Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Olen tapakristitty, mutta en syö HK:n sinistä

Et tiedä (toivottavasti) minusta muuta, kuin että tuossa vieressä on kuva kasvoistani. Entäpä, jos kerron, että kuulun kirkkoon. Millainen olen? Kiihkouskovainen, joka ahdistelee kadulla ohikulkijoita tuomiopäivää julistavilla vihkosilla? En todellakaan.

En tiedä, uskonko vai enkö. Viimeksi näin papin ystävän häissä. Sitä ennen lapseni ristiäisissä. Jos uskon, en tiedä, mihin uskon. Mutta en aio erota kirkosta.

Olenko vähän yksinkertainen, turvallisuushakuinen reppana? HK:n sinistä mussuttava, matalasti koulutettu tosi-tv-nisti?

Kristinuskon nimissä on puuhattu historiassa ristiretkiä ja muuta ei niin mukavaa. Se on ollut pakko, jota vastaan ei ole kannattanut napista. Nykyään on toisinpäin. Siihen, että ei eroa kirkosta pitää olla selitys valmiina. Tapakristitty on haukkumasana, jolla kutsutaan itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä massaihmisiä.

Jos et usko, tee empiirinen testi. Suunnittele kuuluvalla äänellä yliopiston ruokalassa joulukirkkoon menoa. Huomaa, miten silmämunat muljahtelevat naapuripöydissä. Samaa reaktiota ei saa aikaan kertomalla eronneensa kirkosta.

Kirkkoa ja uskovia syytetään oman asiansa tuputtamisesta. Kirkon vastustajat ovat vähintään yhtä päällekäyviä.

Eräs tuttu päivitteli, miten törkeää on, että hänen poikansa luokalla oli luettu ennen ateriaa ruokarukous. Tuttuni oli oitis kiikuttanut opettajalle liudan erilaisia loruja, joilla voi korvata uskonnollisen aivopesun.

Koulussa on myös kerran viikossa liikuntasalissa seurakunnan järjestämä päivänavaus. Tuttavani lapsi jää avauksien ajaksi yksin luokkaan istumaan ja odottamaan, kun muut osallistuvat (teko)pyhään toimitukseen.

Ystäväni oli täynnä raivoa: Kuinka monen vanhemmat oikeasti uskovat Jumalaan? Miksi seurakunnat saavat tyrkyttää sanomaansa pienille vaikutuksille alttiille lapsille? Miksei siellä sitten käy muslimit pitämässä omia puheitaan aina vuoroviikoin?


Niin sanotut suvaitsevat tahot tuntuvat olevan niitä, jotka kiihkeimmin haluavat pyyhkiä kaiken omaan maailmankatsomukseensa sopimattoman pois näkyvistä. Tänä syksynä keskusteltiin koulujen uskonnon opetuksen korvaamisesta kaikille yhteisellä elämänkatsomustiedolla.

Psykologiassa on jo ajat sitten hylätty behavioristinen ajatus, että oppiminen tarkoittaisi tietojen siirtämistä muuttumattomina opettajalta oppilaalle. On lasten aliarvioimista kuvitella, että he nielaisisivat uskonnollisen propagandan sellaisenaan. Ovathan nyt aikuisiksi kasvaneet ateistitkin pääosin entisiä uskontotuntilaisia.

Evankelis-luterilaisuus on kuulunut kulttuuriimme monta sataa vuotta. Minusta on ihan aiheellista kertoa lapsille perusteellisesti, mistä siinä on kyse. Uskon, että onnellisella ihmisellä on oltava tieto juuristaan. Jotain, mitä vasten peilata, kipuilla, kyseenalaistaa, kapinoida ja turvata.

Asialliseen uskonnonopetukseen kuuluu itsestään selvänä osana myös muiden uskontojen esittelyä. Minulle ainakin kerrottiin jo synkällä 1980-luvulla koulussa uskontotunnilla hinduista ja buddhalaisista ja monista muista maailmankatsomuksista, joita kaikkia en jaksa enää edes muistaa. 2000-luvun lapsille muut uskonnot näkyvät jo leikkipuistossa huivipäisinä äiteinä. Koulussa viereisessä pulpetissa istuu ehkä poika tai tyttö, joka ei syö sikaa.

Ja muslimit saavat tulla koska tahansa pitämään lapselleni päivänavausta. Jos se herättää lapsessa kysymyksiä, vanhemman tehtävä on vastata, eikä juosta koululle vaatimaan uskontojen sensurointia.

Jokainen lapsi ja aikuinen saa itse päättää omasta jumalasuhteestaan. Kirkkoa saa kritisoida. Siitä saa erota. Kirkollisveroa ei tarvitse maksaa.
Kirkkoa ei pidä vaientaa tai piilottaa. En ole tippaakaan huolissani siitä, että näkyvä ja toimiva kirkko aivopesee ihmisiä. Olen huolissani lapsista, joiden vanhemmilla ei ole aikaa miettiä lasten kanssa elämän isoja kysymyksiä. Olen huolissani siitä, että ulkonäkö ja raha ovat kaksi tärkeintä. Olen iloinen siitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on myös muita arvoja.


Miia Kaarlela
on vapaa toimittaja, joka nuorempana vastusti kaikkea

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (6)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. mikael (11.12.09, kello 16:28)

    Ehkä kepulaisuuskin pitäisi ottaa pakolliseksi oppiaineeksi kouluihin? Jokainen lapsi saa itse päättää kepu-suhteestaan.

  2. Majsteri Rantaluola (12.12.09, kello 1:21)

    Vika on juuri siinä, että liittoutumalla nykyään kiristinuskon kanssa haluaa ensisijaisesti ilmoittaa, että "uskon korkeampaan voimaan". Argumenttina se on yhtä hyvä kuin jos sanoisi, että "Uskon verottajaan. Haluan perustaa verottajaa palvovan uskonnon." Luther on passé. Liian moni kristitty vaikuttaja on mokaillut yksityiselämässään haluamatta vahingoittaa uskontoaan mutta vahingoittaen sitä silti, sillä uskomme vaistonvaraisesti mokailevan yksilön keskeisimpien arvojen tulevan juuri uskonnosta.
    Uskonnot olisi hyvä kilpailuttaa. Moni uskoo ev-.lut. ideoiden ulkopuolelle teoriassa ja käytännössä. Hihhulointi kiinnostaa. Harekrishnat kiinnostavat. Kirkollisvero pitäisi kilpailuttaa. Se pitäisi voida antaa sille uskonnolliselle yhteisölle kuin huvittaa. Jos uskoo vaikkapa reinkarnaatioon, on selvä, että yhteen sovittuminen keskustelussa kappalaisen kanssa tuottaa tuskaa. Minareetit ovat tulossa - kannattaa tottua ajatukseen.

  3. - (05.01.10, kello 13:05)

    Eikö lapsille voisi myös ihan rehellisesti kertoa että "mitään jumalia ja korkeampia voimia ei ole, ne on satua joihin höppänät ihmiset uskovat kun pelkäävät kohdata todellisuuden"

  4. Hah (05.01.10, kello 23:20)

    Todellisuus, siinäpä sinulla Jumala!

  5. Kermamorjens (18.01.10, kello 18:18)

    "Niin sanotut suvaitsevat tahot tuntuvat olevan niitä, jotka kiihkeimmin haluavat pyyhkiä kaiken omaan maailmankatsomukseensa sopimattoman pois näkyvistä."

    Aika paksua lätinää kristityltä. Pää pois perseestä.

  6. Ruustinna (19.01.10, kello 22:09)

    Hyvä kirjoitus, ja tällä foorumilla myös rohkea. Ja rehellinen. Mitä rehellistä siinä muuten on, jos kertoo lapsille Jumalan olevan satuolento, varsinkaan, jos ei itse ajattele niin? Kukapa tässä voisi sitäkään aukottomasti todistaa.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto