Mistä on supergradut tehty?

Historiaa opiskellut Anna-Mari Numminen teki gradunsa kolmessa kuukaudessa ja meni töihin. Sosiologi Laura Peutere teki graduaan kaksi vuotta ja sai arvosanaksi laudaturin.

Elettiin marraskuuta 2002. Suomen historian opiskelija Anna-Mari Saarenmaa, nykyinen Numminen, oli syksyn mittaan tehnyt opettajan sijaisuuksia Tammerkosken koululla. Valmistuminen häämötti edessä pelottavana möhkäleenä, vaikkei Nummisen gradu ollut vielä kunnolla alullakaan.

Tuoreet historian opettajat valmistuivat suoraan kortistoon, ja varsinkaan Tampereelta oli turha kuvitella saavansa töitä. Yliopistolla roikkuminen tuntui turvallisemmalta.

Eräänä päivänä töissä Numminen törmäsi koulun rehtoriin.

"Kuule Anna-Mari, maaliskuussa historian opettaja on jäämässä eläkkeelle. Ajateltiin tarjota sinulle sitä sijaisuutta ja ehkä sitten tuntiopettajan paikkaa, jos siihen mennessä valmistut. Mutta mitenkäs se sinun gradusi?"

"Ei helkkari. Joulu, tammi, helmi, kolme kuukautta", Numminen muistaa laskeneensa mielessään.

"Nyt ne haluaa mut, en todellakaan voi sanoa, että en tule!"

Numminen pani toimeksi. Gradunaiheen oli löydyttävä läheltä, tutusta aihepiiristä. Opiskeluaikana hän oli toiminut Suomen opettajaksi opiskelevien liiton SOOL:in hallituksessa.

"Tein graduni SOOL:in toiminnasta. Aihe oli tuttu, ja pääsin helposti käsiksi liiton arkistoon", hän kertoo.

Yhdistyksessä toivottiin suhteellisen kevyttä historiikkia, joten Numminen joutui tasapainoilemaan tieteellisyyden kanssa.

"Ensisijaisesti se oli kuitenkin minun graduni. Siitä pidin kiinni", Numminen toteaa.

Sosiaalipsykologiaa Tampereella opiskellut Laura Peutere puolestaan palautti gradunsa lokakuussa 2006. Takana oli kahden vuoden tiukka uurastus gradun parissa. Gradua jättäessäkin Peutereen mieltä kalvoi vielä epävarmuus lopputuloksesta.

Kuun lopulla postilaatikosta kolahti kirje. Peutereen gradu sai arvosanakseen laudaturin.

"En todellakaan tähdännyt hyvään arvosanaan. Alun perin tavoitteenani oli läpipääsy", Peutere kertoo vilpittömästi.

Jälkikäteen ajateltuna hän sanoo olevansa tyytyväinen graduunsa.

Peutereen gradu käsitteli työyhteisöjä ja niiden psyykkistä hyvinvointia.

"Aihe tuli siitä, että halusin tutkia kvantitatiivisilla menetelmillä jotain masennukseen liittyvää. Tietoarkistosta löytyi valmis kuntakyselyaineisto. Aiheen keksin itse, mutta graduohjaaja auttoi näkökulman valinnassa."

Aihe ja laudaturin gradu kiinnostivat lopulta muitakin kuin Peuteretta. Kevättalvella 2007 sosiologien kansallisesta Westermarck-tiedeseurasta otettiin yhteyttä. Peutere kutsuttiin Turkuun Sosiologipäiville vastaanottamaan palkintonsa vuoden parhaasta sosiologian gradusta. Perusteluissa kiiteltiin erityisesti menetelmien hallintaa ja aikaisemman tutkimuksen tuntemusta.

Jälkeenpäin kunnia ja kiitokset tuntuivat hyvältä, mutta mikään ei tullut ilmaiseksi. Tekovaiheessa Peutere pysyi ankarana itselleen.

"Vaikka sain hyvää palautetta matkan varrella, näin itse koko ajan vain ongelmat. En muistanut sitä, mitä olin jo saanut aikaiseksi."

Gradu kolmessa kuukaudessa ei jättänyt Nummiselle aikaa ihmettelyyn. Osa-aikatyöt saivat jäädä, samoin harrastukset. Opiskelijan muutenkin heikko talous meni nopeasti kuralle, kun palkkatulot loppuivat.

"Elin kaurapuuro-näkkileipä -linjalla monta kuukautta. Virallista työsopimusta sijaisuudesta ei ollut edes tehty. Piti vaan luottaa siihen, että todella saan paikan ja palkan maaliskuussa", Numminen muistelee.

Numminen teki graduaan joulupäivänäkin.

"Jopa nukuin OAJ:n toimistolla pari yötä ollessani arkiston kimpussa", Numminen nauraa.

Vaikka gradua tehdessä oli rankkaa, jälkeenpäin Nummista huvittaa. Hän puhuu gradunteostaan positiiviseen sävyyn.

"Tietyllä tapaa se oli seikkailu ja yksi elämänvaihe. Onneksi se ei kuitenkaan kestänyt montaa kuukautta".

Numminen palautti gradunsa suunnitellusti maaliskuussa. Arvosanaksi tuli C.

"Proffa sanoi, että kiire näkyy työssä ja että pienellä lisäpohdinnalla olisin saanut magnan. Silloin mietin, että voi ei", Numminen kertaa.

Pettymys vaihtui kuitenkin nopeasti iloksi.

"Ajatus siitä, että hei, mä saan töitä, ajoi kaiken muun yli", hän kertoo.

Nummisen mukaan graduarvosanaa on myöhemmissä työhaastatteluissa jopa kehuttu, kun hän on sanonut, että gradu valmistui kolmessa kuukaudessa.

Tekisikö Numminen nyt jotain toisin?

"En tekisi. Jos varmuutta työstä ei olisi ollut, niin gradusta olisi voinut tulla iso mörkö. Nyt tuntuu, että se oli vaan yksi opinnäytetyö muiden joukossa. Haluaisin sanoa kaikille, että älkää stressatko, ei gradu todellakaan ole maailman tärkein asia", Numminen muistuttaa.

Peutere puhuu laudaturin gradustaan vaatimattomasti, palkinnostaan huolimatta. Koko gradunteko tuntui Peutereesta vaikealta ja kvantitatiiviset menetelmät erityisen hankalilta.

"Aluksi luin paljon vääriä kirjoja ja jouduin harhapoluille. Työ ei edennyt, ja jäin jumiin. Tein paljon turhaa työtä".

Hän ei ajattele olleensa muita graduseminaarissaan istuneita parempi.

"Ennemminkin ongelmatapaus koin olevani. Samassa kuorossa oltiin kaikki. Muilla tuntui olevan gradujensa kanssa ihan samoja ongelmia kuin itsellä", Peutere sanoo.

Nykyään Peutere työskentelee tutkijana Poliisiammattikorkeakoululla. Hän on tyytyväinen, että teki gradunsa niin hyvin.

"Nyt taidoista on hyötyä."

Osaisiko tutkija neuvoa, millä reseptillä gradusta saa laudaturin?

"En tosiaan tiedä. Minun mielestäni tosi hyvä arvosana on sattumaa. Joskus sitä onnistuu aineiston valinnassa ja sattuu samaan merkittäviä tuloksia. Itsekritiikistä on tietysti hyötyä."

Eikä tutkijanura ole karsinut Peutereesta itsekriittisyyttä.

"Sama epävarmuus on säilynyt kuin gradunteossa", Peutere kuvaa itseään tutkijana.

"Ottaisin rennommin. Gradu oli mulle henkisesti tosi raskas prosessi. Kirjoittaminen pitäisi aloittaa aikaisemmin. Graduaan kannattaa luetuttaa mahdollisimman monella ihmisellä ja kysyä neuvoa aina kun mahdollista", hän vinkkaa.

Anne Kauranen, teksti
Miklos Strömberg, grafiikka

Voiko supergradun tehdä nopeasti?

Filosofi ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen väitteli valtio-opin tohtoriksi arvosanalla laudatur. Lisäksi hän on lukenut satamäärin graduja ja kirjoittanut itse kaksi.

Mikko Lahtinen, voiko hyvää gradua tehdä nopeasti?

"Kyllä se on mahdollista. Olen tässä samaa mieltä kun Umberto Eco, joka on simuloinut gradunteon kuudessa viikossa. Kokeen ideana oli onnistua näyttämään, että juuri tässä aiheessa olen maailman paras asiantuntija. Jokainen pystyy teoriassa tekemään huippugradun, eikä se vaadi poikkeuksellisia älynlahjoja. Yleensä se vaatii aikaa, mutta joskus yllättävänkin vähän. Henkistä vapautuneisuutta siihen tarvitaan. Ihmiset ovat eri syistä ahdistuneita, hengittävät lysyssä eikä ventilaatio ole kunnossa. Pitäisi olla enemmän vapaasti ja rennosti ihmetteleviä olentoja. Positiivista hulluutta."

Miten supergradu käytännössä tehdään?

"Liian pitkään ei pidä suunnitella. Kirjoittaminen on hyvä tapa ajatella. Kun kirjoittaessa lukee, osaa etsiä olennaista. Ei pidä ajaa itseään siihen tilanteeseen, että aihe on jo liian tuttu, ei ainakaan yhteiskuntatieteissä. Pitää olla rohkeutta heittäytyä työhön. Työtään ei voi rajata liian kapeasti, koska syventää voi loputtomiin. Gradu ei edes voi olla maailmanselitys, sehän on tutkimuksen kisällin työ."

Kannustuksen sana graduntekijöille?

"Ei ole mistään tittelistä, iästä tai sukupuolesta kiinni tuleeko gradusta hyvä arvosana. Itse argumentit ratkaisevat. Siinä on minusta jotain syvästi demokraattista. Tässä mielessä yliopisto on oppineiden tasavalta."

Anne Kauranen