Neiti Juliessa sydän ei syki pelkästä rakkaudesta

Harvoin esitystilan pienuutta voi sanoa vahvuudeksi. Katri Kekäläisen ohjaamassa Neiti Juliessa tunnelma on niin intensiivinen, että samanlaista tunnelmaa tuskin olisi tavoitettu isolla lavalla.

Niukan lavastuksen (Piia Mäkinen) keskellä pureudutaan luokka- ja sukupuolieroihin kolmea eri maailmankuvaa edustavan henkilön kautta. Murhenäytelmässä henkilöiden kierous paljastuu puheiden ja ajatuksien kautta, ei tekojen. Keskustelujen kuluessa valta siirtyy ovelasti henkilöltä toiselle.

Kekäläinen on ollut uskollinen August Strindbergin alkuperäistekstille. Yllätyksiä ei nähdä, mikä pitää yksinäytöksisen esityksen kokonaisena, mutta jättää ohjaajan oman äänen pimentoon.

Hieman lisää uskottavuutta esitykseen toisi yhtenäisempi linja puvustuksessa. 1800-luvulle sijoittuvaan tekstiin nähden näyttelijöiden puvustus on liian nykyaikainen. Valinta vaikuttaa sattumalta, sillä vain osalla näyttelijöistä vaatteet poikkeavat ajankuvasta.

Useampien taustaäänien käyttö olisi tuonut lisää syvyyttä esitykseen. Viereisessä huoneessa käynnissä olevat juhannustanssit ja linnun paljain käsin tappaminen ovat äänettömiä toimintoja esityksen äänimaailmassa.

Neiti Juliessa roolitus on kohdillaan. Näyttelijät (Noora Karjalainen, Antti Kankainen ja Karoliina Ailasmaa) siirtyvät uskottavasti tunnetilasta toiseen. Hemmotellun ja lapsellisen Neiti Julien roolissa Karjalainen muuntuu taitavasti saamattoman epätoivoiseksi ihmisraunioksi. Tunnelman tiivistyminen loppua kohden on juuri pienieleisen, mutta uskottavan näyttelijäntyön ansiota.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

****

Neiti Julie, Tukkateatteri, ohjaus Katri kekäläinen