Hella ja nyrkki -lehti

Hella & Nyrkki. Julkaisija Naisten Alakulttuuriyhdistys. 4 numeroa vuodessa. Painos 300 kpl.

1990-luvun lopulla outolinnun leiman sai jo kasvisruokavaliosta ja Apulanta-paidasta.

Onneksi oli postilaitos. Se kuljetti sydänverellä kirjoitettuja kirjeitä ja pienissä nyrkkipajoissa tehtyjä alakulttuurijulkaisuja ympäri Suomea. Molemmat tarjosivat kallista vertaistukea pikkukaupunkien erilaisille nuorille. Olin yksi heistä.

Tilasin esimerkiksi Naisten Alakulttuuriyhdistyksen julkaisemaa Hella & Nyrkki -lehteä, "liian kovaa nauravien naisten pää-äänenkannattajaa", joka avarsi teini-ikäisen mieleni aivan uusiin sfääreihin. Hella & Nyrkki oli herttaisen kömpelö mustavalkojulkaisu, joka oli tehty saksien ja kopiokoneen ystävällisellä avustuksella. Otsikot kertovat olennaisen: Munasarjatulta!, Kuuka-Uutisvuotoja, Lesbo! Lesbo!.

Lähes joka numerossa oli bändihaastatteluita ja emansipoituneita runoja, joissa ei säästelty anatomista paatosta. Yleisönosastoilla keskusteltiin raiskauksista ja itsepuolustuksesta.

Lehteä lukemalla tutustuin lukuisiin feministiteoreetikoihin ja sarjakuvataiteilijoihin. Orastava femakkouteni puhkesi kukkaan, mikä johti myöhemmin naistutkimuksen opintoihin ja feministisen gradun kirjoittamiseen. Toisinaan kävin keikoilla Lahden Kasisalilla ja Helsingin Lepakossa. Naisten Alakulttuuriyhdistykseen kuuluvat sisaret erotti kaikkialla Hellasta & Nyrkistä tilatuista rintanapeista.

Parasta Hellassa & Nyrkissä oli sen demokraattisuus: lukijat osallistuivat lehden tekoon. Itsekin lähetin toimitukseen piirustuksia ja runoja.

Ennen internetin aikakautta elämässä oli aitoa löytämisen iloa. Mielenkiintoisia juttuja ei voinut googlata, vaan niiden eteen piti nähdä vaivaa: selata pienellä präntillä painettuja katalogeja, liimata postimerkkejä ja odottaa kärsivällisesti. Kotikutoisissa zineissä on yhä tyylikkyyttä, joka nettisivuista puuttuu.

Tiina Ahokas