Paskoja juttuja

Nykypäivänä ruumiinkulttuuri on vapautunut, ja lähes kaikesta ihmisen perustavanlaatuiseen biologiseen toimintaan liittyvästä voidaan puhua avoimesti. Seksuaalinen vallankumous koettiin jo kiimaisella 60-luvulla, ja suomalainen puskapissakulttuuri kertoo suhteellisen mutkattomasta suhtautumisesta virtsaamistarpeeseen. Paska on kuitenkin pysynyt tabuna. Taro Korhonen ja Miika Nousiainen lähtivät vuonna 2007 ilmestyneessä Paskakirjassa itsejulistetulle ristiretkelle vapauttaakseen paskan viktoriaanisten moraalikäsitysten ikeestä. Nyt tämä matka jatkuu tuoreen, vielä ruumiinlämpöisen Paskapokkarin (Like Kustannus) myötä. Pehmeisiin kansiin on pakattu paljon sisältöä herrojen edellisestä hengentuotteesta, mutta se on kuorrutettu uudella tavaralla.

Paskapokkari alkaa johdatuksella paskan synnyn fyysiseen puoleen. Sitähän paska varsinaisesti on, elimistön käsittelemän ravinnon ylijäämää. Sille on vuosituhansien saatossa kasaantunut valtava määrä symbolista painolastia. Myös näitä erilaisia merkityksiä ruoditaan Paskapokkarissa perinpohjaisesti. Kirja johdattaa myös paska-sanan etymologiaan. Sana on ollut olemassa suomen kielessä niin kauan kuin sen historiaa on ylipäänsä pystytty jäljittämään, ainakin 5000 vuoden ajan. Sanana paska on saanut niin paljon paskaa niskaansa, että on syntynyt tarve kehittää erilaisia kiertoilmaisuja asialle. Korhonen ja Nousiainen ovatkin Paskapokkarin kirjoittamisen yhteydessä toteutetussa kyselyssä listanneet useita tuhansia synonyymejä paskalle.

Perusasioiden selvittämisen lisäksi kirjassa käydään läpi paskan historiaa, tutustutaan sen rooliin taiteessa, tarkastellaan paskaa kulttuurissamme ja luodaan katsaus maailman eri paskantamiskulttuureihin. Hyvin valistavaa oli myös lukea paskan hävittämisestä ja sen taloudellisista vaikutuksita. Tuotos ei häviä vessaa vetämällä olemattomiin, vaan sen saattaminen uudelleen käytettävään muotoon on pitkä ja työläs prosessi. Kirjan mehevintä antia ovat kyselyn yhteydessä kootut lukijoiden paskatarinat. Tarinoista käy myös ilmi paskan tabuuden onglema; varsin moni jutuista on saanut alkunsa, kun tuoreen ihastuksen aikana ei olla kehdattu käydä vessassa, vaan on päädytty rysäyttelemään muovipussiin, kukkaruukkuun tai omille käsille.

Kävin tutustumssa aiheeseen myös Käymäläseura Huussi ry:n vuosikokouksessa. Tässä yhteydessä törmäsin myös kirjoittajille Paskapokkaria tehdessä ilmenneeseen ongelmaan: Paskasta on vaikea puhua ilman tirskumista. Se on kuitenkin toisinaan kuolemanvakava asia, sillä ulosteen mukana leviää tappavia tauteja. Huussi-yhdistys on hyvällä asialla edistäessään kuivakäymäläasioita muun muassa Afrikassa, ja voinkin nykyään ylpeästi todeta olevani järjestön jäsen.

Paskapokkari on poikkeuksellinen kirja: se on sekä hauska, että valistava ja kaikkea muuta kuin paskaa vessalukemista. Peräänkuulutankin paskan emansipaatiota. En välttämättä toivo tosi-tv:n ulosteohjelmia, mutta niin kauan, kun ihmiset kärsivät ummetuksesta, koska eivät kehtaa käydä yliopistolla vessassa, on suhteessamme tähän ruumiimme perustuotteeseen jotain pahasti vialla.

Juho-Matti Paavola, teksti
Seppo Honkanen, kuva

Paskoja faktoja

- 2,5 miljardia ihmistä elää ilman puhdasta paskantamispaikkaa. He käyttävät peltoja, jokia, kanavia, tienvarsia, muovipusseja, ämpäreitä jne.
- Valtaosa maailman sairauksista on paskan aiheuttamia.
- Suolistoperäiset sairaudet tappavat kuusi tuhatta lasta päivässä.
- Paskasairaudet hidastavat taloudellista kasvua. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan euron panostus vesi- ja jätehuoltoon tuottaa kolme tai neljä euroa kasvaneena taloutena.

Lähde: Paskapokkari (Like Kustannus, 2009)