Koti-ikävä: "Kolmella eurolla mustaamakkaraa!"

Valitsin tarkoituksella pitemmän reitin kävellessäni yliopistolta solukämpälleni.

Sen varrella on nimittäin iso supermarketti, jossa tiesin olevan lihatiskin. Koko matkan muistelin vanhaa tuttua lihamestarille osoitettua repliikkiä: "Pistä kolmella eurolla tota mustaamakkaraa!"

Haave jäi kuitenkin toteutumatta.Silmä ei löytänyt kyseistä herkkua, vaikka kuljin lihatiskin ainakin kolmeen kertaan edes takaisin. Vasta silloin muistin opiskelevani Turussa.

Tampereella saa sentään kävellä mihin markettiin tahansa, ja voi olla varma siitä, että "kuumaa mustaa" löytyy. Tamperelainen lihatiski ilman sitä olisikin jo suoranaista vittuilua. Mutta tällaisen ylellisyyden täydellinen poissaolo turkulaisista marketeista sai minut ensimmäistä kertaa tajuamaan, että elän vieraassa kaupungissa. Tunne oli hieman sama kuin koettaisi löytää ruispuikuloita pariisilaisesta leipomosta.

Joskus kuvittelin olevani maailmankansalainen, joka kykenee asumaan missä tahansa. Mutta pelkkä mustanmakkaran ajatteleminen saa minut aina kaipaamaan takaisin Tampereelle, kaupunkiin, jossa olen viettänyt suurimman osan elämästäni.

Mieleen nousee haikeita muistoja, kuten pienenä isän kanssa vietetyt hetken Tammelantorin "pulubaarissa", toisessa kädessä voipaperiin käärittyä höyryävää mustaa, toisessa kylmää maitoa. Ei! Vaikka muualla asunkin, niin Tampereelle minun täytyy päästä tasaisin väliajoin. Onneksi se onnistuu joka viikonloppu.

Henri Waltter Rehnström, teksti
Ilkka Pernu, kuva