![]() |
|
![]() |
Aiemmin vain vanhemmilla ihmisillä todettu maksakirroosi ja keltatauti yleistyvät nuorten suurkuluttajien keskuudessa.
Britanniassa maksasairauksiin kuolleiden nuorten määrä on kasvanut selvästi. Tilastojen mukaan toissa vuonna lähes 50 kaksikymppistä kuoli alkoholin aiheuttamiin maksavaurioihin, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin sairauksien tilastoinnin aikana.
Nuoria maksasairauspotilaita edustavan British Liver Trust -järjestön mukaan teini-ikäisten lisääntynyt juopottelu uhkaa jatkossa nostaa nuorten aikuisten kuolleisuuslukuja edelleen.
Asiasta kertoi Yle.fi.
Facebookin käyttäjistä on tullut akateemisen tutkimuksen kohteita. Harvardin yliopiston ja Kalifornian yliopiston tutkijatiimit seuraavat Facebookiin kirjautuneen 1700 amerikkalaisen opiskelijan profiileita, kertoo The New York Times.
"Olemme uudenlaisen sosiaalisen tutkimuksen äärellä, edeltäjämme saattoivat vain unelmoida tämänkaltaisesta tutkimusaineistosta, jota meillä nyt on", sanoo sosiologian professori Nicholas Christakis Harvardista.
Facebook on Yhdysvaltain kuudenneksi suosituin nettisaitti. Sillä on 70 miljoonaa aktiivista kävijää.
Asiasta kertoi Uusisuomi.fi.
Televisio tarjoaa hetkellistä mielihyvää, mutta pitkällä aikavälillä ei anna ihmisille yhtä paljon tyydytystä kuin lukeminen, kertoo Marylandin yliopiston tutkimus.
Onnettomat ihmiset katsovat huomattavasti enemmän televisiota kuin onnelliset. Itsensä onnellisiksi kokevat taas lukevat enemmän.
Onnettomat katsoivat 20 prosenttia enemmän televisiota kuin itsensä onnellisiksi määrittelevät. Jälkimmäiset olivat myös sosiaalisesti aktiivisempia, osallistuivat enemmän uskonnollisiin tilaisuuksiin, äänestivät aktiivisemmin ja lukivat enemmän sanomalehtiä.
Asiasta kertoi Yle.fi
Parisuhteessa elävä työtön on vaarassa jäädä kokonaan ilman työmarkkinatukea, jos puoliso ansaitsee yli 2 400 euroa kuukaudessa. Useimmiten työmarkkinatuen tarveharkinta kohdistuu naisiin. Vuonna 2005 puolison tulot vähensivät 17 700 työttömän työmarkkinatukea. Heistä 71 prosenttia oli naisia.
Tarveharkintaisia työttömyysetuuksia ovat työmarkkinatuki ja kotoutumistuki, joita saa noin puolet työttömyysturvan saajista. Loput saavat työttömän ansio- tai peruspäivärahaa, joihin puolison tulot eivät vaikuta.
Kelan tilaaman tutkimuksen teki Minna Latvala.
Päätöksentekokyky ja oppimiskyky tärkeässä valinnassa on selvästi huonompi stressaantuneille rotilla kuin stressittömillä eläimillä, osoittaa Yhdysvalloissa Washingtonin yliopistossa tehty koe, josta kertoi Ylen tiedeuutiset. Stressin vaikutus kesti useita päiviä.
Vaikka suoraa yhteyttä rotan mielenliikkeistä ihmismielen toimintaan ei voi tehdä, Aviisi kehottaa kaikkia tekemään tärkeät ratkaisut hyvin levänneenä.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen