Juuria etsimässä

Soitinrakentaja Juhana Nyrhinen näppäilee muutaman sävelen haapapuusta veistetyllä 12-kielisellä kanteleella. Kantele on hieman epävireessä, mutta sen sointi on syvä ja lämmin.

"Tämä on Varloin kantele", Nyrhinen selittää. "Varloi on kylä Karjalassa, josta on joskus tuotu Jyväskylän kantelemuseoon alkuperäinen kantele, josta olen tehnyt tämän kopion."

Nyrhinen rakentaa Kurussa sijaitsevalla pajallaan vanhoja suomalaisia perinnesoittimia perustamalleen Metsän ääni -tuotemerkille, joka toimii osana kulttuuriosuuskunta Uulua. Yksi työn osa-alue on kopioiden rakentaminen museosoittimista.

"Museon soittimia ei pääse kokeilemaan. Niistä pitää ottaa mitat ja rakentaa kopio", kertoo Nyrhinen. "Soundin samankaltaisuudesta ei ole takeita, se on sitten astraalitason juttuja. Se on kyllä varmaa, että äänensävy on erilainen kuin uudemmassa kanteleessa."

Tampereen Pispalassa majaansa pitävä kulttuuriosuuskunta Uulu on 2003 perustettu kuuden etnomusikologin ja perinnesoitinrakentaja Nyrhisen muodostama yritys, joka tuottaa erilaisia musiikkipalveluja, kuten musiikkityöpajoja, ohjelmapalveluja ja koulutuksia.

Etnomusikologiaa Tampereen yliopistolla opiskeleva Joonas Keskinen on ollut Uulun toiminnassa mukana vuodesta 2007. Keskinen aloitti työharjoittelijana ja lopulta osti osuuden osuuskunnasta. Siitä lähtien hän on työskennellyt lähes täyspäiväisesti Uululle.

"Olin aktiivinen musiikinharrastaja, ja kun pääsin lukiosta, selailin hakuoppaita ja etnomusikologia pisti sieltä silmään", Keskinen kertoo. "Hain opiskelemaan etnomusikologiaa 2003 ja sillä tiellä ollaan. Opiskelun aikana innostuin alasta ja erilaisista musiikkikulttuureista."

Juhana Nyrhisen Metsän ääni -tuotemerkki keskittyy suomalaisiin perinnesoittimiin. Uulun toimintaan kuuluvat myös maailman eri musiikkikulttuurit.

"Viimeisen vuoden tai puolentoista vuoden aikana Uulun toiminnan spektri on laajentunut. Paino ei ole niin selkeästi yhdellä musiikin osa-alueella", etnomusikologian opiskelija ja Uulun jäsen Antero Mentu toteaa.

Parin viime vuoden aikana Uulu on myös julkaissut levyjä. Tuorein julkaisu on Aalto-nimisen yhtyeen Tuulilabyrintit, joka ottaa vaikutteita musiikkikulttuureista ympäri maapalloa.

Suurin osa Uulun jäsenistä on etnomusikologeja, mutta Juhana Nyrhinen ei oppinut rakentamaan perinnesoittimia luennoilla istumalla. Nyrhisellä on kontakteja muutamiin suomalaisiin perinnesoitinten rakentajiin, mutta mitään varsinaista opetusta hän ei ole saanut.

"Eihän yliopistolla opeteta soitinrakennusta", Nyrhinen sanoo. "Tekemällä olen oppinut."

Nyrhinen on kaivanut itse tietoa soitinten rakentamisesta ja edennyt kokeilemalla. Munniharppu oli yksi ensimmäisiä hänen rakentamistaan soittimista.

"En ollut ikinä nähnytkään koko soitinta. Sitten yksi engelsmanni soitti sellaista ja hämmennyin, ehkä jopa ihastuin siihen soittimeen ja soundiin. Olin silloin eräopaskoulussa. Meillä oli siellä käytössä sepän paja. Luonnollisesti piti heti kokeilla tehdä munniharppu. Siitä on nyt kolmetoista vuotta."

Soitinten rakentelu oli aluksi Nyrhiselle harrastus. Sitten uululaiset ostivat niin paljon Nyrhisen soittimia, että lopulta hän liittyi osuuskunnan jäseneksi. Nykyään perinnesoitinten rakentaminen on hänelle päivätyö.

"Tällä elättää itsensä juuri ja juuri. Viime vuonna myin noin 300 soitinta", Nyrhinen laskee.

Materiaaleista tärkeimmät ovat puu ja rauta, josta esimerkiksi munniharput ja teräskielet tehdään. Sen lisäksi Nyrhinen tekee pronssivalua, kulkusia, torvia sarvesta, luuhuiluja ja rumpuja nahasta.

"Eilen soitin poromiehille ja pitäisi käydä hakemassa poronnahkoja Lapista. Huomenna Porin museoon mennessä haen sarvia yhdeltä teurastamolta Ulvilasta."

Nyrhisen käsissään pitämän Varloin kanteleen noin 12 senttiä korkea ja parikymmentä senttiä leveä koppa on veistetty yhdestä puusta.

"Puusta ei voi ikinä käyttää puun ydintä, koska se halkeaa. Ei kaupasta saa ostettua näin vahvaa lankkua, saatikka että se olisi halkeamatonta. Pitää tehdä tuoreesta puusta, veistää suurinpiirtein valmiiksi ja antaa kuivua vähän. Se on ainut mahdollisuus, että sen saa halkeamattomana soittimeksi."

Soitinrakentajan ammatti on Suomessa kohtuullisen nuori. Nyrhisen mukaan vasta 1900-luvun alussa maassamme on ollut ammattimaista kanteleen rakennusta. Paimenet ovat itse tehneet paimensoittimia ja jotkut sepät ja puusepät ovat tehneet muutamia soittimia tarpeen vaatiessa. 1980-luvulla kanteleesta tuli suosittu soitin kouluissa ja musiikkileikkikouluissa. Samalla kanteleiden valmistamisesta tuli tehdasmaista ja kielten määrä vakiintui viiteen tai kymmeneen.

"Se näkyy museossa, kun käy katsomassa vanhoja soittimia, niin jokainen soitin on erilainen, kielten määrä ja materiaalit vaihtelevat. Mitään standardisoitunutta rakentamista ei ole ollut näissä soittimissa."

Perinnesoitinten rakentajia ei Suomessa ole monta, mutta Nyrhisen mielestä kyseessä ei silti ole kadonnut perinne.

"Eihän se vielä ole kadonnut, kun minäkin istun tässä", hän nauraa. "Mutta jos kansanmusiikki on marginaalista, niin kyllä perinnesoitinten rakennus on kansanmusiikinkin marginaalissa."

Metsän äänen katalogiin kuuluu noin 30 erilaista soitinta. Niiden joukossa on kanteleita, jouhikoita, rumpuja, puhallinsoittimia, huiluja, tuohitorvia ja lehdykällisiä klarinetin esiasteita, ja tuohesta punottuja rapapalleja, joita käytetään rytmisoittimena. Vanhojen perinnesoitinten lisäksi Nyrhinen rakentaa soittimia myös tilauksesta. Syksyllä on luvassa yhteistyössä skeittimerkki Melodican kanssa tehtyjä tuotteita.

"Vanhuus ei ole minulle mikään itseisarvo, että kaikkien pitäisi tehdä pelkästäään vanhoja soittimia. Tykkään siitä, että soittimen voi tehdä kirveellä. Siinä on paljon enemmän munaa kuin jossain konehöylän jäljessä."

Nyrhistä ei motivoi niinkään halu säilyttää vanhaa perinnettä kuin se, että vanhat soittimet näyttävät hyvältä ja kuulostavat hyvältä. Varloin kanteleen kopan syvyys on kaksinkertainen uudempaan kanteleeseen verrattuna. Pronssikielet tuottavat kirkonholvimaisen soundin.

"Vanhojen soitinten soundissa viehättää brutaalius", hän sanoo. "Se on jollain tavalla primitiivistä. Rupesin joskus soittamaan rokkibändeissä, mutta sitten oli pakko ruveta kaivamaan, että mistä tämä musiikki ja ääni ovat kotoisin. Rupesi askarruttamaan, että kyllä tässä täytyy olla joku pohja. Sillä pohjan etsimisellä tässä ollaan vieläkin matkassa."

Samuli Huttunen, teksti ja kuva