Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Yo-talon taakse tullee hissi

Pihan kohentamiseksi harkitaan valaistuksen uusimista, kivetyksiä, istutuksia ja terassia

Ylioppilastaloon ollaan viimein suunnittelemassa hissiä. Vaikutustyötä asian eteen on tehty vuosikausia. Talosäätiön hallituksen esityksessä on varattu rahaa hissisuunnitelmaa varten ensi vuoden budjettiin. Suunnitelmassa laskettaisiin kustannukset ja laadittaisiin piirrustukset.

Ensimmäinen suunnitelmaversio on jo olemassa. Hissi sijoittuisi Yo-talon takapihan puolelle ulkoseinän osaksi. Vielä on täysin arvailujen varassa, tulisiko hissikuilun yhteyteen myös uudet portaat vai pelkkä hissi.

“Olisi tosi tärkeää, että saisimme Tamyyn hissin. Nykyisellään tilat ovat hyvin esteelliset: tänne ei pääse liikuntarajoitteiset eivätkä pienten lasten vanhemmat lastenrattaiden kanssa. Ei sovi ylioppilaskunnan arvoihin, että tilat ovat esteellisiä", Yo-talon isännöitsijä, Tamyn pääsihteeri Kati Rajala sanoo.

Rajala painottaa, että rahaa vasta esitetään varattavaksi hissisuunnitelmalle, joten Yo-talon valtuuskunta voi vielä torpata suunnitelman. Itse hissille voitaisiin varata rahaa aikaisintaan vuoden 2010 budjettiin. Rajala on silti toiveikas.

“Hissi on hyvin mahdollinen. Talon sisäpuolelle rakennettava hissi voi maksaa esimerkiksi noin 100 000 euroa. Hinta riippuu todella paljon siitä, kuinka paljon joudutaan tekemään rakenteellisia muutoksia."


Yo-talon takapiha on muutenkin tarkan syynin alla. Pihan kohentamiseksi on laadittu kunnostussuunnitelma. Nykyisen asvaltin tilalle on kaavailtu terassialueet, kukkaistutukset, parkkipaikat, pihavalot ja kivetys. Pihalle toivottaisiin toimintaa, kuten tapahtumien toreja. Pihasuunnitelma maksoi noin 2300 euroa.

“Nykyisellään piha on keskellä kaupunkia sijaitseva ruma asvalttiläntti. Suunnitelmalla yritetään tehdä alueesta viihtyisämpi."

Tällä hetkellä pihassa sadevedet valuvat kohti taloa, koska asvaltti on kalteva väärään suuntaan. Pihan nurkkaan saatiin kesällä jätekatos, mutta kaatojen takia se jouduttiin rakentamaan väliaikaiseksi.

“Kaupungin pitää korjata kaadot ja sen jälkeen voidaan saada uusi, pysyvä jätekatos, minkä jälkeen voidaan miettiä kivetyksiä, istutuksia ynnä muita kehityssuunnitelmia."


Takapihalla sijaitsevassa piharakennuksessa sijaitsee tällä hetkellä Amnesty-talo ja päätyosassa on ulkovarasto. Taloon on mietitty uusia käyttötarkoituksia, kuten asuntoa tai esimerkiksi ravintolaa. Ennen kuin jätekatokselle löytyi paikkaa, sitä mietittiin rakennettavaksi myös piharakennukseen.

“Ravintolan ongelma olisi esimerkiksi se, että kuka haluaa katsella pelkkää takapihaa terassilla istuessaan."

Pihasuunnitelma ei tule toteutumaan todennäköisesti kovin nopeasti.

“Jätekatoksesta väännettiin 10 vuotta, ja se saatiin kesällä. Samaa tahtia edeten noin 20 vuoden kuluttua piharakennus voidaan saada kunnostettua muuta käyttöä varten, kuin missä se nyt on", Rajala naurahtaa.


Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Miklos Strömberg, grafiikka


Pihasuunnitelma

- kivetys
- kukkaistutukset
- ulkovaloja
- parkkipaikat
- terassialueet
- tapahtumia

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto