Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Werstaassa: Opettajan poika sai pärjätä tuetta

Veli-Matti Autio opiskeli stipendi- ja lainamuotoisen opintotuen aikana

Opintotuen korotusta ja kesäajan tukea on vaadittu eri mielenosoituksissa vuosikymmeniä.
Opintotuen korotusta ja kesäajan tukea on vaadittu eri mielenosoituksissa vuosikymmeniä.

Veli-Matti Autio, 70, aloitti historian ja kansantalouden opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 1956. Autio kirjoitti 12 vuotta sitten opintotuen historiasta kirjan Opintotuella vai opintolainalla. Itse hän ei saanut kummankaanlaista tukea opintoihinsa.

"Opiskelin vanhempien tuella koko ajan. En silloin edes oikeastaan tiennyt, mitä tukia olisi ollut olemassa, koska en hakenut koskaan mitään stipendiä tai lainaa. Käsittääkseni ne olivat silloin vielä aika heiveröisiä tukia."

Yliopistot olivat sotien jälkeen ensisijaisesti toimihenkilö- ja yrittäjäperheiden lasten koulutusväyliä. Yhtenäistä opintotukea ei ollut, mutta harkinnanvaraisia stipendejä ja tavallisia pankkilainoja oli mahdollista hakea.

Tosin vuonna 1947 vain joka sadas korkeakouluopiskelija opiskeli stipendin turvin, koska tukia oli hyvin rajoitetusti. Sotien jälkeen perustettiin Ylioppilaiden Opintolainarahasto, joka Helsingin yliopiston yhteydessä myönsi valtion korkotukea helsinkiläisten opiskelijoiden opintolainoille.

"Opiskeluaikanani opiskelijoiden taloudellinen tilanne oli hirveän vaihteleva. Monet joutuivat käymään töissä, koska kotoa annettu tuki ei riittänyt. Opettajan poikana olin pikkuisen paremmassa asemassa, joten minä en tullut ehkä ajatelleeksikaan kavereiden taloudellisia ongelmia. Opettajienkaan palkat eivät olleet kummoisia, mutta kuitenkin sen suuruisia, että pärjäsin koko ajan. Opiskellessani minun ei tarvinnut tehdä töitä. Huvitukset olivat kyllä hyvin vaatimattomia", Autio naurahtaa.


Alivuokralla kahden hengen huoneessa

"Kyllä minä tietysti käytin opiskelijoiden ruokapalveluja, mutta kävin vaihtelun vuoksi myöskin ihan tavallisissa ravintoloissa syömässä. Rahat kuitenkin riittivät siihen."

Opiskelijat asuivat tavallisesti alivuokra-asunnoissa tai opiskelija-asunnoissa. Kussakin huoneessa oli tyypillisesti ainakin kaksi opiskelijaa.

"Vietin setäni luona pari vuotta pienellä vuokralla, mikä jelppasi. Kolmantena vuonna sitten jaoin kahden kaverin kanssa vuokrakämpän Lauttasaaresta. Se oli vanhan mummon vuokraama yhden huoneen kämppä. Opintojen loppuvaiheessa pääsin Domuksen opiskelija-asuntoon. Jaoimme hyvän ystäväni kanssa huoneen."

1950-luvun lopussa alettiin myöntää valtion tukemia opintolainoja koko maassa.

"Valmistuin vuonna 1962 ja menin suoraan Helsingin yliopiston arkistolle töihin. Olin onnistunut asumaan opiskeluajan halvasti ja vasta töihin mennessäni jouduin hankkimaan vuokra-asunnon vapailta markkinoilta. Kyllä rahat aina riittivät, mutta ei niitä liikaa ollut", Autio nauraa.

1960-luvun loppuun mennessä sosiaaliset erot korkeakoulujen opiskelijarakenteessa tasoittuivat, kun myös työläisperheistä lähdettiin opiskelemaan yliopistoihin.

"Suurten ikäluokkien tulo yliopistoihin merkitsi isoa muutosta koko opintotuen ajatukseen. Vähävaraisista kodeista tuli entistä enemmän opiskelijoita, joten oli selvää, että vanha järjestelmä kävi vanhentuneeksi. Kyllähän siinä paineet kasvoivat hyvin nopeasti valtion opintotukijärjestelmän luomiseen."

1970-luvulla opintotukijärjestelmä laajentui kaikille oppivelvollisuuskoulun jälkeen opiskeleville ja opintotukeen tuli lainan lisäksi mukaan uutena opintoraha sekä asumislisä. Opintotuen opintolainapainotteisuus loppui kuitenkin vasta lama-aikana vuonna 1992.


Teksti: Hertta-Mari Kaukonen
Kuva: Tamyn arkisto

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto