Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kokoomus yhä oppositiossa

Kokoomuksen oppositioaika Tamyssa jatkui siitä huolimatta, että he tuplasivat paikkamääränsä. Kokoomuslaisilla oli tällä kertaa kaksi hallitustyrkkyä. Jälkimmäinenkin tyrkky jäi rannalle liian rehellisyytensä takia. Jos ehdokas ilmoittaa olevansa asioista, ylioppilaskunnan linjausten mukaan, väärässä ja sen aikoo myös hallitustyössä tuoda esiin, ei kannata odottaa tukea muilta ryhmiltä parin vasallin lisäksi.

Paikkamäärästä tämä ei voinut olla kiinni, sillä Kokoomusta puolet vähemmän edustajistopaikkoja vaaleissa saaneet demarit nappasivat hallituspaikan lisäksi edustajiston varapuheenjohtajuuden.


Vihreät palasivat hallituksen puheenjohtajan nuijan varteen. Lähes puolet paikoistaan menettäneet yliopisto-opportunistit eivät olisi kahteen hallitusedustajaan tyytyneet, vaan himosivat vielä häikäilemättä edustajistonkin puheenjohtajan postia. Vihreille ominainen mauttomuus, värittömyys ja hajuttomuus - toisin sanoen vaarattomuus - meinasi purra tässäkin vaalissa.

Järjestäytymisedustajiston parasta antia oli eittämättä "mitä säännöissä lukee" -äänestyksen lisäksi Sitoutumattomien yhteiskuntatieteilijöiden edustajan linjaus, että edustajisto ei edusta opiskelijoita, koska ihmiset eivät äänestäneet tarpeeksi ja ne, jotka äänestivät, tekivät sen väärin perustein.



Alli Nokka
kiukuttelee edustajiston kulisseissa

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (2)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Samuli (10.12.09, kello 17:15)

    Vai vielä häikäilemättä himosin epj-paikkaa :D. Alli, oot ihana.

    Njoo, kokoomuksen jääminen uudelleen oppositioon oli tavallaan valitettavaa, mutta kyllä hallituksen valinnassa (aivan oikein) oli tällä kertaa ensisijassa kyse osaavista ja lupaavista henkilöistä eikä puoluetaustasta. Hyviä hakijoita oli paljon.

  2. MICXA (26.12.09, kello 3:36)

    Omasta mielestäni oli sääli, että Samulilta vietiin paikka puheenjohtajistossa. Kerrankin olisi ollut ehdolla tyyppi, joka oikeasti olisi osannut sitä puhetta johdattaa sääntöjen ja hyvän hallintotavan mukaan.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto