Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kiinnostus vaihto-ohjelmiin kasvussa

Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat ovat löytäneet vaihto-opiskelun.

"Kyllä sen huomaa, kun viimeinenkin rivi A1-salissa alkaa täyttyä. Infotorikin oli aikaisempia vuosia vilkkaampi", yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori Kaisa Kurki hymyilee.

Kansainvälisten vaihto-ohjelmien infot ovat kiinnostaneet opiskelijoita vuosi vuodelta enemmän. Viime viikolla järjestettyjä vaihto-ohjelmien tietoiskuja kävi Kurjen arvion mukaan kuuntelemassa noin 200 opiskelijaa.

Vaihtoon todella lähtevien Tampereen yliopiston opiskelijoiden määrä on ollut jo pari vuotta nousussa. Kuitenkin Tampereen yliopistossa vaihtoon tulijoita on edelleen hiukan enemmän kuin lähtijöitä. Yliopistolla toivotaan, että lähtijöitä ja tulijoita olisi suurin piirtein saman verran, joten entistä useampaa Tampereen yliopiston opiskelijaa yritetään houkutella lähtemään vaihtoon.

"Tulijat ja lähtijät ovat aika hyvin balanssissa, mutta meillä on vielä tehtävää houkutella opiskelijoita lähtemään vaihtoon. Liikkuvuus on tullut jo niin arkiseksi, että kaivataan jotain eksotiikkaa vielä enemmän", Kurki pohtii lähtemättömyyden syitä.

Myös maisteriohjelmissa opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat ovat alkaneet hakea vaihtoon Suomessa ollessaan, joten hakujulistukset ovat nyt myös englanniksi. Tietoa vaihto-ohjelmista ei ole kuitenkaan juurikaan tarjolla englanniksi, koska lähtijöitä on vielä sen verran vähän. Ulkomaalaisille vaihtoon lähtijöille tietoa annetaan opinto- ja kansainvälisellä osastolla lähinnä henkilökohtaisesti.

"Materiaalia ei kannata tuottaa kovin paljon englanniksi, koska lähtijät ovat vielä harvassa. Voi miettiä, kuinka mielekästä vaihtoon lähteminen on kesken tiiviin englanninkielisen maisteriohjelman, joka suoritetaan jo ulkomailla. Maisteriohjelmat kestävät vain kaksi vuotta, joten ei siihen mahdu ainakaan kovin pitkää liikkuvuusjaksoa", Kurki sanoo.

Kansainvälisien maisteriohjelmien määrä on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa Tampereen yliopistossa. Ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita onkin jo enemmän kuin vaihto-opiskelijoita. Kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvun takia tänä keväänä järjestetään yksi ylimääräinen suomen kielen alkeiskurssi, jonka yliopiston kansainvälisten asioiden osasto maksaa.


Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto