Elämäni legona

Ukko Palikan elämä muuttui, kun hän oli lyömässä miekkaansa mustan ritarin päähän.

Juuri ennen iskua hän sattui katsahtamaan ylös ja näki kaksi vaaleanpunaista lonkeroa.

Ne tulivat taivaista ja lähestyivät hänen päätään.

Palikka ei kyennyt pakenemaan. Lonkerot tarttuivat häneen ja kiskaisivat hänet maasta kuin sienen. Hän lensi. Ritarit ja lainsuojattomat katosivat, samoin miekka ja kypärä. Hänet istutettiin mönkijään, jonka renkaat pureutuivat Marsin punaiseen pintaan.

"OK", Palikka sanoi, ajeli mönkijällä pitkin planeettaa ja löysi neljä entuudestaan tuntematonta alkuainetta.

Illalla Palikka nousi jeepillään kotiinsa Kirjahyllyyn ja ihmetteli, miten kummallinen päivä hänellä oli ollut.

Seuraavana aamuna merirosvot vangitsivat hänet Karibian rannikolla. Häneltä tivattiin, minne Mustaparran aarre oli piilotettu, mutta Palikka ei kertonut. Merirosvot suuttuivat ja panivat hänet kävelemään lankulle.

Ennen kuin hänet tuupattiin mereen, hän kysyi kapteenilta, tiesikö tämä mitään vaaleanpunaisista lonkeroista.

"Senkin haiseva kaartilainen", kapteeni vastasi.

Palikka putosi veteen, joka tuntui kovalta kuin lattia. Hänen luokseen ui hai, joka söi hänen päänsä. Merirosvolaivasta joku huusi, että Luojasta ei saa puhua.

Sitten lonkerot tarttuivat laivaan ja nostivat sen korkeuksiin.

Olen tulossa hulluksi, Palikka ajatteli hain suussa.

Olen tulossa sairaaksi, Jaakko Kaistinen ajatteli kotonaan Vammalassa. Hän oli 11-vuotias ja oksensi koko ajan.

Kaistisen vanhemmat veivät pojan sairaalaan. Lääkärit tutkivat hänen päänsä ja löysivät sieltä kasvaimen.

Kaistinen joutui käymään sairaalassa yli vuoden päivät. Hän sai sädehoitoa selkäytimeen, ja hänen kallonsa sahattiin auki viisi kertaa. Syöpä nujerrettiin, mutta rankka hoito löi häneen lähtemättömät jäljet.

Kaistisen piti suunnitella kaikki uusiksi. Hänen aivonsa eivät pelanneet normaalilla tavalla, minkä vuoksi hän ei pystyisi koskaan siirtymään normaaliin työelämään. Häntä alettiin kiusata koulussa, ja elämä näytti umpikujalta.

Kaikki muuttui rippileirillä. Kaistinen tuli uskoon kertarysäyksellä. Hän oli 15-vuotias, ja kello oli 10.45 aamupäivällä 28. kesäkuuta 1995.

Silloin pappi kertoi, miten Jeesus ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista. Kaistinen tunsi kuin hänen päälleen olisi kaadettu saavikaupalla vettä.

Hänet pestiin synnistä puhtaaksi.

Viisi vuotta myöhemmin Kaistinen aloitti valmennuskurssilla invalidien kauppaoppilaitoksessa Järvenpäässä. Hän opiskeli kaksi vuotta, kunnes hänet todettiin 60-prosenttisesti työkyvyttömäksi. Opinnot jäivät kesken, ja Kaistinen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän oli 23-vuotias.

Kaistinen muutti pois vanhempiensa luota. Ensimmäisenä eläkeaamuna hän makasi sängyllä uudessa yksiössään ja pohti, mihin käyttäisi loputtoman lomansa.

Silloin hän muisti isoveljeltään perimänsä legot.

Ukko Palikka odotti tilaisuutta.

Hän taisteli, tutki, hurjasteli ja kuoli kuten ennenkin, mutta sillä erotuksella, että katsoi koko ajan taivaalle.

Lopulta ne saapuivat. Kaksi vaaleanpunaista lonkeroa lähestyi häntä juuri, kun hän ohjasi kapinallisten X-wing -hävittäjää ja yritti tuhota Imperiumin Kuoleman tähteä.

Kun lonkerot olivat vain muutaman metrin päässä, Palikka toteutti suunnitelmansa: hän työnsi kaasun eteen ja syöksyi karkuun. Lonkerot eivät lähteneet takaa-ajoon. Ne huojuivat paikoillaan hämmentyneen oloisina ja tarttuivat sitten ohi pyyhältävään TIE-hävittäjään.

Palikka lensi niin tohkeissaan, että törmäsi planeettaan. Kone särkyi, ja Palikka kömpi ulos hävittäjän raunioista. Hän seisoi suuren vuoren laella, jonka juurella Imperiumin ja kapinallisten maavoimat aloittivat juuri taistelun.

Ja hän näki koko jutun. Hän näki parikymmentä kantikasta, kömpelösti taapertavaa ja typerästi hymyilevää ukkelia, jotka pilkkoivat toisiaan kappaleiksi. Hävityksen yläpuolella liikkui vaaleita sormia, jotka siirsivät yksiköitä ja kokosivat hajonneita. Mistään ei kuulunut kuolinparkaisuja, eikä taistelukentän yllä tuntunut hurmeen raudantuoksuinen lemu, vaan kaikkialta kantautui muovisten kappaleiden törmäilyä ja onttoa naksahtelua.

Silloin Palikka huomasi, että hänen vieressään seisoi Darth Vader.

"Me olemme leluja", Darth Vader totesi.

Palikka kysyi, mitä hän tarkoitti. Darth Vader sanoi, että hän ja Ukko eivät olleet syntyneet Legomaassa, vaan ihmiset olivat rakentaneet heidät Lego Groupin tehtaalla Tanskan Billundissa.

"Häh", sanoi Palikka.

Darth Vader otti viittansa alta paksun kirjan, jonka kannessa luki LEGON HISTORIA. Hän aloitti johdannosta.

"Legon isä on Ole Kirk Christiansen, joka syntyi köyhiin oloihin Tanskassa 7. huhtikuuta 1891. Hän valmisti työkseen portaita ja silityslautoja, mutta rakensi joutessaan myös puuleluja. Vuonna 1947 muuan brittiläinen myyjä näytti hänelle muovista palikkaa, jonka sivussa olevasta halkiosta sen pystyi liittämään muihin vastaaviin palikoihin. Ole Kirk alkoi tehtailla palikoita, vaikka hänen palkollisensa sanoivat, että se on hullun hommaa."

Darth Vader painotti, että palikoiden liitosmekanismi oli kuitenkin heppoinen. Asia korjattiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun Lego patentoi uuden yhdistämisperiaatteen. Palikoiden sisälle tulivat putket, joista ne voidaan napsauttaa lujasti kiinni toisiinsa.

Tämän jälkeen legoista saattoi rakentaa autoja, suihkareita, mitä hyvänsä. Firma alkoi takoa tulosta.

"Meidät minimiehet keksittiin vuonna 1978. Silloin me saimme tämän älyttömän hymynaaman. Uusilla legoukoilla voi olla partaa ja kulmakarvat, ja jotkut saattavat jopa virnistää, mutta me vanhat mallit olemme ikuisia optimisteja."

"Leluja?", Palikka toisti.

"Eikä mitä tahansa. Talouslehti Fortune Magazine valitsi meidät vuosisadan leluksi vuonna 1999. Tosin silloin Lego-yhtiö vaappui konkurssin partaalla. Tämä johtui siitä, että Lego oli sotkeutunut kaiken maailman robotiikka- ja IT-bisnekseen, ja unohtanut tyystin meidät normilegot. Tappioputki taittui vasta 2004, kun Legon johtoon tuli Ole Kirkin sisarenpoika Jørgen Vig Knudstorp. Tuotantolaitoksia ja henkilökuntaa karsittiin roimasti, ja jopa palikoiden määrää vähennettiin. Voitko kuvitella."

"Nykyään Lego tekee voittoa miljardin Tanskan kruunun vuosivauhtia. Legoukkoja on maailmassa neljä miljardia, ja palikoita on jokaista ihmistä kohden 75. Lego pukkaa ulos uusia palikoita joka vuosi noin 19 miljardia."

Ukko Palikka oli pyörällä päästään.

"Kuka minä olen?", hän kysyi.

Darth Vader mittasi häntä hymynaamasta töppöjalkoihin ja sanoi, että hän oli ambulanssikuski. Setti numero 6666-1, lanseerattu vuonna 1994. Mukana hälytysajoneuvo, paarit ja potilas.

"Onko mikään totta?" Palikka kysyi.

"Ei. Tämä kukkulakin on Focuksen tietosanakirja."

Viimein Ukko Palikka ymmärsi itsensä. Hänen muovipäänsä sisällä oli aivojen sijasta humiseva tyhjyys, eikä hänen hymysuunsa ollut koskaan avautunut ruokailuun. Yöllä hän ei kömpinytkään sänkyynsä vaan istui jeepissään yläviistoon tuijottaen, ja ainoa peitto, jonka hän sai päälleen, oli hitaasti laskeutuva pöly.

Jaakko Kaistisen pelastivat legot ja Jumala. Usko antoi hänelle voimaa nousta joka aamu sängystä, ja päivällä hän rakensi elämänsä legoista ja pirunnyrkeistä.

Vaikka hänen aivonsa saattoivat kiehua työelämässä, mekaniikan parissa ne toimivat kuin kone.

Kaistinen kokosi tavallisista legoista ja technic-sarjan palikoista moottoreilla toimivia tuulimyllyjä, neljällä jalalla liikkuvia robotteja ja palovaroittimen akulla kulkevia autoja.

Kerran hän rakensi piirtimen, jonka mekaaninen käsi muotoili A4-arkille symmetrisen tähtikuvion.

Pirunnyrkit ovat puisia kolmiulotteisia palapelejä. Kaistinen tuli niiden kanssa niin taitavaksi, että teki maailmanennätyksen kokoamalla 18-osaisen pirunnyrkin 47 sekunnissa Ennätystehdas-ohjelmassa vuonna 2006.

Kaistinen sai lisää potkua harrastukseensa. Hänen työpöytänsä täyttyi puolivalmiista legorakennelmista ja pirunnyrkkien palasista.

Ja joka kerta, kun Kaistinen kokosi uuden vempaimen, hän asensi pelottoman legomiehen sen sisään testikuskiksi.

"Legoilla on paljon teemoja", Darth Vader jatkoi luentoaan.

"On kaupunkia, linnaa, urheilua, dinosaurusta, löytöretkiä ja viikinkejä. Lego on saanut LucasFilmsiltä lisenssin, jonka oikeudella se on jopa kehittänyt omat versionsa Star Warsista ja Indiana Jonesista."

Ukko Palikka pani tyytyväisenä merkille, että Darth Vader oli pääsemässä kirjansa loppuun.

"Uusin villitys on Bionicle-universumi, joka keksittiin vuonna 2001. Siinä lapset pystyvät itse kirjoittamaan hahmoille tarinan netissä. Bioniclet eivät kyllä näytä legoilta, ne ovat semmoisia ihme härpäkkeitä, mutta ovat kova juttu Suomessa."

Ukko Palikka sanoi, että tahtoi puhua ihmisille.

"Siitä minä en tiedä mitään", Darth Vader sanoi.

Hän sulki kirjan ja käveli keskelle kukkulan juurella käytävää taistelua. Voitokkaat kapinalliset näkivät hänet ja hajottivat pieniksi kappaleiksi.

Sitten saapuivat sormet. Ne poimivat Darth Vaderin palaset hellästi muiden raatojen seasta. Palikka näki, miten sormet heittivät haarniskatorson menemään, liittivät housuihin haalarit, vaihtoivat kypärän lippalakkiin ja lykkäsivät käteen harjan.

Taistelukentälle ilmestyi omakotitalo. Sormet asensivat ex-Vaderin sen rappusiin, ja hän alkoi harjata niitä iloisesti vihellellen.

Palikka käveli kotiinsa Kirjahyllyyn ja pohti, kuinka saisi yhteyden vaaleiden sormien omistajiin, ihmisiin. Sitten hän tajusi, että edusti teknologisen kehityksen huippua. Hyvänen aika! Hän oli valloittanut avaruuden, käynyt Maan keskipisteessä ja ohjannut universumin mutkikkaimpia mööpeleitä!

Palikka purki jeeppinsä osiin. Sitten hän käytti hyväkseen ylivoimaista teknistä tietämystään ja rakensi niistä Maailmojenylityskoneen. Palikka istuutui laitteeseen ja kirjoitti osoiteruutuun "Ihmisten maailma".

Eräänä synkkänä iltana marraskuussa 2008 Jaakko Kaistinen luki internetistä, että legoukko oli täyttänyt 30 vuotta. Myös peruspalikalla oli synttärit: 28. tammikuuta 2008 kello 13.58 se oli ollut olemassa tasan puoli vuosisataa.

"Jopas jotakin", Kaistinen ajatteli.

Juuri silloin hänen vierestään pöydältä kuului "Moro."

Kaistinen katsoi alas ja näki legomiehen. Se vilkutti hänelle. Legomiehen vieressä oli höyryävä legoauto.

Kaistinen työnsi kasvonsa lähemmäs. Hän arveli, että oli tullut lopullisesti hulluksi.

"Hyvää syntymäpäivää", Kaistinen sanoi, kun ei muuta keksinyt.

Legoukko ei vastannut. Seurasi vaivautunut hiljaisuus. Kaksi kolmikymppistä miestä katsoi toisiaan pöytälampun kelmeässä valossa.

"Sori", legoukko sanoi.

Se kiipesi autoonsa ja käynnisti sen. Yhdeksän voltin sähkömoottori työnsi Maailmojenylityskoneen laiskasti liikkeelle.

Vekotin pyöri ympyrää, eikä mitään jännittävää tapahtunut.

"Anteeksi. Saanko?"

Kaistinen otti auton ja teki sille saman minkä teinipojat mopoilleen: vaihtoi voimansiirtoon pienemmän hammasrattaan. Operaation jälkeen akseli alkoi pyörittää renkaita ärhäkämmin.

Kaistinen laski auton pöydälle ja kehotti kokeilemaan. Se otti melkein keulaa. Legoukko hymyili - kuinkas muuten - ja painoi Maailmojenylityskoneen käynnistysnappia. Auto alkoi kadota. Ennen kuin se hävisi kokonaan, Jaakko Kaistinen lausui ääneen vielä yhden, pitkään mielessään pyörineen ajatuksen.

"Kiitos."

Juhani Karila,
teksti ja kuva