Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Karvoihin katsominen

Ensimmäisenä toimitukseen leijui eletyn elämän tuoksu. Se lähti katujen miehestä, jonka kädessä oli passi, olkapäällä käsilaukku ja kasvoilla huolestunut ilme. Valmistauduin ohjaamaan hänet ulos.


"Laukku löytyi kadulta. Ajattelin, olisiko se jonkun opiskelijatytön."

Mies oli hoiperrellut oikeaan paikkaan. Opiskelijarekisterin avulla selvisi, että passi, lompakko ja laukku olivat yliopisto-opiskelijan kadottamia. Tavoitimme helpottuneen naisen puhelimella. Löytäjää pyysimme jättämään yhteystietonsa, jotta omistaja voisi kiittää häntä myöhemmin.

"Asun kadulla. Hengailen keskustassa."

Mies kertoi löytäneensä tavarat, kun oli menossa nukkumaan Anttilan parkkihalliin.

Vaikka omistaja tavoitettiin, katujen mies oli edelleen rauhaton. Emme ymmärtäneet, mikä oli vialla, kunnes hän kaivoi taskustaan tupakka-askin ja heitteli kasan savukkeita laukkuun. Häntä vaivasi, että löytölaukussa oli ainoastaan tyhjä aski!

"Ettei tytön tarvitse olla heti ilman röökiä. Kun mulla näitä nyt sattuu olemaan."

Mies, jonka mukana oli luultavasti hänen koko omaisuutensa, oli valmis jakamaan siitäkin vähästä. Hän tahtoi auttaa tuntematonta. Se oli pyyteetöntä hyvyyttä puhtaimmillaan.


Neljä viidestä suomalaisesta kertoo antavansa rahaa keräyksiin ja olevansa halukkaita auttamaan köyhiä taloudellisesti. Omin teoin köyhimpiä olisi valmiita auttamaan noin puolet suomalaisista.

Hyvä niin.

Usein näyttää kuitenkin siltä, että hyvin pukeutuneet tyypit kopistelevat Pelastusarmeijan joulupatojen ja muiden keräyastioiden ohitse. Heillä on kiire hoitamaan bisneksiä, ostoksia tai jotain muuta erityisen tärkeää. Resuisemmat kaverit pysähtyvät. He työntävät astioihin seteleitä, koska eivät ole liian hienoja tietämään, millaista on, kun ei ole.

"Kun mulla näitä nyt sattuu olemaan."

Katujen enkelin lause kannattaa pitää mielessä. Sitä voi pyöritellä kielen päällä ja miettiä, mitä se voisi tarkoittaa omassa elämässä.



Seppo Honkanen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (6)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Laura (10.12.09, kello 19:26)

    Tosi koskettava tarina!

  2. Apert (13.12.09, kello 17:09)

    Itkin yliopiston käytävällä, ja tää koskettaa vieläki!

  3. Nimim. Vääryyttä kokenut (13.12.09, kello 22:04)

    Jokainen 115 euron sakkolappu, jonka maksamme poliisille siitä hyvästä, että he eivät pidä liikennettämme turvallisempana, menisi parempaan osoitteeseen, jos sen antaisi rantojen miehelle. Vaikka hän ostaisikin sillä viinaa, hän saisi kuitenkin jotakin rahojen vastineeksi. Kun pollari sakottaa, kukaan ei saa mitään.

  4. kyynikko (15.12.09, kello 17:36)

    Kiva tunteellinen joulutarina, ja ikävä olla se realisti (joku sanoisi jopa kyyniseksi, minä sanon että Siperia opettaa), mutta olisikohan kaveri tunkenut tupakkaa laukkuun ihan siitä syystä, että oli polttanut laukun sisältämät röökit aikaisemmin, ja nyt palautti osan "lainastaan", hänellä kun nyt sattui niitä olemaan?

    Nimittäin, kuka säilyttäisi tyhjää askia laukussaa, se menee roskiin viimeistä tupakkaa otettaessa, kuten röökaajat tietävät, siksipä aski ei varsin todennäköisesti ole ollut tyhjä laukun hukkuessa.

    Hatunnosto toki kadunmiehen hyvälle teolle muuten, hukkaaja sai laukkunsa takaisin, eikä muutaman tupangin katoaminen parempiin keuhkoihin haitanne tässä kohtaa mitään. Muutenkin paha tapa, josta toivotaan joulun hengessä molempien pääsevän eroon nopeasti.

  5. make (15.12.09, kello 17:41)

    Älä ole huolissasi vääryyttä kokenut, kyllä se raha kiertää lopulta rantojen miehen maksaan kuten toivoitkin. Nimittäin poliisihan ei kerää rahoja itselleen, vaan ne menevät valtiolle, siihen samaan kassaan josta sitten rannan mies saa ne kunnan sosiaalitoimiston kautta ja pääsee kuluttamaan alkoon (tai Shellin autotarvikeosastolle).

  6. Nimim. Oikeutta kokenut (15.12.09, kello 19:27)

    Kiitos näistä sanoista. Minulle tuli ihan kyynel silmään, kun kuulin, että rantojen mies saa sittenkin sitä, mitä hän on aina halunnut. Mies Lasolin äärellä on rauhoitusta herättävä näky. En usko, että haluan lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen enää koskaan. Suomessa on sotaveteraaneja, joiden asioita "hallinnoivat" säätiöt istuvat 15 miljoonan euron päällä niin kauan, ettei täällä ole enää sotaveteraaneja (Nuorinkin mies, joka osallistui sotaan, on nyt ainakin 85-vuotias. Upseeristo on kuollut jo kauan sitten.) Sukupuuton jälkeen ne rahat voi varmaan pistää makeisiin suihin, koska ei niitä voi veteraanien perillisille antaa, koska eivät ne koskaan koskeneetkaan sotaan. Ne, joilla menee hyvin, ovat moraalista pohjasakkaa. Ne, joilla menee huonosti, herättävät edes joitakin tunteita vaikka se olisikin sitten sääliä.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto