Kolumni: Lopullinen totuus

Suomessa koettiin hiljattain kummia: porvarienemmistöinen eduskunta päätti lyhentää sivarien lusimistaakkaa kokonaisella kuukaudella. Me isänmaan petturit joudumme siis istumaan rangaistustamme vastedes enää vuoden päivät.

Hallitus saa nyt rauhassa röyhistellä rintaansa. Kun näin hurja lyhennys on tehty, voidaan taas ummistaa silmät ainakin hallituskauden loppuun asti siltä, että esimerkiksi Saksassa vastaavalla palveluksella on mittaa yhdeksän kuukautta ja Ruotsissa alle puoli vuotta.

Osa vasemmistoa ehdotti kyllä sivarin pituudeksi kahdeksaa kuukautta. Mutta eihän siitä mitään tullut, sillä porvaririntaman mukaan siviilipalveluksesta ei saa tehdä liian houkuttelevaa vaihtoehtoa armeijalle. Sivarin kuuluu yhä kärsiä rangaistus siitä, ettei suostu tappamaan - edes ryssää.

Onhan palveluksen pienikin lyhennys toki tervetullut, mutta kaukana ovat vielä ne päivät, jolloin sivaria ja varusmiestä kohdeltaisiin tasavertaisesti.

Intin voi suorittaa helposti puolessa vuodessa, vaikka metsässä möyriminen ei voi mitenkään olla niin rankkaa, että se vastaisi vuoden työpalvelusta, jossa sentään oppii jotain oikeasta elämästä ja saa käyttää omia aivojaan.

No, totuuden nimissä uudelta sivarilailta oli nyky-Suomessa turha edes odottaa sitä, että palveluksen keskipituus olisi lyhentynyt armeijan mittoihin. Sen sijaan uudistuksessa ihmetyttää kovasti se, että nyt sivarit asetettiin myös keskenään eriarvoiseen asemaan.

Uusi palvelusaika ei nimittäin koske viime vuonna palvelukseen astuneita eikä keskeytyksen jälkeen jatkaneita yhteensä noin 2500:aa sivaria. Toisin oli esimerkiksi vuonna 1992, kun siviilipalveluksen kesto lyheni viimeksi. Tällöin muutos koski automaattisesti myös palveluksen jo aloittaneita.

Tästä syystä Aseistakieltäytyjäliitto suosittelee, että viime vuonna aloittaneet sivarit kieltäytyisivät kahdentoista kuukauden palveluksen jälkeen suorittamasta viimeistä kuukauttaan, vaikka seurauksena voi olla 16 vuorokauden vankeustuomio.

Liitto uskoo, että jos tarpeeksi moni liittyy rintamaan, päättäjät havahtuvat uuteen epäkohtaan ja kynnys kolmannentoista palveluskuukauden poistamiseksi madaltuu huomattavasti.

Laki tuskin muuttuu, elleivät mukaan lähde kaikki asianomaiset. Mutta julkisuutta tempaus saa varmasti, kunhan taisteluun osallistuu edes muutama kymmenen uskalikkoa. Vastaavat tempaukset ovat toimineet oivana painostuskeinona myös ennen.

Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten Suomesta onnistuttiin raivaamaan historian romukoppaan sivarien vakaumuksen syynänneet lautakunnat, joihin kuuluivat muun muassa tuomari, upseeri, pappi ja psykiatri.

Keväällä 1990 puolestaan toista sataa sivaria meni kuukaudeksi lakkoon. Vain murto-osa heistä tuomittiin uhasta huolimatta vankeusrangaistuksiin, ja kampanjan siivittämänä palvelus lyheni pari vuotta myöhemmin.

Lukeudun itsekin viime vuonna sivarituomioni istumisen aloittaneisiin. Olen kuitenkin saamaton nahjus enkä mitä luultavimmin osallistu aseistakieltäytyjien tuoreimpaan voimannäyttöön kuin henkisellä tasolla.

Sen sijaan kamppailen mielelläni sen puolesta, että eduskuntaan saataisiin tarpeeksi sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat lyhentää sivaritaakan vähintään yhdeksään kuukauteen. Sekin päivä koittaa vielä, mutta ei kovin pian, ellei pienimmistäkin epäkohdista jakseta toitottaa kahta kovemmin.

Olli Koikkalainen
Aviisin siviilipalvelusmies