|
Tampereen YTHS:llä on diagnosoitu toistaiseksi 22 sikainfluenssatapausta.
"Lisäksi on useita kymmeniä, joilla taudinkuva viittaa sikainfluenssaan", kertoo ylilääkäri Aira Virtala. "Olemme keskittäneet lääkäreitä päivystyspotilaiden vastaanottoon."
Lääkäriin on syytä hakeutua, jos influenssan oireet ovat hyvin voimakkaita tai korkea kuume kestää yli viikon. Myös paranemisen jälkeen uudestaan alkavat oireet ovat hälyttävä merkki.
YTHS rokottaa kaikki halukkaat alle 25-vuotiaat opiskelijat. Rokotukset alkavat todennäköisesti viikolla 50.
Myös yliopisto valmistautuu influenssapandemiaan. Juuri laaditun varautumissuunnitelman mukaisesti yliopiston johdon ottaisi kriisitilanteiden johtoryhmä ja esimerkiksi pidemmälle opinnoissaan ehtineet lääketieteilijät voisivat joutua toimimaan tilapäisesti terveydenhuollon ammateissa.
"Tämän hetken tietojen mukaan tilanne ei vaikuta huolestuttavalta", yliopiston turvallisuuspäällikkö Taina Vimpari kuitenkin rauhoittelee.
"Henkilökunnan sairaspoissaolojen määrä on sama kuin yleensäkin. Toistaiseksi sikainfluenssa ei ole vaikuttanut yliopiston toimintaan millään lailla."
Myös Aira Virtalan mukaan tilanne on lievempi, kuin mitä aluksi pelättiin.
"Kovin kipeitä ei ole ollut paljon", hän kertoo. "Erilliselle sikainfluenssapoliklinikalle ei lopulta ollutkaan tarvetta."
Oskari Rantala
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen