Kärsimyksen määrä on vakio

Meidän koko perhe asui yhden huoneen lattialla." "Huonessa? Me jouduimme asumaan käytävällä!". "Voi teitä onnekkaita! Meitä oli sataviisikymmentä ja asuimme kenkälaatikossa keskellä tietä". "Ihan pahvisessa laatikossa? Voi mitä luksusta! Me asuimme kolme kuukautta likavesisäiliössä käärityssä sanomalehdessä!".

Nämä ovat vapaasti käännettyjä lainauksia Monthy Pythonin esityksestä Neljä miestä Yorkshiresta. Sketsissä menestyvät miehet vertailevat lapsuudenkokemuksiaan vanhoilla päivillään ja yrittävät panna toinen toistaan paremmaksi kurjuudella mässäilyllä. Aika ajoin keskustelu opiskelijoiden toimeentulon kohentamisesta saa tähän sketsiin verrattavia piirteitä. Opintotuen lisäämisen vastustaja virnistää ja valistaa, että opiskelijat nauttivat nykyään sellaisista eduista, joista ei osattu edes unelmoida vuosikymmeniä aiemmin.

Monta kertaa kuulee, että persaukisuutta tulisi myös ajatella jonkinlaisena riemukkaana osana opiskelijuuden kokemusta. Ei kuulkaa silloin aikoinaan ollut varaa mihinkään "kikherneisiin" tai "housuihin". Ja kun tutkinnon sai kouraan, oli velkaa niin paljon, että henki ei kulkenut.

Käsitykseni mukaan sodan kokenut sukupolvi halusi lapsilleen helpomman elämän ja enemmän mahdollisuuksia kuin itselleen. Tästä kohortista muotoutui sittemmin Suomen nykyinen poliittinen eliitti. Mikä on heidän viestinsä jälkipolville?

"Yrittäkää pärjätä. Ei me teitä sentään haluta hemmotella".

Tuure Pitkänen
Kirjoittaja on Tamyn pääsihteeri