Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Maisterisuma koettelee yliopistoväkeä keväällä

Tampereen yliopistosta valmistunee ennen ensi elokuuta yli tuhat uutta maisteria. Ruuhkan vuoksi gradut toivotaan jätettävän viimeistään huhtikuussa.

Tampereen yliopistosta saattaa valmistuu elokuuhun mennessä jopa kaksi kertaa enemmän maistereita kuin normaalina vuonna.

Syynä on heinäkuun lopussa päättyvä siirtymäaika, johon mennessä ennen syksyä 2005 aloittaneiden opiskelijoiden on valmistuttava, elleivät he halua siirtyä uuteen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään.

Siirtymäajan umpeutuminen on saanut aikaan ryntäyksen etenkin kielikeskuksen ja puheopin laitoksen pakollisille kursseille. Niistä on järjestetty lisäryhmiä, joilla on pyritty varmistamaan, että kaikki elokuun alkuun mennessä valmistumaan tähtäävät mahtuvat mukaan.

"Tämän hetken tietojen mukaan kaikki nämä opiskelijat pääsevät tarvitsemilleen kursseille viimeistään neljännessä periodissa", yliopiston opinto- ja kansainvälisten asioiden osaston päällikkö Mikko Markkola kertoo.

Kaikkiaan Tampereen yliopistossa suorittaa vanhan järjestelmän mukaista tutkintoa lähes 7 700 opiskelijaa. Heistä lääkäriksi opiskelevien siirtymäaika jatkuu kesään 2010. Maisterin tutkintoon vaadittavat 160 opintoviikkoa on jo kasassa noin 1 700 vanhalla opiskelijalla, joista monilta puuttuu lähinnä gradu tai kieliopintoja.

"Uskoisin, että tällä kevätlukukaudella valmistuu yli tuhat uutta maisteria, kun vastaava luku on normaalisti kuudensadan tienoilla", Markkola arvioi.


Loppukeväälle ja alkukesään ajoittuva maisteripiikki tietää kiireisiä aikoja laitoksille ja tiedekunnille, kun edessä on suma tarkastettavia graduja ja kirjoitettavia tutkintotodistuksia.

"Kiireisintä lienee humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, koska ne ovat suuria ja niissä opiskellaan yleensäkin pitkään", yliopiston opintotukipäällikkö Eini Mäkelä uumoilee.

Gradun tarkastukseen menee normaalisti vähintään pari viikkoa, mutta tänä keväänä ajat saattavat pidentyä tarkastettavien töiden suuren määrän vuoksi. Näin ollen moni laitos onkin pyytänyt, että gradut jätettäisiin jo huhtikuussa.

"Toiveenamme on, että kaikki maisterin papereita varten tarvittavat tiedot olisivat rekisterissä toukokuun loppuun mennessä, mutta heinäkuun loppu on ehdoton takaraja. Yliopisto ei kuitenkaan pyöri täydellä miehityksellä kesäaikaan", Markkola sanoo.

Jos ennen syksyä 2005 aloittanut opiskelija ei valmistu heinäkuun loppuun mennessä, hän siirtyy uuteen tutkintojärjestelmään. Kandidaatin tutkinnosta tulee pakollinen, ennen kuin voi valmistua maisteriksi. Edessä on myös henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen.

"Esimerkiksi oikeus- tai tietojenkäsittelytieteissä vanhoja opintoja voi joutua päivittämään. Samoin voi käydä joidenkin aineiden metodiopinnoissa. Mutta mitään dramaattista siirtymiseen ei liity", Mäkelä muistuttaa.

Monin paikoin Eurooppaa on yleistä, että yliopistossa opiskellaan vain alempi korkeakoulututkinto, jonka jälkeen siirrytään työelämään. Markkola ei usko, että tapa yleistyisi Suomessa, vaikka kandin tutkinnon suorittajien määrä tuleekin jo lähivuosina kohoamaan huomattavasti.

"Jotkut siirtyvät toki työelämään jo opintojen aikana ja valmistuminen voi jäädä. Mutta Suomessa esimerkiksi julkisella sektorilla ylempi korkeakoulututkinto on yleinen vaatimus, jota ilman ei ole tehtävään pätevä."


Olli Koikkalainen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto