Kolumni: Kulttuurikampi

Muistaako kukaan D-festiä? Elokuun puolivälissä Tampereella järjestettiin ehkä onnettomimmat festarit ikinä. Ne olivat tosin ensimmäiset laatuaan, mutta silti. Kahtena päivänä neljässä eri ravintolassa oli tarkoitus esiintyä yhteensä kahdeksan ysäriaktia dance-musiikin saralta.

Tapahtumaa ei markkinoitu juuri ollenkaan, mutta jos joku osasi mennä ostamaan ennakkolippuja, niitä ei saanut ainakaan kaksipäiväisinä. Kun asiasta soitti järjestävälle taholle, kukaan ei korjannut asiaa. Olin ilmeisesti ainoa, joka oli edes kiinnostunut asiasta.

No, sitten piti tietysti ostaa hieman kalliimmalla kaksi yhden päivän lippua. Niissäkin jokaisen "artistin" nimi oli kirjoitettu väärin. Yksi esitys oli peruutettu. Se ei tosin näkynyt hinnassa. Eniten minua korpesi silti se, että lopulta oli jokseenkin mahdotonta nähdä enemmän kuin yksi tai kaksi aktia illassa.

Kaikki esiintyjät halusivat pois mahdollisimman nopeasti. He halusivat myös aloittaa eri ravintoloissa yhtä aikaa, noin kello kaksi, jolloin yleisö on riittävän humaltunutta sivuuttaakseen sisällön. Ketään ei kiinnostanut lämmitellä kymmenen vuoden takaisia hittejä. Tunsin vahvaa myötähäpeää: nyt olen todistamassa näiden ihmisten rappiota ja alennustilaa.

Jos halusi nauttia illasta, ei siis edes kannattanut yrittää mennä kuin korkeintaan Ilvekseen, jossa Culture Beatin perjantaiseen puolen tunnin settiin kuului Mr. Vain neljä kertaa. Sen jälkeen "räppäri" poistui yläkertaan ainoan faninsa kanssa. Pandora teki lauantaina, mitä pystyi epäluotettavan tekniikan kanssa.

Onnelan 75-asteisessa saunassa ei mahtunut edes liikkumaan Basic Elementin esiintyessä. Oli myös hienoa maksaa lauantaina kymmenen euroa Nite Trainiin, jossa sai ensin odottaa kaksi tuntia Sunblockin 9-minuuttista kolmen biisin hittipotpuria, jonka aikana noin 20 ihmistä tuijotti paikoillaan kolmea ruotsalaista blondia, jotka heiluttivat viuhkoja taustamusiikin tahtiin juosten sitten peloissaan pakoon takahuoneeseen. Ei näin, ei todellakaan näin.

Miksi sitten edes menin? Koska olen säälittävä nostalgikko.

Jukka Peltonen