![]() |
|
![]() |
Sadat ihmiset jonottivat keskellä yötä saadakseen World of Warcraft -pelin lisäosan, Wrath of the Lich Kingin, välittömästi sen ilmestyttyä. Koskikeskuksen Tilt ja Gamestop järjestivät pelikansaa villinneen tapahtuman torstain 13.11. vastaisena yönä.
"Pelin myynti aloitettiin keskiyöllä, ja reilun tunnin kuluttua noin 500 halukasta olivat saaneet kopionsa pelistä", kertoo myymälävastaava Risto Pietarila Tiltistä.
Peliliike oli järjestänyt mahdollisuuden maksaa peli jo etuajassa ja lunastaa vuoronumeron öiseen jonoon.
Innokkaimmat olivatkin saapuneet jonottamaan jo kahdelta iltapäivällä.
Vastaavanlaisia tilaisuuksia on järjestetty esimerkiksi Grand Theft Auto -pelisarjan ja World of Warcraftin edellisen lisälevyn yhteydessä.
"World of Warcraft -yömyynnit ovat kuitenkin olleet kaikista suosituimpia tapahtumia", toteaa Pietarila.
Hän olikin selvästi tyytyväinen.
"Paikalle saapuneiden ihmisten lukumäärä jopa hieman yllätti meidät, mutta onneksi jokainen halukas sai pelinsä. Tapahtuma oli onnistunut ja ihmiset olivat hyvin menossa mukana."
Miklos Strömberg,
teksti ja kuva
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
N. Erd (27.11.08, kello 19:19)
Odotimme N. Örtin kanssa kylmässä säässä pelin ilmestymistä. Oli jännää.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen