Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ei konserni, ei virasto, vaan yliopisto

Aikalaisessa 18/2009 Heikki Laurinolli raportoi professori Risto Heiskalan ajatuksia yliopistojen tilasta Suomessa. Mielestäni Heiskalan näkemyksiin oli erittäin helppo samaistua, ja suosittelen artikkelin lukemista - erityisesti päättävässä asemassa oleville.

Yliopiston tehtävänä on tutkimuksen ja opetuksen järjestäminen, mutta kuten Heiskala kritisoi - eikä ole ainoa yliopistomme henkilökunnasta -, hallinto vie valtavasti aikaa ja resursseja pois yliopiston perustehtävien toteuttamiselta. Emme opiskele tehtaassa tai liikeyrityksessä, vaan "sivistyksen kehdossa". Mitä äänekkäämmin nauroit tuolle sanaparille, sitä huonommin huomaat asioiden olevan.

Yliopiston tulee olla olemassa itseään varten. Sen tulee olla forum, jolla syntyy uusia ajatuksia ja kritisoidaan vanhoja. Vaikka talouden mallit ja toimintatavat ovatkin tunkemassa julkiseen hallintoon, toivottavasti viimeaikainen kehitys saa byrokraatitkin huomaamaan, etteivät tuoton maksimointi ja tehokkuus ole itseisarvoja. Jos niillä saadaan aikaan maailmanlaajuinen matalasuhdanne, mitä hyvää niistä voisi yliopistoympäristössä koitua, tai koituu parhaillaan?


Yliopistolta vaaditaan selkeästi mitattavissa olevaa tulosta: valmistuneita opiskelijoita. Tällainen mittari ei kuitenkaan katso olennaiseen, eli opetuksen laatuun. Jos maistereita lykätään ulos liukuhihnalta niukoin resurssein, akateemisen oppineisuuden arvostus romahtaa. Tutkintoinflaatioon Heiskala ehdottaa ratkaisuksi sisäänoton rajoittamista. Jo nyt Suomessa valmistuukin liikaa korkeasti koulutettuja siihen nähden, mikä tulee olemaan tulevaisuuden työvoimatarve, eikä sellaisesta kehityksestä ole etua kenellekään. En usko, että kaikki yliopisto-opiskelijat olisivat vakavissaan kiinnostuneita tieteestä - he haluavat valmistua ja päästä töihin. Jos kuitenkin yliopistolta edellytetään korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen tuottamista, fokusta täytyy siirtää siihen suuntaan sisäänottoa rajoittamalla. Yliopisto ei ole koulu, paitsi jos siitä tehdään sellainen.



"Kantapää"

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Majsteri Rantaluola (13.12.09, kello 22:07)

    No oliko niin originelli ajatus, että piti ihan nimimerkin suojista kirjoittaa? Varmaan puntti tutisee.....




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto