![]() |
|
![]() |
Viime aikoina on ollut vaikeaa pistää kampoihin Tamyssa vallineelle punavihreällä hegemonialle. 2000-luvulla kärjekkäin oppositiokritiikki on kuulunut Vapaaboomarit-edustajistoryhmän riveistä. Kahden viimeisimmän edustajistokauden aikana pelätyin boomari on ylivoimaisesti ollut Jarno Lahtinen.
Boomariryhmän puheenjohtajana toiminut Jarno ärähti toisinaan Tamyn hallituksen ja muut edariryhmät niin hermostuksiin, etteivät nämä tahtoneet istuallaan pysyä. Joskus Lahtisen avautumiset olivat silkkaa kiukuttelua, mutta useimmiten niissä oli takana vankkaa asiaa.
Pysyivätpä päättäjät varpaillaan, mikä onkin tärkeää ihan sinänsä. Mutta kuka ottaa "Johtaja Lahtisen" saappaat nyt, kun mies on jättänyt yliopiston? Ehdokkaita on vähän, kun boomariryhmäkin koostuu jo sen verran kokeneista edaattoreista, että montaa uhkaa maisteriksi valmistuminen.
Mielenkiintoisimmat vaihtoehdot löytynevät kaksihenkiseksi typistyneestä kokoomusryhmästä. Näkyvän vaalikampanjan tehnyt Sofia Vikman suututti vasemmiston retoriikallaan jo vaalipaneelissa. Ilkka Sasi taas on osoittanut, että ainakin puhetta riittää.
Alli Nokka
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen