Nyt puhuu opettaja

Täytin pyöreitä vuosia. Pyynikin evankelisluterilainen seurakunta lähetti kirjeen, jossa seurakunta tarjoutui lähettämään työntekijänsä kotiini keskustelemaan kanssani. Kirjeen liitteisiin kuului vanhushuoltoa käsittelevä esite. Haa, minäkin olen vanhus!

Mitä vanhukset tekevät? Muistelevat kiikkutuolissa päivät pitkät menneitä parempia aikoja - ellei muisti ole mennyt. Aloitan minäkin muistelmien kirjoittamisen. Aluksi teen aikamatkan vuoteen 1968.

40 vuotta sitten olin Helsingin yliopiston valtiotieteiden opiskelija. Maallinen tomumajani oli 40 kiloa kevyempi kuin nykyisin. Osakiitos kuuluu Porthanian opiskelijaravintolalle. Päivän ainoaa lämmintä ateriaa sai jonottaa puolikin tuntia. Ikimuistettavin ruoka oli tilliliha, inhoke, joka kumimaisen niljakkaana oli takertua kurkkuun. Keitetyt perunat tapasivat olla sekundaa. Mutta ihminen ei elä yksin perunasta vaan myös korkeasta opista. Sitä sain pääni täydeltä.

Oi noita aikoja, jolloin ei ollut keksitty opintoviikkoja eikä -pisteitä. Ei ollut nettiä eikä tietokoneita, eikä juuri opinto-ohjausta. Ilmoitustaulu oli arvossaan. Luentosarjojen alussa ja lopussa opettajat riipustivat merkintänsä opintokirjaan. Esitelmien kirjoittamista varten sai vahtimestarilta täsmälleen kymmenen vahaa. Lyöntivirheet näkyivät armottomasti.

Tentit olivat isoja. Niihin joutui lukemaan keskimäärin 10-20 englanninkielistä kirjaa eli jopa useita tuhansia sivuja. Tavanomaista oli, että approbatur suoritettiin yhdellä tentillä. Kirjallisen tentin jälkeen passitettiin suulliseen tenttiin, jollaisia inhosin suunnattomasti. Opettajistani arvostin eniten sosiologian professori Erik Allardtia, jonka kurssit olivat valtavan suosittuja. Suunnittelin sosiologin uraa itsekin.

40 vuotta sitten pukeuduin paremmin kuin nykyisin. Kävin yliopistolla kokopuku päällä ja kravatti kaulassa kuten muutkin miesopiskelijat. Toinen on opiskelijan - ja opettajankin - habitus nykyään.

En osallistunut Vanhan valtaukseen saati Tšekkoslovakian miehitykseen. Maailman tapahtumat toki kiinnostivat. Kirjoitin esitelmän saksalais-ranskalaisesta ylioppilasradikalismista. Radiosta syöpyi mieleeni Lieko Zachovalován kiihtynyt ääni keskeltä Prahan mellakoita. - Ei voi olla totta: siitäkin on niin paljon aikaa!

Yrjö Hosiaisluoma
suomen kirjallisuuden professori